Sacred Texts  Bible  World Bible  Index  Previous  Next 

Finnish Bible: Psalms

1:1 Autuas on se, joka ei vaella jumalattomain neuvossa, eikä seiso syntisten tiellä, eikä istu kussa pilkkaajat istuvat;

1:2 Vaan rakastaa Herran lakia, ja ajattelee hänen lakiansa päivät ja yöt.

1:3 Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka hedelmänsä antaa ajallansa, ja hänen lehtensä ei varise, ja kaikki menestyy, mitä hän tekee.

1:4 Mutta jumalattomat ei ole niin, vaan niinkuin akana, jonka tuuli hajoittelee.

1:5 Sentähden ei jumalattomat kestä tuomiota, eikä syntiset vanhurskasten seuraa.

1:6 Sillä Herra tietää vanhurskasten tien; mutta jumalattomain tie hukkuu.

2:1 Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

2:2 Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

2:3 Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

2:4 Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

2:5 Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

2:6 Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

2:7 Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

2:8 Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

2:9 Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

2:10 Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

2:11 Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

2:12 Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.

3:1 Davidin Psalmi, kuin hän pakeni poikaansa Absalomia. (H 3:2) Voi Herra! kuinka monta on minulla vihollista, ja niin usiat karkaavat minua vastaan.

3:2 (H 3:3) Moni puhuu minun sielustani: ei ole hänellä apua Jumalan tykönä, Sela!

3:3 (H 3:4) Mutta sinä, Herra, olet minun kilpeni, joka minun kunniaan saatat, ja minun pääni kohennat.

3:4 (H 3:5) Äänelläni minä huudan Herraa; ja hän kuulee minua pyhästä vuorestansa, Sela!

3:5 (H 3:6) Minä makaan ja nukun: minä herään myös; sillä Herra tukee minua.

3:6 (H 3:7) En minä pelkää kymmentätuhatta kansoista, jotka minua piirittävät.

3:7 (H 3:8) Nouse, Herra, ja auta minua, minun Jumalani! sillä sinä lyöt kaikkia minun vihollisiani poskelle: sinä murennat jumalattomain hampaat.

3:8 (H 3:9) Herran tykönä apu löydetään: sinun kansas päällä on sinun siunaukses, Sela!

4:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, kanteleilla. (H 4:2) Rukoillessani kuule minua, vanhurskauteni Jumala, joka minua lohdutat ahdistuksessani: ole minulle armollinen, ja kuule rukoukseni.

4:2 (H 4:3) Te uljaat miehet, kuinka kauvan pitää minun kunniani pilkattaman? miksi te rakastatte turhuutta ja kysytte valhetta? Sela!

4:3 (H 4:4) Niin tuntekaat, että Herra vie pyhänsä ihmeellisesti: Herra kuulee, kuin minä häntä rukoilen.

4:4 (H 4:5) Jos te vihastutte, niin älkäät syntiä tehkö: puhukaat sydämissänne, teidän vuoteissanne, ja odottakaat, Sela!

4:5 (H 4:6) Uhratkaat vanhurskauden uhria, ja toivokaat Herran päälle.

4:6 (H 4:7) Moni sanoo: kuka osoittais meille hyvää? Mutta nosta sinä Herra meidän päällemme sinun kasvois paiste.

4:7 (H 4:8) Sinä ilahutat minun sydämeni; ehkä muilla on jyviä ja viinaa kyllä.

4:8 (H 4:9) Minä makaan ja lepään juuri rauhassa; sillä sinä Herra yksinäs autat minua turvassa asumaan.

5:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, perimisestä. (H 5:2) Herra, ota minun sanani korviis, havaitse minun puheeni.

5:2 (H 5:3) Ota vaari minun huudostani, minun Kuninkaani ja minun Jumalani; sillä sinua minä rukoilen.

5:3 (H 5:4) Herra kuultele varhain minun ääntäni: varhain hankitsen minä itseni sinun tykös, ja siitä otan vaarin.

5:4 (H 5:5) Sillä et sinä ole se Jumala, jolle jumalatoin meno kelpaa: joka paha on, ei se pysy edessäs.

5:5 (H 5:6) Öykkärit ei pysy sinun silmäis edessä: kaikkia pahantekiöitä sinä vihaat.

5:6 (H 5:7) Sinä kadotat valhetteliat: Herra kauhistuu murhaajia ja viekkaita.

5:7 (H 5:8) Mutta minä menen sinun huoneeses sinun suuressa laupiudessas, ja kumarran sinun pyhään templiis päin sinun pelvossas.

5:8 (H 5:9) Herra saata minua vanhurskaudessas, minun vihollisteni tähden: ojenna ties minun eteeni.

5:9 (H 5:10) Sillä heidän suussansa ei ole mitään totuutta, heidän sisällyksensä on sydämen kipu; heidän kitansa on avoin hauta, ja kielellänsä he liehakoitsevat.

5:10 (H 5:11) Nuhtele heitä Jumala, että he lankeisivat ajatuksistansa: syökse heitä ulos heidän suurten ylitsekäymistensä tähden; sillä he ovat sinulle vastahakoiset.

5:11 (H 5:12) Iloitkaan kaikki, jotka sinuun uskaltavat, anna heidän riemuita ijankaikkisesti; sillä sinä varjelet heitä: iloitkaan sinussa ne, jotka sinun nimeäs rakastavat.

5:12 (H 5:13) Sillä sinä Herra siunaat vanhurskaita: sinä kaunistat heitä armollas niinkuin kilvellä.

6:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, kahdeksalla kielellä. (H 6:2) Oi Herra, älä rankaise minua vihassas, ja älä minua julmuudessas kurita.

6:2 (H 6:3) Herra, ole minulle armollinen, sillä minä olen heikko: paranna Herra minua, sillä minun luuni ovat peljästyneet.

6:3 (H 6:4) Ja minun sieluni on sangen kovin hämmästynyt, voi Herra, kuinka kauvan!

6:4 (H 6:5) Käännä sinuas, Herra, ja pelasta sieluni; auta minua sinun hyvyytes tähden.

6:5 (H 6:6) Sillä ei kuolemassa kenkään muista sinua, kuka kiittää sinua tuonelassa?

6:6 (H 6:7) Minä olen niin väsynyt huokauksista: minä uitan vuoteeni yli yötä, ja kastan leposiani kyynelilläni.

6:7 (H 6:8) Minun muotoni on muuttunut murheesta, ja on vanhentunut; sillä minä ahdistetaan kaikilta puolilta.

6:8 (H 6:9) Eritkäät minusta, kaikki pahointekiät; sillä Herra kuulee minun itkuni.

6:9 (H 6:10) Herra kuulee minun rukoukseni: anomiseni Herra ottaa vastaan.

6:10 (H 6:11) Kaikki minun viholliseni saakoon häpiän, ja suuresti peljättäköön; kääntyköön takaperin, ja nopiasti häväistäköön.

7:1 Davidin viattomuus, josta hän Herralle veisasi, Kuusin Jeminin pojan sanan tähden: (H 7:2) Sinuun, Herra minun Jumalani, minä uskallan: auta minua kaikista minun vainollisistani, ja pelasta minua;

7:2 (H 7:3) Ettei he repisi minun sieluani niinkuin jalopeura, ja sätkisi ilman holhojaa.

7:3 (H 7:4) Herra minun Jumalani, jos minä sen tein ja jos vääryys on minun käsissäni;

7:4 (H 7:5) Jos minä pahalla kostanut olen niille, jotka minun kanssani rauhassa elivät; vaan minä olen niitä pelastanut, jotka ilman syytä minua vihasivat;

7:5 (H 7:6) Niin vainotkaan viholliseni minun sieluani ja käsittäköön sen, ja poljeskelkaan maahan elämäni, ja painakaan kunniani tomuun, Sela!

7:6 (H 7:7) Nouse Herra vihassas, korota sinuas ylitse vihollisteni hirmuisuuden, heräjä minun puoleeni; sillä sinä olet käskenyt oikeuden,

7:7 (H 7:8) Että kansat kokoontuisivat jälleen sinun tykös; ja tule heidän tähtensä taas ylös,

7:8 (H 7:9) Herra on kansain tuomari: tuomitse Herra minua vanhurskauteni ja vakuuteni jälkeen.

7:9 (H 7:10) Loppukoon jumalattomain pahuus, ja holho vanhurskaita; sillä sinä, vanhurskas Jumala, tutkit sydämet ja munaskuut.

7:10 (H 7:11) Minun kilpeni on Jumalan tykönä, joka vaat sydämet auttaa.

7:11 (H 7:12) Jumala on oikia tuomari; ja Jumala, joka joka päivä uhkaa.

7:12 (H 7:13) Ellei he palaja, niin hän on miekkansa teroittanut, joutsensa jännittänyt, ja tarkoittaa,

7:13 (H 7:14) Ja on pannut sen päälle surmannuolet; hän on valmistanut vasamansa kadottamaan.

7:14 (H 7:15) Katso, hänellä on pahaa mielessä: hän on onnettomuutta raskas, mutta hän synnyttää puuttumisen.

7:15 (H 7:16) Hän kaivoi haudan ja valmisti, ja on kaatunut siihen kuoppaan, jonka hän oli tehnyt.

7:16 (H 7:17) Hänen onnettomuutensa pitää hänen päänsä päälle tuleman, ja hänen vääryytensä pitää hänen päänsä laelle lankeeman.

7:17 (H 7:18) Minä kiitän Herraa hänen vanhurskautensa tähden, ja kunnioitan ylimmäisen Herran nimeä.

8:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, Gittitin päällä. (H 8:2) Herra meidän Herramme! kuinka ihmeellinen on sinun nimes kaikessa maassa, joka panit kunnias taivasten ylitse.

8:2 Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman, vihollistes tähden, ettäs vihollisen ja kostajan murentaisit.

8:3 Sillä minä näen taivaat, sinun sormeis teot, kuun ja tähdet, jotka valmistit.

8:4 Mikä on ihminen, ettäs häntä muistat? eli ihmisen poika, ettäs häntä etsiskelet?

8:5 Sinä teit hänen vähää vähemmäksi enkeleitä; vaan sinä kaunistat hänen kunnialla ja kaunistuksella.

8:6 Sinä asetat hänen sinun käsitekois herraksi: kaikki olet sinä hänen jalkainsa alle heittänyt:

8:7 Lampaat ja kaikki karjat, ja myös metsän eläimet,

8:8 Linnut taivaan alla ja kalat meressä ja mitä meressä vaeltaa.

8:9 Herra meidän Herramme, kuinka ihmeellinen on sinun nimes kaikessa maassa!

9:1 Davidin Psalmi, kauniista nuoruudesta, edelläveisaajalle. (H 9:2) Minä kiitän Herraa kaikesta sydämestäni, ja luettelen kaikki sinun ihmees.

9:2 Minä iloitsen ja riemuitsen sinussa, ja veisaan kiitosta sinun nimelles, sinä kaikkein ylimmäinen,

9:3 Ettäs minun viholliseni olet ajanut takaperin: he lankesivat ja hukkuivat sinun etees.

9:4 Sillä sinä saatat minun oikeuteni ja asiani toimeen: sinä istuit istuimelle, vanhurskauden tuomari.

9:5 Sinä nuhtelet pakanoita, ja kadotat jumalattomat: sinä pyyhit heidän nimensä pois aina ja ijankaikkisesti.

9:6 Vihollisten hävitykset ovat lopetetut ijäisesti, ja kaupungit sinä kukistit heidän muistonsa on heidän kanssansa kadonnut.

9:7 Mutta Herra pysyy ijankaikkisesti: hän on valmistanut istuimensa tuomioon.

9:8 Ja hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudessa, ja hallitsee kansat oikein.

9:9 Ja Herra on köyhän turva: hän on turva hädän aikana.

9:10 Sentähden he sinuun toivovat, jotka sinun nimes tuntevat; sillä et sinä niitä hylkää, jotka sinua, Herra, etsivät.

9:11 Veisatkaat Herralle, joka Zionissa asuu: julistakaat kansoissa hänen tekonsa.

9:12 Sillä se joka kostaa verenvikoja, muistaa heitä, eikä unohda köyhäin parkumista.

9:13 Herra ole minulle armollinen, katso minun ahdistustani niiltä, jotka minua vihaavat, sinä joka ylennät minun surman porteista;

9:14 Että minä luettelisin kaikki sinun kiitokses Zionin tytärten porteissa, ja iloitsisin sinun avustas.

9:15 Pakanat ovat vajonneet siihen hautaan, jonka he valmistivat: heidän jalkansa on käsitetty siinä verkossa, jonka he virittivät.

9:16 Niin ymmärretään Herran tekevän oikeuden, koska jumalatoin juuri omissa kättensä töissä käsitetään; se on tutkisteltava asia, Sela!

9:17 Jospa jumalattomat palajaisivat helvettiin, ja kaikki pakanat, jotka Jumalan unohtavat.

9:18 Sillä ei hän köyhää peräti unohda, ja raadollisten toivo ei huku ijankaikkisesti.

9:19 Nouse, Herra, ettei ihminen saisi valtaa: anna kaikki pakanat edessäs tuomittaa.

9:20 Herra, anna heille opettaja, että pakanat tuntisivat itsensä ihmisiksi, Sela!

10:1 Miksis Herra niin kaukana seisot, ja tuskan ajalla sinus peität?

10:2 Ylpeydessänsä jumalatoin vainoo köyhää: käsitettäköön he heidän juonissansa, joita he ajattelevat.

10:3 Sillä jumalatoin itse kerskaa omaa mielivaltaansa: ahne siunailee itsiänsä, ja vihoittaa Herran.

10:4 Jumalatoin on koria ja vihainen, ettei hän ketään tottele: ei hän Jumalaa olevankaan luule.

10:5 Hänen tiensä menestyvät joka aika, sinun tuomios on kaukana hänestä: hän ylpeilee kaikkein vihollistensa edessä.

10:6 Sillä hän puhuu sydämessänsä: en minä ikänä kukisteta, ei sukukunnasta sukukuntaan hätää ole.

10:7 Jonka suu on täynnä kirouksia, kavaluutta ja viettelystä, hänen kielensä saattaa vaivan ja työn.

10:8 Hän istuu ja väijyy kartanoissa, murhataksensa salaa viatointa; hänen silmänsä palaa köyhän puoleen.

10:9 Hän väijyy salaa niinkuin jalopeura luolassansa, hän väijyy raadollista käsittääksensä, ja hän käsittää hänen, kuin hän tempaa sen verkkoihinsa.

10:10 Hän paiskaa ja polkee alas, ja sysää köyhän väkivallalla maahan.

10:11 Hän sanoo sydämessänsä: Jumala on hänen unhottanut, ja verhonnut kasvonsa, ei hän ikänä näe.

10:12 Nouse, Herra! Jumala, ylennä kätes ja älä köyhää unohda.

10:13 Miksi jumalatoin pilkkaa Jumalaa ja sanoo sydämessänsä: et sinä sitä tottele?

10:14 Katso siis; sillä sinä näet tuskat ja surut, se on sinun käsissäs: sinuun köyhä itsensä luottaa, ja sinä olet orpolasten holhoja.

10:15 Särje jumalattoman käsivarsi, ja etsi pahan jumalattomuutta, niin ettei sitä enää löydettäisi.

10:16 Herra on kuningas aina ja ijankaikkisesti: pakanain pitää häviämän hänen maastansa.

10:17 Köyhäin halauksen sinä, Herra, kuulet: heidän sydämensä sinä vahvistat, että sinun korvas siitä ottaa vaarin;

10:18 Ettäs oikeuden saatat orvoille ja köyhille, ettei ihminen enää ylpeile heitä vastaan maan päällä.

11:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Herraan minä uskallan: kuinka te sanotte sielulleni, että hän lentäis niinkuin lintu teidän vuoreltanne?

11:2 Sillä katsos, jumalattomat jännittävät joutsen ja panevat nuolensa jänteelle, salaisesti ampuaksensa hurskaita.

11:3 Sillä he rikkoivat perustuksen: mitä vanhurskas taitaa toimittaa?

11:4 Herra on pyhässä templissänsä, Herran istuin on taivaissa; hänen silmänsä ottavat vaarin, ja hänen silmänsä laudat koettelevat ihmisten lapsia.

11:5 Herra koettelee vanhurskasta; hänen sielunsa vihaa jumalatointa, ja jotka vääryyttä rakastavat.

11:6 Hän antaa sataa jumalattomain päälle pitkäisen leimauksia, tulta ja tulikiveä, ja antaa heille tuulispäät palkaksi.

11:7 Sillä Herra on vanhurskas ja rakastaa vanhurskautta, että hänen kasvonsa katsovat oikeutta.

12:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, kahdeksalla kielellä. (H 12:2) Auta, Herra; sillä pyhät ovat vähentyneet, ja uskolliset ovat harvat ihmisten lasten seassa.

12:2 Jokainen puhuu lähimmäisensä kanssa valhetta: he liehakoitsevat ja opettavat eripuraisuutta sydämistä.

12:3 Katkokoon Herra kaikki ulkokullaiset huulet ja ylpiästi puhuvaiset kielet,

12:4 Jotka sanovat: meidän kielemme pitää voittaman, meidän tulee puhua: kuka meidän herramme on?

12:5 Että köyhät hävitetään ja vaivaiset huokaavat, niin minä nyt nousen, sanoo Herra: minä saatan avun, että rohkiasti pitää opetettaman.

12:6 Herran puheet ovat kirkkaat, niinkuin selitetty hopia saviastioissa, seitsemän kertaa koeteltu.

12:7 Sinä Herra, kätke ne, ja varjele meitä tästä suvusta ijankaikkisesti.

12:8 Sillä joka paikka on jumalattomia täynnä, koska huonot ihmisten lasten seassa korotetaan.

13:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle.

13:2 Kuinka kauvan sinä Herra peräti tahdot minua unhottaa? kuinka kauvan sinä peität kasvos minusta?

13:3 Kuinka kauvan minä neuvoa pidän sielussani? ja ahdistetaan sydämessäni joka päivä? kuinka kauvan minun viholliseni yltyy minua vastaan?

13:4 Katso siis ja kuule minua, Herra minun Jumalani: valista silmäni etten minä koskaan kuolemaan nukkuisi;

13:5 Ettei viholliseni sanoisi: minä voitin hänen, ja minun sortajani iloitsisi, koska minä kompastun.

13:6 Mutta minä turvaan sinun armoos: minun sydämeni riemuitsee, ettäs niin mielelläs autat: minä veisaan Herralle, että hän minulle niin hyvästi tekee.

14:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Tyhmät sanovat sydämessänsä: ei Jumalaa olekaan; ei he mitään kelpaa, ja ovat ilkiät menoissansa; ei ole joka hyvää tekee.

14:2 Herra katsoi taivaasta ihmisten lapsia, nähdäksensä, jos joku ymmärtäis eli etsis Jumalaa.

14:3 Mutta he ovat kaikki poikenneet pois, ja kaikki ovat kelvottomat: ei ole yksikään, joka hyvää tekee, ei ainoakaan.

14:4 Eikö siis kenkään pahointekiöistä sitä havaitse? jotka minun kansaani syövät niinkuin he söisivät leipää; vaan ei he rukoile Herraa.

14:5 Siellä he kovin pelkäsivät; sillä Jumala on läsnä vanhurskasten sukua.

14:6 Te häpäisette köyhän neuvon; mutta Jumala on hänen turvansa.

14:7 Oi jos apu tulis Israelille Zionista! sillä koska Herra päästää vangitun kansansa, niin Jakob iloitsee ja Israel riemuitsee.

15:1 Davidin Psalmi. Herra, kuka asuu sinun majassas? eli kuka on pysyväinen sinun pyhällä vuorellas?

15:2 Joka vaeltaa ja tekee oikeuden, ja puhuu totuuden sydämestänsä;

15:3 Joka ei kielellänsä panettele, eikä lähimmäisellensä mitään pahaa tee, ja ei häpäise lähimmäistänsä;

15:4 Joka jumalattomat katsoo ylön, vaan kunnioittaa Jumalaa pelkääväisiä; joka lähimmäisellensä vannoo ja pitää.

15:5 Joka ei anna rahaansa korolle, eikä ota lahjoja viatointa vastaan. Joka näin tekee, ei hän horjahda ijankaikkisesti.

16:1 Davidin kultainen kappale. Kätke minua Jumala; sillä minä uskallan sinuun.

16:2 Sinä olet Herralle sanonut: sinä olet minun Herrani: minun hyvätyöni ei ole sinun tähtes,

16:3 Vaan pyhäin tähden, jotka maan päällä ovat, ja kunniallisten tähden, joissa kaikki minun mielisuosioni on.

16:4 Mutta jotka toisen jälkeen rientävät, niillä pitää suuri sydämen kipu oleman: en minä uhraa heidän juomauhriansa verestä, enkä mainitse heidän nimiänsä suussani.

16:5 Mutta Herra on minun tavarani ja osani: sinä tähteelle panet minun perimiseni.

16:6 Arpa lankesi minulle kauniimmissa: minä olen jalon perimisen saanut.

16:7 Minä kiitän Herraa, joka minua on neuvonut: niin myös minun munaskuuni ovat yöllä kurittaneet.

16:8 Minä pidän aina Herran kasvoini edessä, sillä hän on minun oikialla puolellani, sentähden en minä horju.

16:9 Sentähden minun sydämeni reimuitsee ja minun kunniani on iloinen, ja minun lihani lepää toivossa.

16:10 Sillä et sinä hyljää sieluani helvetissä, etkä salli sinun pyhäs näkevän turmelusta.

16:11 Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun kasvois edessä on täydellinen ilo, ja riemullinen meno oikialla kädelläs ijankaikkisesti.

17:1 Davidin rukous. Kuule, Herra, oikeutta, havaitse minun huutoni, ota vaari minun rukouksestani, joka ei viekkaasta suusta lähde.

17:2 Puhu sinä minun asiassani, ja sinun silmäs katsokaan oikeutta.

17:3 Sinä koettelet minun sydämeni, ja etsiskelet sitä yöllä, ja tutkit minua, ja et mitään löydä; minä olen aikonut, ettei minun suuni missäkään riko.

17:4 Minä varjelen minuni sinun huultes sanoissa, ihmisten töistä, murhaajan tiellä.

17:5 Hallitse minun käyntöni poluillas, ettei minun askeleeni liukahtaisi.

17:6 Minä huudan sinua, ettäs, Jumala, minua kuulisit: kallista korvas minun puoleeni, kuule minun puheeni.

17:7 Osoita ihmeellinen hyvyytes, sinä niiden vapahtaja, jotka sinuun uskaltavat, niitä vastaan, jotka sinun oikiaa kättäs vastaan ovat.

17:8 Varjele minua niinkuin silmäterää: suojele minua siipeis varjon alla.

17:9 Jumalattomista, jotka minua hävittävät, vihollisistani, jotka minun sieluuni piirittävät.

17:10 Heidän lihavansa yhtä pitävät: he puhuvat suullansa ylpiästi.

17:11 Kuhunka me menemme, niin he meitä piirittävät: siihen he silmänsä tarkoittavat meitä kukistaaksensa maahan,

17:12 Niinkuin jalopeura saalista himoitsee, niinkuin nuori jalopeura, joka luolasta väijyy.

17:13 Nouse, Herra, ennätä hänen kasvonsa, ja polje häntä; vapahda minun sieluni miekallas jumalattomista,

17:14 Sinun kädelläs ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, ja joiden vatsan sinä täytät tavarallas: heidän lapsensa ravitaan, ja he jättävät tähteensä lapsukaisillensa.

17:15 Mutta minä saan nähdä sinun kasvos vanhurskaudessa: minä ravitaan herättyäni sinun kuvas jälkeen.

18:1 Edelläveisaajalle, Davidin Herran palvelian Psalmi, joka Herralle nämät veisun sanat puhui sinä päivänä, jona Herra hänen vapahti kaikkein vihollistensa käsistä ja Saulin käsistä. (H18:2) Ja hän sanoi: minä rakastan sydämestäni sinua, Herra, minun voimani.

18:2 Herra, minun kallioni, minun linnani ja minun vapahtajani; minun Jumalani on minun vahani, johon minä turvaan: minun kilpeni, ja minun autuuteni sarvi, ja minun varjelukseni.

18:3 Minä kiitän ja avukseni huudan Herraa, niin minä vapahdetaan vihollisistani.

18:4 Sillä kuoleman siteet olivat käärineet minun ympäri, ja Belialin ojat peljättivät minun.

18:5 Helvetin siteet kietoivat minun: kuoleman paulat ennättivät minun.

18:6 Ahdistuksessani minä avukseni huudan Herraa, ja minun Jumalani tykö minä huudan: niin hän kuulee ääneni templistänsä, ja minun huutoni hänen edessänsä tulee hänen korviinsa.

18:7 Maa liikkui ja vapisi, ja vuorten perustukset liikkuivat: he värisivät, koska hän vihastui.

18:8 Savu suitsi hänen sieraimistansa ja kuluttava tuli hänen suustansa, niin että hiilet siitä syttyivät.

18:9 Hän notkisti taivaat ja astui alas, ja synkiä pimeys oli hänen jalkainsa alla.

18:10 Hän astui Kerubimin päälle ja lensi, ja hän lensi tuulen sulkain päällä.

18:11 Hän pani pimeyden majansa ympärille, ja mustat paksut pilvet, jossa hän lymyssä oli.

18:12 Kirkkaudesta hänen edessänsä hajosivat pilvet rakeilla ja leimauksilla.

18:13 Ja Herra jylisti taivaissa, Ylimmäinen antoi pauhinansa, rakeilla ja leimauksilla.

18:14 Hän ampui nuolensa ja hajoitti heitä: hän iski kovat leimaukset, ja peljätti heitä,

18:15 Ja niin ilmestyivät vetten kuljut, ja maan perustukset ilmaantuivat, Herra, sinun kovasta nuhtelemisestas ja sinun sieraimies hengen puhalluksesta.

18:16 Hän lähetti korkeudesta ja otti minun, ja veti minun ulos suurista vesistä.

18:17 Hän vapahti minun voimallisista vihollisistani, jotka minua väkevämmät olivat.

18:18 Ne ennättivät minun tuskapäivänäni; mutta Herra tuli minun turvakseni.

18:19 Ja hän vei minun lakialle: hän tempasi minun ulos; sillä hän mielistyi minuun.

18:20 Herra maksoi minulle minun vanhurskauteni jälkeen: hän antoi minulle kätteni puhtauden jälkeen.

18:21 Sillä minä pidän Herran tiet, ja en ole Jumalaani vastaan.

18:22 Sillä kaikki hänen oikeutensa ovat silmäini edessä, ja hänen käskyjänsä en minä tyköäni hylkää.

18:23 Vaan olen vakaa hänen edessänsä ja vältän vääryyttä.

18:24 Sentähden Herra kostaa minulle vanhurskauteni perästä, kätteni puhtauden jälkeen, silmäinsä edessä.

18:25 Pyhäin kanssa sinä pyhä olet, ja toimellisten kanssa toimellinen.

18:26 Puhdasten kanssa sinä puhdas olet, ja nurjain kanssa sinä nurja olet.

18:27 Sillä sinä vapahdat ahdistetun kansan, ja korkiat silmät sinä alennat.

18:28 Sillä minun kynttiläni sinä valaiset; Herra minun Jumalani valaisee minun pimeyteni.

18:29 Sillä sinun kauttas minä sotaväen murran, ja minun Jumalassani karkaan muurin ylitse.

18:30 Jumalan tie on täydellinen. Herran puheet tulella koetellut: hän on kaikkein kilpi, jotka häneen uskaltavat.

18:31 Sillä kuka on Jumala, paitsi Herraa? ja kuka on kallio, paitsi Jumalaamme?

18:32 Jumala vyöttää minun voimalla, ja panee minun tieni viattomaksi.

18:33 Hän tekee jalkani niinkuin peurain jalat, ja asettaa minun korkeudelle.

18:34 Hän opettaa käteni sotimaan, ja käsivarteni vaskijoutsea vetämään.

18:35 Ja sinä annoit minulle autuutes kilven, ja sinun oikia kätes vahvistaa minun: ja koskas minun alennat, niin sinä teet minun suureksi.

18:36 Sinä levitit minun askeleeni minun allani, ettei minun kantapääni livistyneet.

18:37 Minä ajan vihollisiani takaa ja käsitän heitä, ja en palaja, ennenkuin minä heidät hukutan.

18:38 Minä runtelen heitä, ettei he taida nousta: heidän täytyy kaatua jalkaini alla.

18:39 Sinä valmistat minun voimalla sotaan: sinä taivutat minun alleni ne, jotka nousevat minua vastaan.

18:40 Sinä annat minulle viholliseni kaulan, ja minä kadotan vainoojani.

18:41 He huutavat, vaan ei ole auttajaa: Herran tykö, mutta ei hän vastaa heitä.

18:42 Minä survon heitä niinkuin maan tomun tuulen edessä, ja heitän pois niinkuin loan kaduilta.

18:43 Sinä pelastat minua riitaisesta kansasta: sinä asetat minun pakanain pääksi; se kansa, jota en minä tuntenut, palvelee minua.

18:44 Se kuultelee minua kuuliaisilla korvilla: muukalaiset lapset kieltävät minun.

18:45 Muukalaiset lapset vaipuvat ja vapisevat siteissänsä.

18:46 Herra elää, ja kiitetty olkoon minun kallioni, ja minun autuuteni Jumala olkoon ylistetty!

18:47 Jumala, joka minulle koston antaa, ja vaatii kansat minun alleni;

18:48 Joka minua auttaa vihollisistani: sinä korotat myös minun niistä, jotka karkaavat minua vastaan: sinä pelastat minua väkivaltaisesta miehestä.

18:49 Sentähden minä kiitän sinua, Herra, pakanain seassa, ja veisaan nimelles kiitoksen,

18:50 Joka suuren autuuden kuninkaallensa osoittaa, ja tekee hyvästi voidellullensa, Davidille, ja hänen siemenellensä ijankaikkisesti.

19:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. (H19:2) Taivaat ilmoittavat Jumalan kunnian, ja vahvuus julistaa hänen kättensä teot.

19:2 Päivä sanoo päivälle, ja yö ilmoittaa yölle tiedon.

19:3 Ei ole kieltä eikä puhetta, kussa ei heidän äänensä kuulu.

19:4 Heidän nuoransa käy ulos kaikkiin maihin, ja heidän puheensa maailman ääreen asti: auringolle hän pani majan heissä.

19:5 Ja hän käy ulos kammiostansa niinkuin ylkä, ja riemuitsee niinkuin sankari tietä juostaksensa.

19:6 Hän käy ylös taivasten lopulta ja juoksee ympäri hamaan niiden loppuun jälleen; ja ei ole mitään peitetty hänen lämpimänsä edestä.

19:7 Herran laki on täydellinen ja virvoittaa sielut: Herran todistus on vahva ja tekee yksinkertaiset taitaviksi.

19:8 Herran käskyt ovat oikiat ja ilahuttavat sydämet: Herran käskyt ovat kirkkaat ja valistavat silmät.

19:9 Herran pelko on puhdas ja pysyy ijankaikkisesti: Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat,

19:10 Ne ovat kalliimmat kultaa ja kaikkein parasta kultaa, ja makeammat hunajaa ja mesileipiä.

19:11 Sinun palvelias myös niissä opetetaan: ja joka niitä pitää, hänellä on suuri palkka.

19:12 Erhetykset kuka ymmärtää? anna minulle anteeksi salaiset rikokset.

19:13 Varjele myös palvelias ylpeistä, ettei he minua hallitsisi; niin minä olen viatoin ja nuhteetoin suuresta pahasta teosta.

19:14 Kelvatkoon sinulle minun suuni puheet, ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäs, Herra, minun vahani ja minun Lunastajani!

20:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. (H20:2) Herra kuulkoon sinua hädässäs, Jakobin Jumalan nimi sinua varjelkoon!

20:2 Hän lähettäköön sinulle apua pyhästä ja Zionista sinua vahvistakoon!

20:3 Hän muistakoon kaikki ruokauhris, ja sinun polttouhris olkoon lihavat, Sela!

20:4 Hän antakoon sinulle, mitä sinun sydämes anoo, ja päättäköön kaikki aivoitukses!

20:5 Me kerskaamme sinun avustas, ja meidän Jumalamme nimessä me ylennämme lippumme: Herra täyttäköön kaikki sinun rukoukses!

20:6 Nyt minä tunnen Herran voideltuansa auttavan, ja häntä kuulevan pyhästä taivaastansa: hänen oikia kätensä auttaa voimallisesti.

20:7 Nämät uskaltavat rattaisiin ja oreihin; mutta me muistamme Herran Jumalamme nimeä.

20:8 He ovat kukistetut ja langenneet; mutta me nousemme ja pystyällä seisomme.

20:9 Auta Herra! Kuningas meitä kuulkaan, kuin me huudamme.

21:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. (H21:2) Herra, Kuningas riemuitsee sinun voimassas: ja kuinka suuresti hän iloitsee avustas!

21:2 Hänen sydämensä halun sinä annat hänelle, etkä kiellä, mitä hänen suunsa anoo, Sela!

21:3 Sillä sinä ennätät hänen hyvällä siunauksella: sinä panet kultaisen kruunun hänen päähänsä.

21:4 Hän anoi elämää sinulta, niin sinä annoit hänelle pitkän ijän aina ja ijankaikkisesti.

21:5 Hänellä on suuri kunnia sinun avustas: sinä panet ylistyksen ja kaunistuksen hänen päällensä.

21:6 Sillä sinä asetat hänen siunaukseksi ijankaikkisesti: sinä ilahutat hänen kasvois edessä ilolla.

21:7 Sillä Kuningas turvaa Herraan: ja Ylimmäisen laupiudessa ei hän horju.

21:8 Sinun kätes löytää kaikki vihollises: sinun oikia kätes löytää ne, jotka sinua kadehtivat.

21:9 Sinä panet heitä niinkuin kuumaan pätsiin sinun vihas aikana: Herra nielee heitä vihassansa, ja tuli syö heitä.

21:10 Heidän hedelmänsä sinä kadotat maan päältä, ja heidän siemenensä ihmisten lapsista.

21:11 Sillä he ajattelivat tehdä sinulle pahaa: he pitivät neuvoa, jota ei he voineet täyttää.

21:12 Sillä sinä teet heitä olkapääksi: sinä tarkoitat jänteelläs heidän kasvojansa vastaan.

21:13 Herra, ylennä sinuas väkevyydessäs; niin me veisaamme ja kiitämme sinun voimaas.

22:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, peurasta, jota varhain väijytään. (H22:2) Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun hylkäsit? minä parun, vaan minun apuni on kaukana.

22:2 Minun Jumalani! päivällä minä huudan, ja et sinä vastaa, ja en yölläkään vaikene.

22:3 Sinä olet pyhä, joka asut Israelin kiitoksessa.

22:4 Meidän isämme toivoivat sinuun: ja kuin he toivoivat, niin sinä vapahdit heitä.

22:5 Sinua he huusivat, ja vapahdettiin: sinuun he turvasivat, ja ei tulleet häpiään.

22:6 Mutta minä olen mato ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylönkatse.

22:7 Kaikki, jotka minun näkevät, häpäisevät minua: he vääristelevät huuliansa ja päätänsä vääntelevät.

22:8 Hän valittaa Herralle, hän vapahtakoon hänen: hän auttakoon häntä, jos hän mielistyy häneen.

22:9 Sillä sinä olet minun vetänyt ulos äitini kohdusta: sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla.

22:10 Sinun päälles minä olen heitetty äitini kohdusta: sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.

22:11 Älä ole kaukana minusta; sillä ahdistus on läsnä, ja ei ole auttajaa,

22:12 Suuret mullit ovat minun piirittäneet, lihavat härjät kiertäneet minun ympäri.

22:13 Kitansa avasivat he minua vastaan, niinkuin raateleva ja kiljuva jalopeura.

22:14 Minä olen kaadettu ulos niinkuin vesi, ja luuni ovat kaikki hajoitetut: minun sydämeni on niinkuin salattu vedenvaha ruumiissani.

22:15 Minun voimani on kuivettunut niinkuin kruusin muru, ja minun kieleni tarttuu suuni lakeen; ja sinä panet minun kuoleman tomuun.

22:16 Sillä koirat ovat minun piirittäneet: julmain parvi saartain lävistänyt kuin jalopeura käteni ja jalkani.

22:17 Minä lukisin kaikki minun luuni; mutta he katselivat ja näkivät ihastuksensa minusta.

22:18 He jakavat itsellensä minun vaatteeni ja heittävät hameestani arpaa.

22:19 Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana! minun väkevyyteni, riennä avukseni!

22:20 Pelasta minun sieluni miekasta, ja ainokaiseni koirilta.

22:21 Vapahda minua jalopeuran suusta, ja päästä minua yksisarvillisista.

22:22 Minä saarnaan sinun nimeäs veljilleni: minä ylistän sinua seurakunnassa.

22:23 Ylistäkäät Herraa te, jotka häntä pelkäätte: koko Jakobin siemen kunnioittakoon häntä, ja kavahtakoon häntä kaikki Israelin siemen!

22:24 Sillä ei hän hyljännyt eikä katsonut ylön köyhän raadollisuutta, eikä kääntänyt kasvojansa hänestä pois; vaan kuin se häntä huusi, kuuli hän sitä.

22:25 Sinua minä ylistän suuressa seurakunnassa: minä maksan lupaukseni heidän edessänsä, jotka häntä pelkäävät.

22:26 Raadolliset syövät ja ravitaan, ja jotka Herraa etsivät, pitää häntä ylistämän: teidän sydämenne pitää elämän ijankaikkisesti.

22:27 Kaikki maailman ääret muistakaan ja kääntykään Herran tykö, ja kumartakaan sinun edessäs kaikki pakanain sukukunnat.

22:28 Sillä Herralta on valtakunta, ja hän vallitsee pakanoita.

22:29 Kaikki lihavat maan päällä pitää syömän ja kumartaman, hänen edessänsä polviansa notkistaman kaikki, jotka tomussa makaavat ja jotka surussansa elävät.

22:30 Hänen pitää saaman siemenen, joka häntä palvelee: Herrasta pitää ilmoitettaman lasten lapsiin.

22:31 He tulevat ja hänen vanhurskauttansa saarnaavat syntyvälle kansalle, että hän sen tekee.

23:1 Davidin Psalmi. Herra on minun paimeneni: ei minulta mitään puutu.

23:2 Hän kaitsee minua viheriäisessä niityssä, ja vie minua virvoittavan veden tykö.

23:3 Minun sieluni hän virvoittaa: hän vie minun oikialle tielle, nimensä tähden.

23:4 Ja vaikka minä vaeltaisin pimiässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahuutta, ettäs olet kanssani: sinun vitsas ja sauvas minun tukevat.

23:5 Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni kohdalle: sinä voitelet minun pääni öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

23:6 Hyvyys ja laupius noudattavat minua kaiken elinaikani, ja minä saan asua Herran huoneessa ijankaikkisesti.

24:1 Davidin Psalmi. Herran on maa, ja kaikki mitkä siinä ovat, maan piiri ja ne jotka sen päällä asuvat.

24:2 Sillä hän on perustanut sen merten päälle, ja virtain päälle sen vahvistanut.

24:3 Kuka astuu Herran vuorelle? ja kuka taitaa seisoa hänen pyhässä siassansa?

24:4 Jolla viattomat kädet ovat ja on puhdas sydämestä, joka ei halaja turhuutta eikä vanno väärin,

24:5 Se saa siunauksen Herralta, ja vanhurskauden autuutensa Jumalalta.

24:6 Tämä on se sukukunta, joka häntä etsii, joka kysyy sinun kasvojas, Jakob, Sela!

24:7 Tehkäät portit avaraksi ja ovet maailmassa korkiaksi, kunnian Kuninkaan mennä sisälle.

24:8 Kuka on kunnian Kuningas? se on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra voimallinen sodassa.

24:9 Tehkäät portit avaraksi ja ovet maailmassa korkiaksi, kunnian Kuninkaan mennä sisälle!

24:10 Kuka on kunnian Kuningas? se on Herra Zebaot, hän on kunnian Kuningas, Sela!

25:1 Davidin Psalmi. Sinun tykös, Herra, ylennän minä sieluni.

25:2 Minun Jumalani! sinuun minä turvaan, älä salli minua häväistä, ettei minun viholliseni iloitsisi minusta.

25:3 Sillä ei yksikään tule häpiään, joka sinua odottaa; mutta irralliset pilkkaajat saavat häpiän.

25:4 Herra, osoita minulle sinun ties, ja opeta minulle sinun polkus.

25:5 Johdata minua totuudessas, ja opeta minua; sillä sinä olet Jumala, joka minua autat, yli päivää minä odotan sinua.

25:6 Muista, Herra, laupiuttas ja hyvyyttäs, joka maailman alusta on ollut.

25:7 Älä muista nuoruuteni syntejä ja ylitsekäymistäni; mutta muista minua sinun laupiutes jälkeen, sinun hyvyytes tähden, Herra!

25:8 Herra on hyvä ja vakaa, sentähden saattaa hän syntiset tielle.

25:9 Hän johdattaa oikeudella raadollisen, ja opettaa siveille hänen tiensä.

25:10 Kaikki Herran tiet ovat hyvyys ja totuus niille, jotka hänen liittonsa ja todistuksensa pitävät.

25:11 Sinun nimes tähden, Herra, ole armollinen minun pahalle teolleni, joka suuri on.

25:12 Kuka on se mies, joka Herraa pelkää? sillä hän opettaa parhaan tien.

25:13 Hänen sielunsa asuu hyvyydessä, ja hänen sikiänsä omistaa maan.

25:14 Herran salaisuus on niillä, jotka häntä pelkäävät, ja liittonsa ilmoittaa hän heille.

25:15 Minun silmäni katsovat alati Herraa, sillä hän kirvoittaa minun jalkani verkosta.

25:16 Käännä sinuas minun puoleeni, ja ole minulle armollinen; sillä minä olen yksinäinen ja raadollinen.

25:17 Minun sydämeni murheet ovat moninaiset: vie siis minua ulos tuskistani.

25:18 Katsos minun vaivaisuuteni ja raadollisuuteni puoleen, ja anna kaikki minun syntini anteeksi.

25:19 Katsos, kuinka monta vihollista minulla on? ja sulasta kateudesta he minua vihaavat.

25:20 Varjele minun sieluni ja vapahda minua, älä laske minua häpiään; sillä sinuun minä turvaan.

25:21 Vakuus ja oikeus varjelkoon minua; sillä minä odotan sinua.

25:22 Jumala, vapahda Israel kaikista tuskistansa.

26:1 Davidin Psalmi. Tuomitse minua, Herra; sillä minä olen vakuudessani vaeltanut: ja minä toivon Herraan, sentähden en minä livistele.

26:2 Koettele minua, Herra, ja kiusaa minua: puhdista minun munaskuuni ja sydämeni.

26:3 Sillä sinun hyvyytes on silmäini edessä, ja minä vaellan sinun totuudessas.

26:4 En minä istu turhain ihmisten seassa, enkä seuraa petollisia.

26:5 Minä vihaan pahain seurakuntaa, enkä istu jumalattomain tykönä.

26:6 Minä pesen käteni viattomuudessa, ja oleskelen, Herra, alttaris tykönä,

26:7 Kussa kiitossanan ääni kuullaan, ja kaikki sinun ihmees saarnataan.

26:8 Herra, minä rakastin sinun huonees asuinsiaa ja sitä siaa, jossa sinun kunnias asuu.

26:9 Älä tempaa minun sieluani pois syntisten kanssa ja henkeäni verikoirain kanssa,

26:10 Jotka pahanjuoniset ovat ja mielellänsä lahjoja ottavat.

26:11 Mutta minä vaellan viattomuudessani: vapahda minua ja ole minulle armollinen!

26:12 Minun jalkani käy oikiasti: minä kiitän Herraa seurakunnissa.

27:1 Davidin Psalmi. Herra on minun valistukseni ja autuuteni, ketä minä pelkään? Herra on henkeni väkevyys, ketä minä vapisen?

27:2 Sentähden, vaikka pahat, vainolliseni ja viholliseni, lähestyvät minun lihaani syömään, täytyy heidän kuintenkin itseänsä loukata ja langeta.

27:3 Ja vaikka sotaväki saartais minua, niin ei sydämeni sentähden pelkäisi; ja jos sota nousis minua vastaan, minä turvaan sittekin häneen.

27:4 Yhtä minä Herralta anon, sitä minä pyydän, asuakseni Herran huoneessa kaiken elinaikani: että minä näkisin Herran kauniin jumalanpalveluksen, ja hänen templiänsä etsisin.

27:5 Sillä hän peittää minua majassansa pahana aikana: hän kätkee minun salaiseen majaansa, ja korottaa minun kalliolle.

27:6 Ja hän korottaa nytkin minun pääni vihollisteni ylitse, jotka ympärilläni ovat; niin minä uhraan hänen majassansa kiitosuhria: minä veisaan ja laulan Herralle.

27:7 Herra, kuule minun ääneni, koska minä huudan: ole minulle armollinen, ja kuultele minua.

27:8 Minun sydämeni sanoo sinulle tämän sinun sanas: etsikäät minun kasvojani! sentähden minä etsin, Herra, sinun kasvojas.

27:9 Älä peitä kasvojas minulta, ja älä sysää pois palveliaas vihassas; sillä sinä olet minun apuni: älä minua hylkää, älä myös minua anna ylön, minun autuuteni Jumala.

27:10 Sillä minun isäni ja äitini hylkäsivät minun; mutta Herra korjasi minun.

27:11 Herra, osoita minulle sinun ties, ja johdata minua oikiaa polkua, minun vihollisteni tähden.

27:12 Älä anna minua vihollisteni tahtoon; sillä väärät todistukset seisovat minua vastaan ja tekevät häpeemättä vääryyttä.

27:13 Mutta minä uskon kuitenkin näkeväni Herran hyvyyttä eläväin maalla,

27:14 Odota Herraa, ole hyvässä turvassa, ja hän vahvistaa sinun sydämes: ja odota Herraa.

28:1 Davidin Psalmi. Koska minä huudan sinua, Herra, uskallukseni, niin älä vaikene minulle; etten, koska sinä vaikenisit minulle, minä tulisi niiden kaltaiseksi, jotka hautaan menevät.

28:2 Kuule minun rukoukseni ääni, koska minä huudan sinua, kuin minä nostan käteni sinun pyhää kuorias päin.

28:3 Älä anna minun tulla jumalattomain ja pahointekiäin sekaan, jotka lähimmäistensä kanssa puhuvat ystävällisesti, vaan pahuutta on heidän sydämissänsä,

28:4 Anna heille heidän työnsä jälkeen ja heidän pahan menonsa perään: anna heille heidän kättensä töiden perään, maksa heille heidän ansionsa perästä.

28:5 Sillä ei he ota vaaria Herran töistä, eikä hänen käsi-aloistansa; sentähden rikkoo hän heitä ja ei rakenna heitä.

28:6 Kiitetty olkoon Herra; sillä hän on kuullut minun rukoukseni äänen.

28:7 Herra on minun väkevyyteni ja kilpeni, häneen minun sydämeni toivoo, ja minä olen autettu; ja minun sydämeni riemuitsee, ja minä kiitän häntä veisullani.

28:8 Herra on heidän väkevyytensä; hän on väkevä, joka voideltuansa auttaa.

28:9 Auta kansaas ja siunaa perimistäs, ja ravitse heitä ja korota heitä ijankaikkisesti.

29:1 Davidin Psalmi. Tuokaat Herralle, te väkevät, tuokaat Herralle kunnia ja väkevyys.

29:2 Tuokaat Herralle hänen nimensä kunnia: kumartakaat Herraa pyhässä kaunistuksessa.

29:3 Herran ääni käy vetten päällä: kunnian Jumala pauhaa, suurten vetten päällä.

29:4 Herran ääni käy voimassa: Herran ääni käy suuressa kunniassa.

29:5 Herran ääni särkee sedripuut, ja Herra särkee sedripuut Libanonissa.

29:6 Hän hyppäyttää heitä niinkuin vasikan, sekä Libanonin että Sirionin, niinkuin nuoren yksisarvisen.

29:7 Herran ääni leikkaa niinkuin tulen liekki.

29:8 Herran ääni häälyttää korven, ja Herra liikuttaa Kadeksen korven.

29:9 Herran ääni saattaa peurat poikimaan, ja paljastaa metsät: ja hänen templissänsä pitää koko hänen joukkonsa sanoman hänelle kunnian.

29:10 Herra istuu vedenpaisumisen päällä: Herra pysyy Kuninkaana ijankaikkisesti.

29:11 Herra antaa kansallensa väkevyyden: Herra siunaa kansaansa rauhalla.

30:1 Psalmi, veisattava Davidin huoneen vihkimisessä. (H30:2) Minä ylistän sinua, Herra, sillä sinä olet korottanut minua: et myös salli viholliseni iloita minusta.

30:2 Herra minun Jumalani, kuin minä huusin sinua, niin sinä teit minun terveeksi.

30:3 Herra, sinä veit sieluni ulos helvetistä: sinä olet minun elävänä pitänyt niiden mennessä kuoppaan.

30:4 Pyhät, veisatkaat kiitosta Herralle, ja kiittäkäät hänen pyhyytensä muistoksi.

30:5 Sillä hänen vihansa viipyy silmänräpäyksen, ja hän ihastuu elämästä: ehtoona on itku, mutta aamulla ilo.

30:6 Mutta minä sanoin myötäkäymisessäni: en minä ikänä kukistu.

30:7 Sillä sinä, Herra, olet hyvässä tahdossas vuoreni vahvistanut; mutta kuin sinä kasvos peitit, niin minä hämmästyin.

30:8 Sinua, Herra, minä huudan, ja Herraa minä rukoilen.

30:9 Mitä hyvää minun veressäni on, kuin minä hautaan alas menen? kiittäneekö tomukin sinua, ja ilmoittaneeko se sinun totuuttas?

30:10 Herra, kuule, ja ole minulle armollinen: Herra, ole minun auttajani.

30:11 Sinä olet muuttanut minun valitukseni iloksi: sinä olet riisunut minun säkkini, ja vyötit minun riemulla,

30:12 Että minun kunniani veisais sinulle kiitosta ja ei vaikenisi, Herra minun Jumalani, minä kiitän sinua ijankaikkisesti!

31:1 Davidin Psalmi edelläveisaajalle. (H31:2) Herra, sinuun minä uskallan, etten minä ikänä häpiään tulisi: vapahda minua sinun vanhurskautes kautta.

31:2 Kallista korvas minun puoleeni, auta minua äkisti: ole minulle vahva kallio ja linna minua auttamaan;

31:3 Sillä sinä olet minun kallioni ja minun linnani, ettäs siis sinun nimes tähden minua taluttaisit ja veisit;

31:4 Ettäs minun kirvottaisit verkosta, jonka he minun eteeni virittivät; sillä sinä olet minun väkevyyteni.

31:5 Sinun käsiis annan minä henkeni, sinä olet minun lunastanut, Herra, sinä totinen Jumala.

31:6 Minä vihaan niitä, jotka pitävät väärää oppia; mutta minä uskallan Herraan.

31:7 Minä ihastun ja riemuitsen sinun hyvyytes tähden, ettäs katsot minun raadollisuuttani, ja tunnet minun sieluni tuskassa.

31:8 Ja et sinä sulje minua vihollisteni käsiin: sinä asetat minun avaraan paikkaan.

31:9 Herra, ole minulle armollinen, sillä minä ahdistetaan; minun kasvoni ovat muuttuneet murheesta, niin myös minun sieluni ja vatsani.

31:10 Sillä minun elämäni on kulutettu murheesta, ja minun vuoteni huokauksesta: minun voimani on rauvennut pahain tekoin kautta, ja minun luuni ovat muserretut.

31:11 Minä olen pilkaksi tullut kaikille vihamiehilleni ja kylällisilleni ylönpalttisesti, ja hämmästykseksi tuttavilleni: jotka minun ulkona näkevät, pakenevat minua.

31:12 Minä olen sydämestä unhotettu niinkuin kuollut: minä olen niinkuin rikottu astia.

31:13 Sillä minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua: he pitävät keskenänsä neuvoa minusta, ja tahtovat ottaa minun henkeni.

31:14 Mutta minä toivon sinuun, Herra, ja sanon: sinä olet minun Jumalani!

31:15 Minun aikani ovat sinun käsissäs: pelasta minua vihollisteni kädestä ja niistä, jotka minua vainoovat.

31:16 Anna kasvos paistaa palvelias päälle: auta minua laupiutes kautta.

31:17 Herra, älä minun anna häpiään tulla; sillä sinua minä avuksi huudan: jumalattomat tulkoon häpiään, vaijetkoon helvetissä.

31:18 Tulkoon mykäksi väärät suut, jotka puhuvat vanhurskasta vastaan kovasti ylpeydestä ja ylönkatseesta.

31:19 Kuinka suuri on sinun hyvyytes, jonka panit tallelle niille, jotka sinua pelkäävät! ja jonka niille osoitat, jotka sinuun uskaltavat, ihmisten lasten edessä!

31:20 Sinä kätket heitä tykönäs salaisesti jokaisen haastosta: sinä peität heitä majassas riiteleväisistä kielistä.

31:21 Herra olkoon kiitetty, että hän on minulle osoittanut ihmeellisen hyvyyden, vahvassa kaupungissa.

31:22 Sillä minä sanoin pikaisuudessani: minä olen sinun silmäis edestä sysätty pois: kuitenkin kuulit sinä rukoukseni äänen, koska minä sinun tykös huusin.

31:23 Rakastakaat Herraa, kaikki hänen pyhänsä; Herra varjelee uskollisia ja runsaasti kostaa niille, jotka ylpeyttä harjoittelevat.

31:24 Olkaat hyvässä turvassa, ja hän vahvistaa teidän sydämenne, kaikki jotka Herraa odotatte.

32:1 Davidin opetus. Autuas on se, jonka pahat teot ovat annetut anteeksi ja jonka synnit peitetyt ovat.

32:2 Autuas on se ihminen, jolle Herra ei soimaa vääryyttä, jonka hengessä ei vilppiä ole.

32:3 Sillä koska minä tahdoin sitä vaieta, musertuivat minun luuni jokapäiväisestä itkustani,

32:4 Sillä sinun kätes oli yöllä ja päivällä raskas minun päälläni, niin että nesteeni kuivui: niinkuin kesällä kuivuu, Sela!

32:5 Sentähden minä tunnustan sinun edessäs syntini, ja en peitä pahoja tekojani. Minä sanoin: minä tunnustan Herralle pahat tekoni; niin sinä annoit anteeksi syntini vääryyden, Sela!

32:6 Tämän tähden pitää kaikkein pyhäin sinua rukoileman oikialla ajalla: sentähden kuin suuret vedenpaisumiset tulevat, ei he niihin ulotu.

32:7 Sinä olet minun varjelukseni, kätke minua murheesta, että minä pelastettuna sangen riemuisesti kerskaisin, Sela!

32:8 Minä neuvon sinua ja osoitan sinulle tien, jotas vaellat: minä johdatan sinun silmilläni.

32:9 Älkäät olko niinkuin orhiit ja muulit, joilla ei ymmärrystä ole, joille pitää suitset ja ohjat suuhun pantaman, ellei he lähene sinua.

32:10 Jumalattomalla on monta vitsausta; mutta joka Herraan toivoo, hänen hyvyys ympäri piirittää.

32:11 Riemuitkaat teitänne Herrassa, ja olkaat iloiset, te vanhurskaat, ja kerskatkaat, kaikki te yksivakaiset.

33:1 Riemuitkaat, te vanhurskaat, Herrassa; vakain pitää häntä kauniisti kiittämän.

33:2 Kiittäkäät Herraa kanteleilla, veisatkaat hänelle kiitosta kymmenkielisellä psaltarilla.

33:3 Veisatkaat hänelle uusi virsi: veisatkaat jalosti kielten leikissä, helisemisellä.

33:4 Sillä Herran sana on totinen, ja mitä hän lupaa, sen hän vahvana pitää.

33:5 Hän rakastaa vanhurskautta ja tuomiota; maa on täynnänsä Herran laupiutta.

33:6 Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki heidän joukkonsa hänen suunsa hengellä.

33:7 Hän pitää koossa veden meressä niinkuin roukkiossa, ja kätkee syvyydet.

33:8 Peljätköön Herraa kaikki maa; häntä peljätköön kaikki maan piirin asuvaiset.

33:9 Sillä koska hän sanoo, niin se tapahtuu; jos hän käskee, niin se on tehty.

33:10 Herra tekee pakanain neuvot tyhjäksi; hän saattaa kansain ajatukset turhaksi.

33:11 Mutta Herran neuvo pysyy ijankaikkisesti, hänen sydämensä ajatukset sukukunnasta sukukuntaan.

33:12 Autuas on se kansa, jonka Herra on Jumala, se kansa, jonka hän itsellensä on perinnöksi valinnut.

33:13 Herra katsoi taivaasta alas, ja näki kaikki ihmisten lapset.

33:14 Vahvalta istuimeltansa katsoi hän kaikkia, jotka maan päällä asuvat.

33:15 Hän valmistaa kaikkein heidän sydämensä: hän ymmärtää kaikki heidän työnsä.

33:16 Ei kuningasta auta hänen suuri väkensä, eikä sankari vapahdeta suurella voimallansa.

33:17 Orhiit ei myös auta; ja heidän suuri väkevyytensä ei pelasta.

33:18 Katso, Herran silmät katsovat niitä, jotka häntä pelkäävät, jotka hänen laupiuteensa toivovat,

33:19 Että hän pelastais heidän sielunsa kuolemasta, ja elättäis heitä nälän aikana.

33:20 Meidän sielumme odottaa Herraa, joka on meidän apumme ja kilpemme!

33:21 Sillä meidän sydämemme iloitsee hänessä, ja me toivomme hänen pyhään nimeensä.

33:22 Olkoon sinun laupiutes, Herra, meidän päällämme, niinkuin me sinuun uskallamme!

34:1 Davidin Psalmi, koska hän muotonsa muutti Abimelekin edessä, joka hänen ajoi pois tyköänsä ja hän meni pois. (H34:2) Minä kiitän Herraa aina: hänen kiitoksensa on alati minun suussani.

34:2 Minun sieluni kerskaa Herrassa, että raadolliset sen kuulevat ja iloitsevat.

34:3 Ylistäkäät Herraa minun kanssani, ja korottakaamme ynnä hänen nimeänsä.

34:4 Kuin minä Herraa etsin, kuuli hän minun rukoukseni, ja pelasti minun kaikista vavistuksistani.

34:5 Jotka häntä katsovat, ne valaistaan: heidän kasvonsa ei tule häpiään.

34:6 Kuin raadollinen huusi, kuuli Herra häntä, ja autti hänen kaikista tuskistansa.

34:7 Herran enkeli piirittää niitä, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heitä.

34:8 Maistakaat ja katsokaat, kuinka Herra on suloinen: autuas on se, joka häneen turvaa.

34:9 Peljätkään Herraa kaikki hänen pyhänsä; sillä jotka häntä pelkäävät, ei niiltä mitään puutu.

34:10 Nuorten jalopeurain pitää tarvitseman ja isooman; mutta jotka Herraa etsivät, ei heiltä mitään hyvää puutu.

34:11 Tulkaat tänne, lapset, kuulkaat minua: Herran pelvon minä teille opetan.

34:12 Kuka on, joka (hyvää) elämää pyytää? ja pitäis mielellänsä hyviä päiviä?

34:13 Varjele kieles pahuudesta, ja huules vilppiä puhumasta.

34:14 Lakkaa pahasta ja tee hyvää: etsi rauhaa ja noutele häntä.

34:15 Herran silmät katsovat vanhurskaita, ja hänen korvansa heidän huutoansa.

34:16 Mutta Herran kasvot ovat pahointekiöitä vastaan, hukuttamaan maasta heidän muistoansa.

34:17 Kuin (vanhurskaat) huutavat, niin Herra kuulee, ja pelastaa heitä kaikista heidän tuskistansa.

34:18 Herra on juuri läsnä niitä, joilla on murheellinen sydän, ja auttaa niitä, joilla on surkia mieli.

34:19 Vanhurskaalle tapahtuu paljo pahaa; mutta Herra hänen niistä kaikista päästää.

34:20 Hän kätkee kaikki hänen luunsa, ettei yhtäkään niistä murreta.

34:21 Pahuus tappaa jumalattoman, ja jotka vanhurskasta vihaavat, ne hukutetaan.

34:22 Herra lunastaa palveliansa sielut; ja kaikki, jotka häneen toivovat, ei pidä hukkuman.

35:1 Davidin Psalmi. Riitele, Herra, riitaveljeini kanssa: sodi vihollisiani vastaan.

35:2 Tempaa kilpi ja keihäs, ja nouse minua auttamaan.

35:3 Sivalla ase ja suojele minua sortajiani vastaan: sano sielulleni: minä olen apus.

35:4 Häpiään ja pilkkaan tulkoon kaikki, jotka sieluani väijyvät: palatkoon takaperin ja nauruksi tulkoon, jotka minulle pahaa suovat.

35:5 Olkoon he niinkuin akanat tuulessa; ja Herran enkeli sysätköön heitä pois.

35:6 Heidän tiensä olkaan pimiä ja niljakas; ja Herran enkeli vainotkoon heitä.

35:7 Sillä he ovat ilman syytä verkkonsa virittäneet minua kadottaaksensa, ja ilman syytä ovat sielulleni kaivaneet haudan.

35:8 Tulkoon hänelle vaiva, jota ei hän tiedä, ja verkko, jonka hän viritti, käsittäköön hänen: siihen hän langetkoon.

35:9 Mutta minun sieluni iloitkoon Herrassa ja riemuitkaan hänen avustansa.

35:10 Kaikki minun luuni sanokaan: Herra, kuka on sinun vertaises? sinä joka päästät nöyrän väkevämmän käsistä, raadollisen ja köyhän raatelialtansa.

35:11 Väärät todistajat astuvat edes, jotka minua niihin soimaavat, joista en mitään tiedä.

35:12 He tekevät minulle pahaa hyvästä, minulle mielikarvaudeksi.

35:13 Mutta minä, kuin he sairastivat, puin säkin päälleni, vaivasin itsiäni paastolla, ja rukoilin sydämestäni;

35:14 Minä käytin itseni kuin he olisivat olleet minun ystäväni ja veljeni: niinkuin se joka äitiänsä murehtii, kävin minä kumarruksissa murhevaatteissa.

35:15 Mutta he iloitsevat minun vahingostani ja kokoontuvat: ontuvat myös kokoovat heitänsä havaitsematta minua vastaan, he repivät ja ei lakkaa.

35:16 Ulkokullattuin seassa, jotka leipäkyrsänkin tähden pilkkaavat, kiristävät he hampaitansa minun päälleni.

35:17 Herra, kuinka kauvan sinä tätä katselet? Päästä siis sieluni heidän hävityksestänsä, ja yksinäiseni nuorista jalopeuroista.

35:18 Minä kiitän sinua suuressa seurakunnassa; paljon kansan keskellä minä sinua ylistän.

35:19 Älä salli niiden iloita minusta, jotka syyttömästi minun viholliseni ovat, eli silmää iskeä, jotka minua ilman syytä vihaavat.

35:20 Sillä ei he puhu ystävällisesti, vaan etsivät vääriä syitä hiljaisia vastaan maan päällä,

35:21 Ja levittävät kitansa avaralta minua vastaan, ja sanovat: niin, niin: sen me mielellämme näemme.

35:22 Herra, sinä sen myös näet, älä siis vaiti ole: Herra, älä kaukana ole minusta.

35:23 Herää ja nouse katsomaan minun oikeuttani ja asiatani, minun Jumalani ja Herrani.

35:24 Herra minun Jumalani, tuomitse minua vanhurskautes jälkeen, ettei he riemuitsisi minusta.

35:25 Älä salli heidän sydämissänsä sanoa: niin, niin me tahdomme; ja älä anna heidän sanoa: me olemme hänen nielleet.

35:26 Häväistäköön ja nauruksi joutukoon kaikki, jotka onnettomuudestani iloitsevat: puetettakoon häpiällä ja pilkalla, jotka itsiänsä minusta kerskaavat.

35:27 Iloitkaan ja riemuitkaan, jotka minun vanhurskauttani rakastavat, ja sanokaan aina: Herra olkoon suuresti kiitetty, joka suo palveliallensa rauhan.

35:28 Ja minun kieleni puhuu sinun vanhurskauttas, ja kiittää sinua joka päivä.

36:1 Davidin, Herran palvelian Psalmi, edelläveisaajalle. (H36:2) Se on sydämestäni sanottu jumalattomain menosta: ei he ensinkään Jumalaa pelkää.

36:2 Sillä hän suosittelee itsiänsä silmäinsä edessä, niinkauvan kuin hän löytää pahuutensa, saattaaksensa vihaa matkaan.

36:3 Hänen suunsa sanat ovat vääryys ja petos; ei hän tahdo enempää ymmärtää, että hän jotakin hyvää tekis,

36:4 Mutta ajattelee vuoteessansa vahinkoa, ja pysyy vahvasti pahalla tiellä; ja ei he mitään pahaa hylkää.

36:5 Herra, sinun laupiutes ulottuu niin leviältä kuin taivas on, ja sinun totuutes niin avaralta kuin pilvet juoksevat.

36:6 Sinun vanhurskautes on niinkuin Jumalan vuoret, ja sinun oikeutes niinkuin suuri syvyys: Herra, sinä autat sekä ihmiset että eläimet.

36:7 Kuinka kallis on sinun hyvyytes, Jumala! että ihmisten lapset sinun siipeis varjon alle uskaltavat.

36:8 He juopuvat sinun huonees runsaasta tavarasta, ja sinä juotat heitä hekumallas niinkuin virralla.

36:9 Sillä sinun tykönäs on elävä lähde, ja sinun valkeudessas me näemme valkeuden.

36:10 Levitä laupiutes niille, jotka sinun tuntevat, ja sinun vanhurskautes toimellisille.

36:11 Älä salli minua tallattaa ylpeiltä; ja jumalattomain käsi älköön minua kukistako.

36:12 Vaan anna pahointekiät siihen langeta, että he syöstäisiin pois, ja ei seisoalla pysyisi.

37:1 Davidin Psalmi. Älä vihastu pahain tähden, ja älä kadehdi pahantekiöitä.

37:2 Sillä niinkuin heinä he pian hakataan pois, ja lakastuvat niinkuin vihoittava ruoho.

37:3 Toivo Herraan ja tee hyvää: asu maassa ja elätä itses vakuudella.

37:4 Iloitse Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämes halajaa.

37:5 Anna ties Herran haltuun, ja toivo hänen päällensä; kyllä hän sen tekee.

37:6 Ja hän tuo edes vanhurskautes niinkuin valkeuden, ja oikeutes niinkuin puolipäivän.

37:7 Tyydy Herraan, ja odota häntä: älä kiivoittele sitä, jonka tie menestyy ja sitä ihmistä, joka vääryyttä tekee.

37:8 Lakkaa vihasta ja hylkää tuimuus: älä niin vihastu, ettäs itsekin pahaa teet.

37:9 Sillä pahat hävitetään; mutta Herraa odottavaiset perivät maan.

37:10 Vielä vähä hetki on, niin ei jumalatoin olekaan; ja kuin sinä katsot hänen siaansa, niin hän on poissa.

37:11 Mutta siviät perivät maan, ja iloitsevat suuressa rauhassa.

37:12 Jumalatoin uhkaa vanhurskasta, ja kiristelee hampaitansa hänen päällensä.

37:13 Mutta Herra nauraa häntä; sillä hän näkee hänen päivänsä joutuvan.

37:14 Jumalattomat vetävät miekkansa ja jännittävät joutsensa, kukistaaksensa raadollista ja köyhää, ja teurastaaksensa hurskaita heidän teissänsä.

37:15 Mutta heidän miekkansa pitää käymän heidän sydämeensä; ja heidän joutsensa pitää särkymän.

37:16 Se vähä, mikä vanhurskaalla on, on parempi kuin monen jumalattoman suuret tavarat.

37:17 Sillä jumalattoman käsivarsi pitää rikottaman; mutta Herra vahvistaa vanhurskaat.

37:18 Herra tietää hurskasten päivät, ja heidän perimisensä pysyy ijankaikkisesti.

37:19 Ei he tule häpiään pahalla ajalla; ja nälkävuosina pitää heillä kyllä oleman.

37:20 Sillä jumalattomat hukkuvat, ja Herran viholliset, ehkä he olisivat niinkuin ihana niitty, niin heidän pitää kuitenkin niinkuin savu katooman.

37:21 Jumalatoin ottaa lainan ja ei maksa; mutta hurskas on laupias ja runsas.

37:22 Sillä hänen siunattunsa perivät maan; mutta hänen kirottunsa pitää hävitettämän.

37:23 Herralta senkaltaisen miehen vaellus hallitaan; ja hänen tiensä kelpaa hänelle.

37:24 Jos hän lankee, niin ei häntä hyljätä; sillä Herra tukee hänen kätensä.

37:25 Minä olin nuori, ja vanhennuin, ja en ikänä nähnyt vanhurskasta hyljätyksi, enkä hänen siemenensä kerjäävän leipää.

37:26 Hän on aina laupias, ja lainaa mielellänsä; ja hänen siemenensä on siunattu.

37:27 Vältä pahaa, ja tee hyvää, ja pysy ijankaikkisesti.

37:28 Sillä Herra rakastaa oikeutta, ja ei hylkää pyhiänsä: ne kätketään ijankaikkisesti; mutta jumalattomain siemen pitää hävitettämän.

37:29 Hurskaat perivät maan, ja asuvat siinä ijankaikkisesti.

37:30 Vanhurskaan suu puhuu viisautta, ja hänen kielensä opettaa oikeutta.

37:31 Hänen Jumalansa laki on hänen sydämessänsä; ja ei hänen askeleensa livisty.

37:32 Jumalatoin väijyy vanhurskasta, ja etsii häntä tappaaksensa;

37:33 Mutta ei Herra jätä häntä hänen käsiinsä, ja ei tuomitse häntä, koska hän tuomitaan.

37:34 Odota Herraa, ja kätke hänen tiensä, niin hän sinun korottaa, ettäs perit maan: ja sinä saat nähdä jumalattomat hävitettävän.

37:35 Minä näin jumalattoman, sangen jalon ja valtiaan, joka levitti itsensä, ja vihotti niinkuin viheriäinen laakeripuu.

37:36 Ja hän meni pois, ja katso ei hän enää ollut; ja minä kysyin häntä, ja ei häntä mistään löydetty.

37:37 Ole viatoin, ja pidä sinus oikein; sillä senkaltaiset viimein menestyvät;

37:38 Mutta väärät pitää ynnä hukkuman, ja jumalattomat pitää viimein hävitettämän.

37:39 Mutta Herra auttaa vanhurskaita: hän on heidän väkevyytensä tuskan ajalla.

37:40 Ja Herra auttaa heitä ja päästää heitä: hän pelastaa heitä jumalattomista ja vapahtaa heitä; sillä he uskalsivat häneen.

38:1 Davidin Psalmi muistoksi. (H38:2) Herra, älä rankaise minua vihassas, ja älä kurita minua hirmuisuudessas!

38:2 Sillä sinun nuoles ovat minuun kiinnitetyt, ja sinun kätes painaa minua.

38:3 Ei ole terveys minun ruumiissani, sinun uhkauksestas: ja ei ole rauhaa minun luissani, minun synteini tähden.

38:4 Sillä minun syntini käyvät pääni ylitse; niinkuin raskas kuorma ovat he ylen raskaaksi tulleet.

38:5 Minun haavani haisevat ja mätänevät minun hulluuteni tähden.

38:6 Minä käyn kymärässä ja kumarruksissa: yli päivää minä käyn murheissani.

38:7 Sillä minun kupeeni peräti kuivettuvat, ja ei ole mitään tervettä minun ruumiissani.

38:8 Minä olen ylen paljon runneltu ja lyöty rikki: minä myrisen minun sydämeni kivusta.

38:9 Herra, sinun edessäs on kaikki minun haluni, ja minun huokaukseni ei ole sinulta salattu.

38:10 Minun sydämeni värisee, minun voimani on minusta luopunut, ja minun silmäini valkeus ei ole minun tykönäni.

38:11 Minun ystäväni ja lähimmäiseni ovat kohdastansa minua vastaan, ja minun omaiseni seisovat kaukana.

38:12 Jotka minun sieluani etsivät, ne virittelevät paulat minun eteeni, ja jotka minulle pahaa suovat, ne puhuvat sulaa pahuutta, ja petosta joka päivä ajattelevat.

38:13 Mutta minun täytyy olla niinkuin kuuron, ja ei mitään kuuleman, ja niinkuin mykän, joka ei avaja suutansa,

38:14 Ja minun täytyy olla niinkuin se, joka ei mitään kuule, ja jonka suussa ei ole vastausta.

38:15 Mutta minä odotan sinua, Herra; sinä, Herra, minun Jumalani, kuultelet minua.

38:16 Sillä minä ajattelen, ettei heidän suinkaan pidä minusta iloitseman: jos minun jalkani kompastuis, niin he kerskaisivat sangen paljon minusta.

38:17 Sillä minä olen tehty kärsimään, ja minun kipuni on alati minun edessäni.

38:18 Sillä minä julistan pahan tekoni, ja murehdin syntini tähden.

38:19 Mutta minun viholliseni elävät ja ovat väkevät: ne ovat suuret, jotka minua syyttömästi vihaavat.

38:20 Ja ne, jotka minulle maksavat pahalla hyvän, asettavat heitänsä minua vastaan, että minä hyvää noudatan.

38:21 Älä hylkää minua, Herra: minun Jumalani, älä ole kaukana minusta!

38:22 Riennä minua auttamaan, Herra, minun autuuteni!

39:1 Davidin Psalmi, Jedutunilta, edelläveisaajalle. (H39:2) Minä olen sanonut: minä tahdon pitää vaarin teistäni, etten minä tekisi syntiä kielelläni: minä hallitsen suuni niinkuin suitsilla, niin kauvan kuin minä näen jumalattoman edessäni.

39:2 Minä tulin mykäksi, vaikenemisella vaikenin hyvästä; mutta minun murheeni lisääntyi.

39:3 Minun sydämeni on palava minussa, ja kuin minä sitä ajattelen, niin minä sytyn: minä puhun kielelläni.

39:4 Herra, opeta minua ajattelemaan minun loppuani, ja mikä mitta minun elämälläni on, tietääkseni, että minä erkanen täältä.

39:5 Katso, minun päiväni ovat kämmenen leveys tykönäs, ja minun elämäni on niinkuin ei mitään sinun edessäs: kuinka aivan turhat ovat kaikki ihmiset, jotka kuitenkin niin suruttomasti elävät Sela!

39:6 Vaan he menevät pois niinkuin varjo, ja tekevät itsellensä hukkaan suuren murheen: he kokoovat ja ei tiedä, kuka sen saa.

39:7 Ja nyt Herra, mihinkä minä luotan? sinuun minä toivon.

39:8 Vapahda minua kaikista synneistäni, ja älä anna minun tulla hulluin pilkaksi.

39:9 Minä vaikenen ja en avaa suutani; kyllä sinä sen teet.

39:10 Käännä sinun rangaistukses pois minusta; sillä minä olen nääntynyt sinun kätes pieksämisestä.

39:11 Koskas jonkun rankaiset synnin tähden, niin hänen kaunistuksensa kulutetaan niinkuin koilta; tosin aivan turhat ovat kaikki ihmiset, Sela!

39:12 Kuule minun rukoukseni, Herra, ja ota minun huutoni korviis, ja älä vaikene minun kyynelteni tähden; sillä minä olen muukalainen sinun tykönäs ja vieras, niinkuin kaikki minun isäni.

39:13 Luovu minusta, että minä virkoaisin, ennenkuin minä menen pois, ja en silleen tässä ole.

40:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. (H40:2) Minä hartaasti odotin Herraa: ja hän kallisti itsensä minun tyköni, ja hän kuuli minun huutoni.

40:2 Ja hän veti minun ylös hirmuisesta haudasta ja sontaisesta loasta, ja asetti minun jalkani kalliolle, ja hallitsi minun käymiseni.

40:3 Ja hän antoi minun suuhuni uuden veisun, kiittämään meidän Jumalaamme. Sen pitää monen näkemän, ja pelkäämän Herraa, ja toivoman häneen.

40:4 Autuas on se ihminen, joka panee uskalluksensa Herraan, ja ei käänny ylpeiden tykö ja niiden, jotka valheella vaeltavat.

40:5 Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmees ja ajatukses, jotka sinä meille osoitat: ei ole mitään sinun vertaas; minä ilmoitan niitä ja sanon, vaikka ne ovat epälukuiset.

40:6 Uhri ja ruokauhri ei sinulle kelpaa, vaan korvat sinä minulle avasit: et sinä tahdo polttouhria eli syntiuhria.

40:7 Silloin minä sanoin: katso, minä tulen: Raamatussa on minusta kirjoitettu.

40:8 Sinun tahtos, minun Jumalani, teen minä mielelläni; ja sinun lakis on minun sydämessäni.

40:9 Minä saarnaan sinun vanhurskauttas suuressa seurakunnassa: katso, en minä anna tukita suutani; Herra, sinä sen tiedät.

40:10 En minä salaa vanhurskauttas sydämessäni: minä puhun sinun totuudestas ja autuudestas: en minä peitä laupiuttas ja vakuuttas suuressa seurakunnassa.

40:11 Mutta sinä, Herra, älä käännä laupiuttas minusta pois: sinun laupiutes ja vakuutes aina minua varjelkoon.

40:12 Sillä lukemattomat vaivat ovat minun piirittäneet: minun syntini ovat minun ottaneet kiinni, niin etten minä nähdä taida: ne ovat usiammat kuin hiukset päässäni, ja minun sydämeni on minussa vaipunut.

40:13 Kelvatkoon se sinulle, Herra, ettäs minun vapahdat: riennä, Herra, minua auttamaan!

40:14 Hävetköön ja kaikki pilkaksi tulkoon, jotka minun sieluani väijyvät hukataksensa sitä: palatkoon takaperin ja häpiään tulkoon, jotka minulle pahaa suovat.

40:15 Hämmästyköön häpiässänsä, jotka minulle sanovat: niin, niin.

40:16 Iloitkaan ja riemuitkaan kaikki sinussa, jotka sinua etsivät, ja jotka sinun autuuttas rakastavat, sanokaan aina: Herra olkoon korkiasti ylistetty!

40:17 Minä olen köyhä ja vaivainen, mutta Herra pitää minusta murheen: sinä olet minun auttajani ja vapahtajani: minun Jumalani, älä viivy.

41:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. (H41:2) Autuas on, joka köyhää holhoo: häntä Herra auttaa pahana päivänä.

41:2 Herra kätkee hänen ja pitää hänen elävänä, että hän menestyy maan päällä, ja ei hylkää häntä vihollistensa tahtoon.

41:3 Herra virvoittaa häntä tautivuoteessansa: sinä autat hänen kaikesta hänen sairaudestansa.

41:4 Minä sanoin: Herra, ole minulle armollinen, paranna minun sieluni; sillä minä tein syntiä sinua vastaan.

41:5 Minun viholliseni puhuivat pahaa minua vastaan: koska hän kuollee ja hänen nimensä kadonnee?

41:6 Ja kuin he tulevat katselemaan, niin he puhuvat valhetta: heidän sydämensä kokoo vääryyttä; niin he menevät pois ja sitä panettelevat.

41:7 Kaikki, jotka minua vihaavat, kuiskuttelevat keskenänsä minua vastaan, ja ajattelevat pahaa minua vastaan.

41:8 Paha asia on hänen päällensä tullut; ja koska hän makaa, niin ei hän nouse jälleen.

41:9 Niin myös minun ystäväni, johon minä uskalsin, joka sai minun leipääni, se tallasi minun jalkainsa alle.

41:10 Mutta sinä, Herra, ole minulle armollinen ja auta minua, niin minä sen heille kostan.

41:11 Siitä minä ymmärrän, ettäs suot minulle hyvää, ettei viholliseni saa kerskata minusta.

41:12 Mutta minua sinä holhot viattomuuteni tähden, ja asetat minun kasvois eteen ijankaikkisesti.

41:13 Kiitetty olkoon Herra Israelin Jumala, ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Amen, amen.

42:1 Koran lasten opetus, edelläveisaajalle. (H42:2) Niinkuin peura himoitsee tuoretta vettä, niin minun sieluni himoitsee sinua, Jumala.

42:2 Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa: koska minä tulen Jumalan kasvoja näkemään?

42:3 Minun kyyneleeni ovat minun ruokani päivällä ja yöllä, että joka päivä minulle sanotaan: kussa nyt on Jumalas?

42:4 Koska minä näitä muistelen, niin minä vuodatan ulos sydämeni itsessäni; sillä minä menisin mielelläni joukon kanssa, ja vaeltaisin heidän kanssansa Jumalan huoneeseen: ihastuksella ja kiitoksella joukon seassa, jotka juhlaa pitävät.

42:5 Mitäs murehdit, sieluni, ja olet niin levotoin minussa? Turvaa Jumalaan; sillä minä vielä nytkin häntä kiitän, että hän minua auttaa kasvoillansa.

42:6 Minun Jumalani! sieluni on murheissansa minussa; sentähden minä muistan sinua Jordanin ja Hermonin maalla, sillä vähällä vuorella.

42:7 Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen syvyys siellä: kaikki sinun vesilainees ja aaltos käyvät minun ylitseni.

42:8 Päivällä on Herra luvannut hyvyytensä, ja yöllä minä hänelle veisaan, ja rukoilen elämäni Jumalaa.

42:9 Minä sanon Jumalalle minun kalliolleni: miksi sinä olet minun unohtanut? miksi minä käyn niin murheissani, koska minun viholliseni minua ahdistaa?

42:10 Se on niinkuin murha minun luissani, että minun viholliseni häpäisevät minua, koska he jokapäivä sanovat minulle: kussa nyt on Jumalas?

42:11 Mitäs murehdit, sieluni, ja olet minussa niin levotoin? Turvaa Jumalaan; sillä minä vielä nytkin häntä kiitän, että hän on minun kasvoini apu ja minun Jumalani.

43:1 Tuomitse minua, Jumala, ja ratkaise minun asiani armotointa kansaa vastaan, ja päästä minua kavaloista ja vääristä ihmisistä.

43:2 Sillä sinä olet minun väkevyyteni Jumala, miksis syökset minun pois? miksis minun annat murheissani käydä, koska vihollinen minua ahdistaa?

43:3 Lähetä valkeutes ja totuutes minua saattamaan, ja tuomaan sinun pyhän vuores tykö ja sinun asumises tykö.

43:4 Ja minä kävisin sisälle Jumalan alttarin tykö, sen Jumalan tykö, joka minun iloni ja riemuni on, ja kiittäisin sinua kanteleilla, Jumalani, minun Jumalani.

43:5 Mitäs murehdit, sieluni, ja olet minussa niin levotoin? Turvaa Jumalaan; sillä minä vielä nytkin häntä kiitän, että hän on minun kasvoini apu ja minun Jumalani.

44:1 Koran lasten opetus, edelläveisaajalle. (H44:2) Jumala! me olemme korvillamme kuulleet, meidän isämme ovat meille luetelleet, mitäs heidän aikanansa ja muinen tehnyt olet.

44:2 Sinä olet ajanut pakanat pois kädelläs; mutta heidät sinä olet istuttanut siaan: sinä olet kansat kadottanut, mutta heitä sinä olet levittänyt.

44:3 Sillä ei he ole miekallansa maata omistaneet, ja heidän käsivartensa ei auttaneet heitä, vaan sinun oikia kätes ja sinun käsivartes, ja sinun kasvois valkeus; sillä sinä mielistyit heihin.

44:4 Jumala, sinä olet minun kuninkaani, joka autuuden Jakobille lupaat.

44:5 Sinun kauttas me vihollisemme paiskaamme maahan; sinun nimessäs me tallaamme vastaankarkaajamme.

44:6 Sillä en minä luota joutseeni, eikä miekkani auta minua.

44:7 Mutta sinä autat meitä vihollisistamme, ja saatat niitä häpiään, jotka meitä vihaavat.

44:8 Jumalasta me kerskaamme joka päivä, ja kiitämme sinun nimeäs ijankaikkisesti, Sela!

44:9 Miksi sinä nyt sysäät meitä pois, ja annat meidän häpiään tulla, etkä lähde meidän sotajoukkomme kanssa?

44:10 Sinä annat meidän paeta vihollistemme edessä, että ne raatelisivat meitä, jotka meitä vihaavat.

44:11 Sinä annat meitä syötäviksi niinkuin lampaita, ja hajoitat pakanain sekaan.

44:12 Sinä myit kansas ilman hintaa, ja et mitään siitä ottanut.

44:13 Sinä panet meitä häpiäksi läsnä-asuvaisillemme, pilkaksi ja nauruksi niille, jotka meidän ympärillämme ovat.

44:14 Sinä teet meitä sananlaskuksi pakanain seassa, ja että kansat vääntelevät päätänsä meidän tähtemme.

44:15 Joka päivä on minun häväistykseni minun edessäni; ja minun kasvoini häpiä peittää minun,

44:16 Että minun pitää pilkkaajia ja laittajia kuuleman, ja viholliset ja tylyt kostajat näkemän.

44:17 Nämät kaikki ovat tulleet meidän päällemme; ja emme sentähden ole sinua unhottaneet, emmekä petollisesti sinun liittoas vastaan tehneet.

44:18 Ja ei meidän sydämemme takaperin kääntynyt, eikä meidän käymisemme poikennut sinun tiestäs;

44:19 Ettäs meitä niin löit rikki lohikärmeiden seassa ja peitit meitä kuoleman varjolla.

44:20 Jos me olisimme meidän Jumalamme nimen unhottaneet, ja meidän kätemme nostaneet vieraalle Jumalalle,

44:21 Eikö Jumala sitä etsisi? vaan hän itse tietää meidän sydämemme pohjan.

44:22 Sillä sinun tähtes me surmataan joka päivä: ja me luetaan teuraslampaiksi.

44:23 Herää, Herra, miksis makaat? valvo, ja älä meitä sysää pois kaiketikaan.

44:24 Miksis peität kasvos, ja unohdat meidän raadollisuutemme ja ahdistuksemme?

44:25 Sillä meidän sielumme on painettu alas maahan asti: meidän vatsamme riippuu maassa.

44:26 Nouse, auta meitä, ja lunasta meitä laupiutes tähden!

45:1 Morsiamen opetusvirsi kukkasesta Koran lapsilta edelläveisaajalle. (H45:2) Minun sydämeni ajattelee kauniin laulun: minä veisaan kuninkaasta, minun kieleni on jalon kirjoittajan kynä.

45:2 Sinä olet kaikkein kaunein ihmisten lasten seassa: armo on vuodatettu sinun huulissas; sentähden siunaa Jumala sinua ijankaikkisesti.

45:3 Pane miekkas vyölles, sinä sankari, ja kaunista itses kunniallisesti.

45:4 Menesty sinun kauneudessas, kiiruhda sinus sanan totuuden, siveyden ja vanhurskauden tähden, niin sinun oikia kätes ihmeellisiä osoittaa.

45:5 Terävät ovat sinun nuoles, että kansat lankeevat etees maahan, jotka sydämestänsä kuninkaan viholliset ovat.

45:6 Jumala, sinun istuimes pysyy aina ja ijankaikkisesti; sinun valtakuntas valtikka on oikeuden valtikka.

45:7 Sinä rakastit vanhurskautta, ja vihasit jumalatointa menoa: sentähden, oi Jumala, on sinun Jumalas voidellut sinua ilo-öljyllä enempi kuin sinun osaveljes.

45:8 Kaikki sinun vaattees ovat sula Mirrham, Aloe ja Ketsia. Kuin sinä elephantin luisesta tuvastas lähdet, niin he ilahuttavat sinun.

45:9 Sinun kaunistuksessas käyvät kuningasten tyttäret: morsian seisoo oikialla kädelläs sulassa kalliimmassa kullassa.

45:10 Kuule,tytär, katso, ja kallista korvas: unohda kansas ja isäs huone,

45:11 Niin kuningas saa halun kauneutees; sillä hän on sinun herras, ja sinun pitää häntä kumartaman.

45:12 Tyron tytär lahjoinensa, rikkaat kansan seassa sinua imartelevat.

45:13 Kuninkaan tytär on kokonansa kunniallinen sisältä: hän on kultaisessa vaatteessa puetettu.

45:14 Hän viedään monella tavalla kudotuissa vaatteissa kuninkaan tykö: neitseet, hänen ystävänsä, jotka häntä seuraavat, tuodaan sinun tykös.

45:15 Ne viedään ilolla ja riemulla, ja he menevät kuninkaan tupaan.

45:16 Sinun isäis siaan pitää sinun lapsia saaman, jotka asetat päämiehiksi kaikkeen maailmaan.

45:17 Minä tahdon muistaa sinun nimeäs sukukunnasta niin sukukuntaan: sentähden pitää kansat sinua kiittämän aina ja ijankaikkisesti.

46:1 Koran lasten veisu nuoruudesta, edelläveisaajalle. (H46:2) Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, joka on sangen sovelias apu tuskissa.

46:2 Sentähden emme pelkää, jos vielä maailma hukkuis, ja vuoret keskelle merta vajoisivat,

46:3 Vaikka vielä meri pauhais ja lainehtis, niin että siitä pauhinasta mäet kukistuisivat, Sela!

46:4 Kuitenkin on Jumalan kaupunki ihana virtoinensa, jossa Korkeimman pyhät asumiset ovat.

46:5 Jumala on hänen keskellänsä, sentähden se kyllä pysyy: Jumala auttaa häntä varhain.

46:6 Pakanain pitää hämmästymän ja valtakunnat lankeeman; ja maa hukkuu, kuin hän äänensä antaa.

46:7 Herra Zebaot on meidän kanssamme, Jakobin Jumala on meidän tukemme, Sela!

46:8 Tulkaat ja katsokaat Herran tekoja, joka maan päällä senkaltaiset hävitykset tekee,

46:9 Joka hallitsee sodat kaikessa maailmassa, joka joutsen särkee ja rikkoo keihään, ja rattaat tulessa polttaa.

46:10 Lakatkaat ja tietäkäät, että minä olen Jumala: minä olen voittava kunnian pakanain seassa ja minä ylennetään maan päällä.

46:11 Herra Zebaot on meidän kanssamme: Jakobin Jumala on meidän tukemme, Sela!

47:1 Koran lasten Psalmi, edelläveisaajalle. (H47:2) Kaikki kansat, paukuttakaat käsiänne, ja ihastukaat Jumalalle iloisella äänellä.

47:2 Sillä Herra kaikkein korkein on hirmuinen, suuri kuningas koko maan päällä.

47:3 Hän vaatii kansat allemme, ja pakanat meidän jalkaimme alle.

47:4 Hän valitsee meille perimisemme, Jakobin kunnian, jota hän rakastaa, Sela!

47:5 Jumala astui ylös riemulla, ja Herra helisevällä basunalla.

47:6 Veisatkaat, veisatkaat Jumalalle: veisatkaat, veisatkaat kuninkaallemme.

47:7 Sillä Jumala on koko maan kuningas: veisatkaat hänelle taitavasti.

47:8 Jumala on pakanain kuningas: Jumala istuu pyhällä istuimellansa.

47:9 Kansain päämiehet ovat kokoontuneet Abrahamin Jumalan kansan tykö; sillä maan edesvastaajat ovat Jumalan: hän on sangen suuresti ylennetty.

48:1 Koran lasten Veisu-Psalmi. (H48:2) Suuri on Herra, ja sangen kiitettävä, meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa.

48:2 Zionin vuori on kauniilla paikalla, koko maan ilo, pohjan puolella, suuren kuninkaan kaupunki.

48:3 Jumala on tunnettu huoneessansa, että hän sen varjelia on.

48:4 Sillä katso, kuninkaat olivat kokoontuneet, ja ynnä menivät ohitse.

48:5 He ihmettelivät, kuin he tämän näkivät: he hämmästyivät, ja kiiruhtivat pois,

48:6 Vavistus on heidät siellä käsittänyt, ahdistus niinkuin synnyttäväisen.

48:7 Sinä särjet haahdet meressä itätuulella.

48:8 Niinkuin me kuulimme, niin me sen näemme Herran Zebaotin kaupungissa, meidän Jumalamme kaupungissa: Jumala sen vahvistaa ijankaikkisesti, Sela!

48:9 Jumala! me odotamme sinun hyvyyttäs sinun templissäs.

48:10 Jumala! niinkuin sinun nimes on, niin myös on sinun kiitokses hamaan maailman ääreen: sinun oikia kätes on täynnä vanhurskautta.

48:11 Riemuitkaan Zionin vuori, ja Juudan tyttäret iloitkaan sinun oikeuttes tähden.

48:12 Menkäät Zionin ympäri ja piirittäkäät häntä: lukekaat hänen torninsa.

48:13 Turvatkaat hänen muurinsa, vahvistakaat hänen salinsa, että te sitä juttelisitte tulevaisille sukukunnille.

48:14 Sillä tämä Jumala on meidän Jumalamme aina ja ijankaikkisesti: hän johdattaa meitä kuolemaan asti.

49:1 Koran lasten Psalmi, edelläveisaajalle. (H49:2) Kuulkaat tätä, kaikki kansat, ottakaat korviinne, kaikki maan asuvaiset,

49:2 Sekä yhteinen kansa että herrat, niin rikkaat kuin köyhät.

49:3 Minun suuni puhuu viisautta, ja minun sydämeni sanoo ymmärryksen.

49:4 Minä tahdon kallistaa korvani vertauksiin, ja minun tapaukseni kanteleella soittaa.

49:5 Miksi minun pitäis pelkäämän pahoina päivinä, kuin minun sortajani vääryys käy minua ympäri?

49:6 Jotka luottavat tavaroihinsa, ja suuresti kerskaavat paljosta rikkaudestansa.

49:7 Ei velikään taida ketään lunastaa, eikä Jumalalle ketään sovittaa.

49:8 Sillä heidän sielunsa lunastus on ylen kallis, niin että se jää tekemättä ijankaikkisesti,

49:9 Vaikka hän vielä kauvankin eläis ja ei näkisi hautaa.

49:10 Sillä hänen täytyy nähdä, että viisasten pitää kuoleman, niin myös tyhmän ja taitamattoman pitää hukkuman, ja pitää vieraille tavaransa jättämän.

49:11 Heidän sydämensä ajatus on, että heidän huoneensa pitää ijankaikkisesti pysymän, ja heidän majansa suvusta sukuun, ja heidän nimensä kuuluisaksi tulemaan maan päällä.

49:12 Mutta ei ihminen taida pysyä kunniassa, vaan verrataan eläimiin, jotka hukkuvat.

49:13 Tämä heidän tiensä on sula hulluus; kuitenkin, heidän jälkeentulevaisensa sitä suullansa kiittävät, Sela!

49:14 He makaavat helvetissä niinkuin lampaat, kuolema heitä kalvaa; mutta hurskasten pitää varhain heitä hallitseman, ja heidän öykkäyksensä pitää hukkuman, ja heidän täytyy jäädä helvettiin.

49:15 Kuitenkin vapahtaa Jumala minun sieluni helvetin vallasta; sillä hän korjasi minun, Sela!

49:16 Älä sitä tottele, koska joku rikastuu, eli jos hänen huoneensa kunnia suureksi tulee.

49:17 Sillä kuin hän kuolee, niin ei hän mitään myötänsä vie, eikä hänen kunniansa mene alas hänen kanssansa.

49:18 Sillä hän kiittää sieluansa elämästänsä: ja he ylistävät sinua, jos sinä itselles hyvää teet.

49:19 Niin he menevät isäinsä perästä, ja ei saa nähdä ikänä valkeutta.

49:20 Koska ihminen on kunniassa, ja ei ole ymmärrystä, niin hän on verrattu eläimiin, jotka hukkuvat.

50:1 Asaphin Psalmi. Herra, väkevä Jumala, puhuu, ja kutsuu maailman hamasta auringon koitosta niin laskemiseen asti.

50:2 Zionista antaa Jumala täydellisen kirkkauden paistaa.

50:3 Meidän Jumalamme tulee, ja ei vaikene: kuluttavainen tuli käy hänen edellänsä, ja hänen ympärillänsä väkevä ilma.

50:4 Hän kutsuu taivaat ylhäältä ja maan, tuomitaksensa kansaansa.

50:5 Kootkaat minulle minun pyhäni, jotka liitostani enemmän pitävät kuin uhrista.

50:6 Ja taivaat pitää hänen vanhurskauttansa ilmoittaman; sillä Jumala on tuomari, Sela!

50:7 Kuule, kansani! minä tahdon puhua, ja sinun seassas, Israel, todistaa: minä Jumala olen sinun Jumalas,

50:8 Uhreistas en minä sinua nuhtele; sillä sinun polttouhris ovat alati minun edessäni.

50:9 En minä ota härkiä sinun huoneestas, enkä kauriita navetastas;

50:10 Sillä kaikki metsän eläimet ovat minun, ja eläimet vuorilla tuhansin.

50:11 Minä tunnen kaikki linnut vuorten päällä, ja metsän pedot ovat minun edessäni.

50:12 Jos minä isoon, en minä sitä sano sinulle; sillä maan piiri on minun, ja kaikki mitä siinä on.

50:13 Luuletkos minun syövän härjän lihaa? ja kauristen verta juovan?

50:14 Uhraa Jumalalle kiitosuhri, ja maksa Ylimmäiselle lupaukses;

50:15 Ja avukses huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.

50:16 Mutta jumalattomalle sanoo Jumala: miksi sinä ilmoitat minun säätyjäni? ja otat minun liittoni suulles?

50:17 Ettäs kuritusta vihaat, ja heität minun sanani taakses.

50:18 Koskas varkaan näet, niin sinä juokset hänen kanssansa, ja pidät yhtä huorintekiäin kanssa.

50:19 Sinun suus sallit sinä pahaa puhua, ja kieles saattaa petosta matkaan.

50:20 Sinä istut ja puhut veljeäs vastaan, äitis poikaa sinä pilkkaat.

50:21 Näitä teet, ja minä olen vaiti; niin sinä luulet, että minä olen sinun kaltaises; mutta minä nuhtelen sinua ja asetan näitä silmäis eteen.

50:22 Ymmärtäkäät siis näitä te, jotka Jumalan unhotatte; etten minä tempaisi joskus pois, ja ei olisi vapahtajaa.

50:23 Joka kiitosta uhraa, se ylistää minua, ja siinä on se tie, että minä osoitan hänelle Jumalan autuuden.

51:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, (H51:2) Kuin propheta Natan tuli hänen tykönsä, sittekuin hän Batseban tykönä käynyt oli. (H51:3) Jumala, ole minulle armollinen sinun hyvyytes tähden: pyyhi pois minun syntini suuren laupiutes tähden.

51:2 Pese minua hyvin vääryydestäni, ja puhdista minua synnistäni.

51:3 Sillä minä tunnen pahat tekoni, ja minun syntini on aina edessäni.

51:4 Sinua, sinua ainoaa vastaan minä syntiä tein, ja pahasti tein sinun edessäs, ettäs olisit oikia sanoissas ja puhdas tuomitessas.

51:5 Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja minun äitini on synnissä minun siittänyt.

51:6 Katso, sinä halajat totuutta, joka salaudessa on, ja ilmoitat salatun viisauden minulle.

51:7 Puhdista minua isopilla, että minä puhdistuisin: pese minua, että minä lumivalkiaksi tulisin.

51:8 Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ne luut ihastuisivat, jotka särkenyt olet.

51:9 Peitä kasvos minun synneistäni, ja pyyhi pois kaikki pahat tekoni.

51:10 Jumala, luo minuun puhdas sydän, ja anna minulle uusi vahva henki.

51:11 Älä heitä minua pois kasvois edestä, ja älä minulta ota pois sinun Pyhää Henkeäs.

51:12 Anna minulle taas sinun autuutes ilo, ja sillä hyvällä hengelläs tue minua.

51:13 Minä tahdon väärille opettaa sinun ties, että syntiset tykös palajaisivat.

51:14 Päästä minua veren vioista, Jumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni ylistäis sinun vanhurskauttas.

51:15 Avaa, Herra, minun huuleni, että minun suuni ilmoittais sinun kiitokses.

51:16 Sillä ei sinulle kelpaa uhri, että minä sen antaisin; ja ei polttouhri sinulle ensinkään kelpaa.

51:17 Ne uhrit, jotka Jumalalle kelpaavat, ovat murheellinen henki: ahdistettua ja särjettyä sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.

51:18 Tee Zionille hyvästi sinun armos jälkeen; rakenna Jerusalemin muurit.

51:19 Silloin sinulle kelpaavat vanhurskauden uhrit, polttouhrit ja muut uhrit: silloin sinun alttarillas härkiä uhrataan.

52:1 Davidin opetus, edelläveisaajalle, (H52:2) Kuin Edomilainen Doeg tuli ja ilmoitti Saulille, ja sanoi hänelle: David on tullut Ahimelekin huoneeseen. (H52:3) Mitäs kerskaat pahuudessas, sinä väkevä? Jumalan laupius pysyy joka päivä.

52:2 Sinun kieles ajattelee vahinkoa ja leikkaa valheellansa niinkuin terävä partaveitsi.

52:3 Sinä rakastat enempi pahaa kuin hyvää, ja puhut valhetta pikemmin kuin oikeutta, Sela!

52:4 Sinä puhut mielelläs kaikkia murhasanoja väärällä kielellä.

52:5 Niin Jumala myös kukistaa sinun ijankaikkisesti: hän murentaa sinun, ja majasta tempaa sinun ulos, ja juurittaa sinun ulos eläväin maalta, Sela!

52:6 Ja vanhurskasten pitää sen näkemän ja pelkäämän; ja he nauravat häntä.

52:7 Katso, tämä on se mies, joka ei pitänyt Jumalaa turvanansa, vaan uskalsi suureen rikkauteensa: hän on vahvistunut pahuudessansa.

52:8 Mutta minä olen niinkuin viheriäinen öljypuu Herran huoneessa: minä uskallan Jumalan laupiuteen aina ja ijankaikkisesti.

52:9 Minä tahdon sinua kiittää ijankaikkisesti, ettäs sen teit, ja odottaa sinun nimeäs; sillä se on hyvä sinun pyhäis edessä.

53:1 Davidin opetus, edelläveisaajalle, Mahelatin päällä. (H53:2) Tyhmät sanovat sydämessänsä: ei Jumalaa olekaan; ei he mitään kelpaa, ja ovat ilkiät menoissansa: ei ole joka hyvää tekee.

53:2 Jumala katsoi taivaasta ihmisten lapsia, nähdäksensä, jos joku ymmärtäis, joku Jumalaa etsis.

53:3 Mutta he ovat kaikki vilpistelleet, ja kaikki ovat kelvottomiksi tulleet: ei ole yksikään, joka hyvää tekee, ei ainoakaan.

53:4 Eivätkö pahantekiät sitä huomaitse? jotka minun kansaani syövät, niinkuin he söisivät leipää; vaan ei he Jumalaa avuksensa huuda.

53:5 Siellä he kovin pelkäsivät, kussa ei mitään peljättävää ollut; sillä Jumala hajoittaa niiden luut, jotka sinua ahdistavat: sinä saatat heitä häpiään, sillä Jumala hylkää heidät.

53:6 Oi, jos apu tulis Zionista Israelille! Kuin Jumala vangitun kansansa päästää, niin Jakob iloitsee ja Israel riemuitsee.

54:1 Davidin opetus, edelläveisaajalle, kanteleilla, (H54:2) Kuin Siphiläiset tulivat ja sanoivat Saulille: David on lymyttänyt itsensä meidän tykönämme. (H52:3) Auta minua Jumala sinun nimelläs, ja saata minulle oikeus sinun väkevyydelläs.

54:2 Jumala, kuule minun rukoukseni, ota korviis minun suuni sanat.

54:3 Sillä muukalaiset karkasivat minua vastaan, ja väkivaltaiset väijyivät minun sieluani: ei he pitäneet Jumalaa silmäinsä edessä, Sela!

54:4 Katso, Jumala auttaa minua: Herra tukee minun sieluani.

54:5 Hän kostaa minun vihollisteni pahuuden: hajoita ne totuudessas.

54:6 Niin minä mielelläni sinulle uhraan: minä kiitän, Herra, sinun nimeäs, sillä se on hyvä.

54:7 Sillä hän on pelastanut minun kaikesta hädästä; ja minun silmäni ovat nähneet minun viholiseni.

55:1 Davidin opetus, edelläveisaajalle, kanteleilla. (H55:2) Jumala, kuule minun rukoukseni, ja älä peitä sinuas minun rukoukseni edestä.

55:2 Ota minusta vaari ja kuule minua; että minä surkeasti valitan rukouksissani ja parun;

55:3 Että vihamies niin huutaa, ja jumalatoin ahdistaa; sillä he kääntävät valheen minun päälleni, ja asettavat itsensä vihassansa minua vastaan.

55:4 Minun sydämeni vapisee minussa, ja kuoleman pelko lankesi minun päälleni.

55:5 Pelko ja vavistus tulivat minun päälleni, ja kauhistus peitti minun.

55:6 Ja minä sanoin: jospa minulla olisi siivet niinkuin mettisellä, että minä lentäisin, ja (joskus) lepäisin!

55:7 Katso, niin minä kauvas pakenisin, ja oleskelisin korvessa, Sela!

55:8 Minä rientäisin, että minä pääsisin tuulen puuskasta ja tuulispäästä.

55:9 Turmele, Herra, ja sekoita heidän kielensä; sillä minä näin väkivallan ja riidan kaupungissa.

55:10 He käyvät sen ympäri päivällä ja yöllä hänen muurinsa päällä: vääryys ja vaiva on sen keskellä.

55:11 Vääryys on sen keskellä: valhe ja petos ei luovu hänen kaduiltansa.

55:12 Sillä jos minun vihamieheni häpäisis minua, sen minä kärsisin: ja jos minun vainoojani nousis minua vastaan, niin minä kätkisin itseni hänen edestänsä.

55:13 Vaan sinä olet minun kumppanini, minun johdattajani ja minun tuttavani:

55:14 Me jotka ystävällisesti keskenämme neuvoa pidimme, ja vaelsimme Jumalan huoneesen joukossa.

55:15 Langetkoon kuolema heidän päällensä, ja he menkään elävänä alas helvettiin; sillä sula pahuus on heidän asuinsioissansa heidän keskellänsä.

55:16 Mutta minä huudan Jumalan tykö; ja Herra auttaa minua.

55:17 Ehtoona, aamulla ja puolipäivänä minä valitan ja itken; ja hän kuulee minun ääneni.

55:18 Hän lunastaa minun sieluni niistä, jotka sotivat minua vastaan, ja saattaa hänelle rauhan; sillä monta on minua vastaan.

55:19 Jumala kuulkoon, ja heitä nöyryyttäköön, joka alusta ollut on, Sela! jotka ei paranna heitänsä, eikä pelkää Jumalaa.

55:20 He laskevat kätensä hänen rauhallistensa päälle, ja turmelevat hänen liittonsa.

55:21 Heidän suunsa on liukkaampi kuin voi, ja sota on heidän sydämessänsä: heidän sanansa ovat sileämmät kuin öljy, ja ne ovat paljaat miekat.

55:22 Heitä surus Herran päälle, hän sinusta murheen pitää, ja ei salli vanhurskaan olla kulkiana ijankaikkisesti.

55:23 Mutta sinä, Jumala, syökset heitä syvään kuoppaan: murhamiehet ja pettäjät ei pidä tuleman puoli-ikäänsä; vaan minä toivon sinuun.

56:1 Davidin kultainen kappale mykästä mettisestä muukalaisten seassa, kuin Philistealaiset käsittivät hänen Gatissa. (H56:2) Jumala, ole minulle armollinen; sillä ihmiset tahtovat minua niellä ylös: joka päivä he sotivat ja ahdistavat minua.

56:2 Minun kadehtiani tahtovat joka päivä minua niellä ylös; sillä moni sotii ylpiästi minua vastaan.

56:3 Kuin minä pelkään, niin minä toivon sinuun.

56:4 Jumalassa minä kerskaan hänen sanaansa: Jumalaan minä toivon, en minä pelkää: mitä liha minun tekis?

56:5 Joka päivä he minun sanojani kääntelevät; kaikki heidän ajatuksensa ovat pahuuteen minua vastaan.

56:6 He pitävät yhtä, ja väijyvät, ja ottavat minun askeleistani vaarin, kuinka he minun sieluni käsittäisivät.

56:7 Pitäiskö heidän vääryydestänsä pääsemän? Syökse, Jumala, se kansa alas vihassas.

56:8 Sinä olet lukenut minun kulkemukseni: sinä panet minun kyyneleeni leiliis: eikö ne ole sinun kirjassas?

56:9 Silloin pitää viholliseni kääntämän heitänsä takaperin, sinä päivänä, kuin minä huudan: sen minä tiedän, ettäs minun Jumalani olet.

56:10 Jumalassa minä kerskaan hänen sanaansa: Herrassa minä kerskaan hänen sanaansa.

56:11 Jumalaan minä toivon, en minä pelkää: mitä ihminen tekis?

56:12 Minä olen sinulle, Jumala, luvannut, minä tahdon sinua kiittää.

56:13 Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun jalkani lankeemisesta; että minä vaeltaisin Jumalan edessä eläväin valkeudessa.

57:1 Davidin kultainen kappale, edelläveisaajalle, ettei hän hukkunut, kuin hän Saulin edestä pakeni luolaan. (H57:2) Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni uskaltaa, ja sinun siipeis varjon alle minä turvaan siihenasti, että ahdistukset ohitse käyvät.

57:2 Minä huudan korkeimman Jumalan tykö, sen Jumalan tykö, joka minun vaivani päälle lopun tekee.

57:3 Hän lähettää taivaasta, ja varjelee minua, ja antaa ne häpiään tulla, jotka minua tahtovat niellä ylös, Sela! lähettäköön Jumala armonsa ja totuutensa.

57:4 Minun sieluni makaa jalopeurain keskellä, jotka ovat niinkuin tulen liekki; ihmisten lapset, joiden hampaat ovat keihäs ja nuolet, ja heidän kielensä terävä miekka.

57:5 Korota itses, Jumala, taivasten ylitse ja sinun kunnias ylitse kaiken maan.

57:6 Verkon he virittivät minun käymiseni eteen, ja minun sieluni vältti: kuopan he kaivoivat minun eteeni, ja siihen he itse lankesivat, Sela!

57:7 Valmis on sydämeni, Jumala, valmis on sydämeni veisaamaan ja kiittämään.

57:8 Herää kunniani, herää psaltari ja kantele, varhain minä tahdon herätä.

57:9 Herra, sinua minä tahdon kiittää kansain seassa, ja veisata pakanain seassa.

57:10 Sillä sinun armos on suuri hamaan taivaisiin asti, ja sinun totuutes pilviin asti.

57:11 Korota itses, Jumala, taivasten ylitse, ja sinun kunnias ylitse kaiken maan.

58:1 Davidin kultainen kappale, edelläveisaajalle, ettei hän hukkunut. (H58:2) Oletteko te juuri niin mykät, ettette puhu sitä mikä oikeus on, ettekä tuomitse, mikä kohtuus on, te ihmisten lapset?

58:2 Sydämestänne te myös vääryyttä teette, ja maakunnassa käsillänne väkivaltaa toimitatte.

58:3 Jumalattomat ovat kääntyneet pois jo äitinsä kohdusta, valhetteliat ovat eksyneet hamasta äitinsä kohdusta.

58:4 Heidän kiukkunsa on niinkuin kärmeen kiukku, niinkuin kuuron kyykärmeen, joka korvansa tukitsee,

58:5 Ettei hän kuulisi lumojain ääntä, sen joka viisaasti lumota taitaa.

58:6 Jumala, särje heidän hampaansa heidän suuhunsa: murenna, Herra, nuorten jalopeurain syömähampaat.

58:7 Heidän pitää sulaman niinkuin vesi: he ampuvat nuolillansa, mutta ne käyvät rikki.

58:8 He hukkuvat, niinkuin näkin kota raukee, niinkuin vaimon keskeneräinen, eikä saa nähdä aurinkoa.

58:9 Ennenkuin teidän orjantappuranne puuksi kasvavat, niin pitää vihan heitä elävänä repäisemän pois.

58:10 Vanhurskaan pitää iloitseman, koska hän koston näkee, ja pesemän jalkansa jumalattoman veressä,

58:11 Että jokaisen pitää sanoman: vanhurskaalla on kuitenkin hedelmä; Jumala on kuitenkin se, joka tuomitsee maan päällä.

59:1 Davidin kultainen kappale, ettei hän hukkunut, kuin Saul lähetti hänen huonettansa piirittämään, saadaksensa häntä tappaa. (H59:2) Pelasta minua vihollisistani, Jumala, ja varjele minua niistä, jotka itseänsä asettavat minua vastaan.

59:2 Pelasta minua pahointekiöistä, ja auta minua murhamiehistä;

59:3 Sillä katso, Herra, he väijyvät sieluani: väkevät kokoontuvat minua vastaan, ilman minun syytäni ja rikostani.

59:4 He juoksevat ilman syytä, ja valmistavat itseänsä: nouse tulemaan minua vastaan ja katsomaan.

59:5 Ja sinä, Herra Jumala Zebaot, Israelin Jumala, herää etsimään kaikkia pakanoita: älä ketään heistä armahda, jotka niin väkivaltaisesti vääryyttä tekevät, Sela!

59:6 He tulkoon taas ehtoona, ja ulvokaan niinkuin koira, ja samotkaan ympäri kaupungin.

59:7 Katso, he puhuvat suullansa: miekat ovat heidän huulissansa, kuka sen kuulis.

59:8 Mutta sinä, Herra, naurat heitä, ja pilkkaat kaikkia pakanoita.

59:9 Heidän väkevyytensä edestä minä turvaan sinun tykös; sillä Jumala on minun varjelukseni.

59:10 Jumala osoittaa minulle runsaasti laupiutensa, Jumala antaa minun nähdä koston vihollisistani.

59:11 Älä heitä tapa, ettei minun kansani sitä unohtaisi: hajoita heitä voimallas, ja lyö heitä maahan, Herra meidän kilpemme.

59:12 Heidän huultensa puhe on heidän suunsa synti: ja he käsitetään ylpeydessänsä: ja he juttelevat kirouksia ja valhetta.

59:13 Pyyhi heitä pois vihassas, pyyhi heitä pois, ettei he olisikaan; että he ymmärtäisivät sen, että Jumala hallitsee Jakobissa, hamaan maailman ääriin asti, Sela!

59:14 He tulkoon taas ehtoona, ja ulvokaan niinkuin koira, ja samotkaan ympäri kaupungin.

59:15 Anna heidän juosta sinne ja tänne ruoan tähden; ja ulvokaan, koska ei he ravituksi tule.

59:16 Mutta minä veisaan sinun väkevyyttäs, ja varhain kerskaan sinun laupiuttas; sillä sinä olet minun varjelukseni ja turvani minun hädässäni.

59:17 Sinä olet minun väkevyyteni, sinulle minä kiitosta veisaan; sillä sinä Jumala olet minun varjelukseni ja minun armollinen Jumalani.

60:1 Davidin kultainen kappale, edelläveisaajalle, kultaisesta seppeleen kukkaisesta opettamaan, (H60:2) Kuin hän oli sotinut Syrialaisten kanssa Mesopotamiasta, ja Zoban Syrialaisten kanssa; kuin Joab palasi, ja löi Suolalaaksossa kaksitoistakymmentä tuhatta Edomilaista. (H60:3) Jumala, sinä joka olet meitä lykännyt pois, hajoittanut meitä ja ollut vihainen, palaja taas meidän tykömme.

60:2 Sinä joka maan liikuttanut ja halaissut olet, paranna hänen rakonsa, joka niin haljennut on.

60:3 Sinä olet kansalles kovuutta osoittanut, ja meitä kompastuksen viinalla juottanut.

60:4 Sinä annoit lipun niille, jotka sinua pelkäävät, jolla he itsensä ojensivat ylös, totuuden tähden, Sela!

60:5 Että sinun ystäväs vapahdetuksi tulisivat: niin auta nyt oikialla kädelläs, ja kuule meidän rukouksemme.

60:6 Jumala on puhunut pyhässänsä, siitä minä iloitsen: minä tahdon jakaa Sikemin ja mitata Sukkotin laakson.

60:7 Gilead on minun, minun on Manasse, Ephrain on minun pääni voima: Juuda on minulle lainopettaja.

60:8 Moab on minun pesinpatani, Edomin ylitse heitän minä kenkäni: sinä Philistea, iloitse minusta.

60:9 Kuka vie minun vahvaan kaupunkiin? kuka johdattaa minun Edomiin?

60:10 Etkös sinä, Jumala, joka meitä lykkäsit pois? ja etkö sinä, Jumala, lähde ulos meidän sotaväkemme kanssa?

60:11 Saata meille apu tuskasta; sillä ihmisten apu on turha.

60:12 Jumalassa tahdomme me voimalliset työt tehdä: ja hän tallaa alas meidän vihollisemme.

61:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, kanteleilla. (H61:2) Kuule, Jumala, minun huutoni: ota vaari minun rukouksestani.

61:2 Maan äärestä minä huudan sinun tykös, koska minun sydämeni näännyksissä on: vie minua siis korkialle kalliolle.

61:3 Sillä sinä olet minun turvani, vahva torni vihollisten edessä.

61:4 Minä tahdon asua sinun majassas ijankaikkisesti, ja uskaltaa sinun siipeis varjon alle, Sela!

61:5 Sillä sinä, Jumala, kuulet minun lupaukseni, ja annat perinnön niille, jotka sinun nimeäs pelkäävät.

61:6 Sinä annat kuninkaalle pitkän ijän, että hänen vuotensa olisivat suvusta sukuun.

61:7 Että hän alati pysyis Jumalan edessä: osoita hänelle laupiutta ja totuutta, jotka häntä varjelisivat.

61:8 Niin minä veisaan kiitosta sinun nimelles ijankaikkisesti, maksaakseni minun lupaustani päivä päivältä.

62:1 Davidin Psalmi Jedutunin edestä, edelläveisaajalle. (H62:2) Minun sieluni odottaa ainoastaan Jumalaa, joka minua auttaa.

62:2 Hän ainoastaan on kallioni, minun autuuteni, minun varjelukseni, etten minä kovin kompastuisi.

62:3 Kuinka kauvan te yhtä väijytte, että te kaikin häntä surmaatte, niinkuin kallistuvaa seinää ja raukeevaa muuria?

62:4 Kuitenkin he neuvoa pitävät, kukistaaksensa häntä korkeudestansa; he rakastavat valhetta: suullansa he siunaavat, ja sydämessänsä kiroilevat, Sela!

62:5 Minun sieluni odottaa ainoastaan Jumalaa; sillä hän on minun toivoni.

62:6 Hän ainoastaan on kallioni ja autuuteni, hän varjelukseni, en minä kaadu.

62:7 Jumalassa on minun autuuteni, minun kunniani, minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumalassa.

62:8 Te kansat, toivokaat häneen joka aika, vuodattakaat teidän sydämenne hänen eteensä: Jumala on meidän turvamme, Sela!

62:9 Mutta ihmiset ovat kuitenkin turhat, voimalliset myös puuttuvat: he painavat vähemmän kuin ei mitään, niin monta kuin heitä on.

62:10 Älkäät luottako vääryyteen ja väkivaltaan; älkäät turvatko niihin, mitkä ei mitään ole; jos rikkaudet teidän tykönne lankeevat, niin älkäät panko sydäntänne niiden päälle.

62:11 Jumala on kerran puhunut, sen olen minä kahdesti kuullut: että Jumala (yksinänsä) väkevä on.

62:12 Ja sinä Jumala olet armollinen; sillä sinä maksat jokaiselle työnsä jälkeen.

63:1 Davidin Psalmi, kuin hän oli Juudan korvessa. (H63:2) Jumala, sinä olet minun Jumalani! Varhain minä sinua etsin: sinua minun sieluni janoo, minun lihani halaa sinua karkiassa ja kuivassa maassa, joka vedetöin on.

63:2 Niinkuin minä näin sinun pyhässä, katsellakseni sinun voimaas ja kunniaas;

63:3 Sillä sinun laupiutes on parempi kuin elämä: minun huuleni pitää sinua kiittämän.

63:4 Niin minä tahdon kunnioittaa sinua minun elinaikanani, ja minun käteni nostaa ylös sinun nimees.

63:5 Niinkuin lihavuudella ja rasvalla pitää minun sieluni ravittaman: ja minun suuni pitää kiittämän iloisilla huulilla.

63:6 Kuin minä vuoteeseni lasken, niin minä muistan sinua:kuin minä herään, niin minä puhun sinusta.

63:7 Sillä sinä olet minun apuni, ja sinun siipeis varjon alla minä kerskaan.

63:8 Minun sieluni riippuu sinussa: sinun oikia kätes minun tukee.

63:9 Mutta he etsivät kadottaaksensa minun sieluni: heidän täytyy maan alle mennä.

63:10 Heidän pitää miekkaan lankeeman, ketuille osaksi tuleman.

63:11 Mutta kuninkaan pitää iloitseman Jumalassa: joka hänen kauttansa vannoo, se kunnioitetaan; sillä valhetteliain suu pitää tukittaman.

64:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. (H64:2) Kuule, Jumala, ääntäni, minun valituksessani: varjele elämäni vihollisen pelvosta.

64:2 Peitä minua pahain neuvosta, väärintekiäin metelistä,

64:3 Jotka kielensä hiovat niinkuin miekan: he ampuvat myrkyllisillä sanoillansa niinkuin nuolilla;

64:4 Että he salaisesti ampuisivat viatointa: he ampuvat häntä äkisti ilman pelvota.

64:5 He vahvistavat itsensä pahoissa juonissansa ja puhuvat, kuinka he paulat virittäisivät, ja sanovat: kuka taitaa ne nähdä?

64:6 He ajattelevat vääryyttä, ja täyttävät sen minkä he ajatelleet ovat; viekkaat ihmiset ja salakavalat sydämet.

64:7 Mutta Jumala ampuu heitä; äkillinen nuoli on heidän rangaistuksensa.

64:8 Heidän oma kielensä pitää heitä langettaman, että jokainen, joka heidät näkee, pakenee heitä.

64:9 Ja kaikkein ihmisten pitää pelkäämän, ja Jumalan työtä ilmoittaman, ja hänen työnsä ymmärtämän.

64:10 Vanhurskaat pitää Herrassa riemuitseman, ja häneen uskaltaman; ja kaikki vaat sydämet kerskatkoon siitä.

65:1 Davidin Psalmi ja veisu, edelläveisaajalle. (H65:2) Jumala, sinua kiitetään Zionissa hiljaisuudessa; ja sinulle maksetaan lupaus.

65:2 Sinä kuulet rukouksen; sentähden tulee kaikki liha sinun tykös.

65:3 Meidän pahat tekomme meitä kovin raskauttavat; mutta anna sinä meille synnit anteeksi.

65:4 Autuas on se, jonkas valitset ja otat tykös, asumaan kartanoissas: hän ravitaan sinun huonees ja pyhän templis hyvyydestä.

65:5 Kuule meitä ihmeellisestä vanhurskaudesta, meidän autuutemme Jumala, kaikkein turva maan päällä ja kaukana meressä,

65:6 Joka vuoret vahvistat voimallas, ja olet hankittu väkevyydellä,

65:7 Sinä joka asetat meren pauhinan ja hänen aaltoinsa pauhinan, ja kansain metelin;

65:8 Että ne hämmästyisivät, jotka niissä maan äärissä asuvat, sinun ihmeitäs. Sinä iloitat kaikki liikkuvaiset aamulla ja ehtoona.

65:9 Sinä etsiskelet maan ja liotat sen ja teet sen ylen rikkaaksi: Jumalan virta on vettä täynnä: sinä kasvatat heidän jyvänsä, ettäs näin maan valmistat.

65:10 Sinä juotat hänen vakonsa ja kastat hänen kyntönsä: sateella sinä ne pehmität, ja siunaat hänen laihonsa.

65:11 Sinä kaunistat vuoden hyvyydelläs, ja sinun askelees tiukkuvat rasvasta.

65:12 Korven laitumet myös tiukkuvat, ja kukkulat ovat ympäri iloissansa.

65:13 Kedot ovat laumaa täynnä, ja laaksossa on tihkiältä jyviä, niin että siitä ihastutaan ja myös lauletaan.

66:1 Davidin Psalmi ja veisu, edelläveisaajalle. Ihastukaa Jumalalle, kaikki maa.

66:2 Veisatkaat kiitosta hänen nimensä kunniaksi, ylistäkäät häntä suuresti.

66:3 Sanokaat Jumalalle: kuinka ihmeelliset ovat sinun työs! sinun vihollisiltas pitää puuttuman, sinun suuren väkes tähden.

66:4 Kaikki maa kumartakoon sinua, ja veisatkaan kiitosta sinun nimelles, Sela!

66:5 Tulkaat ja katsokaat Jumalan tekoja, joka niin ihmeellinen on töissänsä ihmisten lasten seassa.

66:6 Hän muuttaa meren kuivaksi, niin että jalkaisin käydään veden ylitse: siitä me hänessä iloitsemme.

66:7 Hän hallitsee voimansa kautta ijankaikkisesti, hänen silmänsä katselevat kansoja: eripuraiset ei pidä voiman korottaa itseänsä, Sela!

66:8 Kiittäkäät te pakanat, meidän Jumalaamme: kajahtakaan hänen kiitoksensa ääni kauvas,

66:9 Joka meidän sielumme elättää, eikä salli jalkamme liukastella.

66:10 Sillä sinä, Jumala, olet meitä koetellut, ja valanut meitä niinkuin hopia valetaan.

66:11 Sinä veit meitä vankeuteen, ja panit kuorman meidän lanteillemme.

66:12 Sinä olet antanut ihmiset meidän päämme päällitse mennä: me olemme tuleen ja veteen tulleet, mutta sinä veit meitä ulos, ja virvoitit.

66:13 Sentähden minä menen polttouhrilla sinun huoneeses, ja maksan sinulle lupaukseni,

66:14 Joita minun huuleni lupasivat, ja minun suuni puhunut on tuskassani.

66:15 Lihavat polttouhrit minä teen sinulle oinasten suitsutuksella: minä uhraan sinulle naudat kauristen kanssa, Sela!

66:16 Tulkaat, kuulkaat te kaikki, jotka Jumalaa pelkäätte: minä ilmoitan, mitä hän minun sielulleni on tehnyt.

66:17 Häntä minä suullani huusin, ja ylistin kielelläni.

66:18 Jos minä jotakin vääryyttä pitäisin sydämessäni, niin ei Herra minua kuulisi.

66:19 Sentähden Jumala on minua kuullut, ja ottanut vaarin minun rukoukseni äänestä.

66:20 Kiitetty olkoon Jumala, joka ei hylkää rukoustani, eikä käännä laupiuttansa pois minusta!

67:1 Psalmi ja veisu, edelläveisaajalle, kanteleilla. (H67:2) Jumala olkoon meille armollinen, ja siunatkoon meitä! hän valistakoon kasvonsa aina meidän päällemme, Sela!

67:2 Että me maan päällä tuntisimme sinun ties, ja kaikkein pakanain seassa sinun autuutes.

67:3 Sinua, Jumala, kansat kiittäköön: sinua kaikki kansat kiittäköön.

67:4 Kansat iloitkaan ja riemuitkaan, ettäs kansat oikein tuomitset, ja hallitset kansat maan päällä, Sela!

67:5 Sinua, Jumala, kansat kiittäköön: sinua kaikki kansat kiittäköön.

67:6 Maa antaa hedelmänsä; siunatkoon meitä Jumala, meidän Jumalamme.

67:7 Siunatkoon meitä Jumala, ja kaikki maailma peljätköön häntä.

68:1 Davidin Psalmi ja veisu, edelläveisaajalle. (H68:2) Nouskaan Jumala, että hänen vihollisensa hajoitettaisiin; ja jotka häntä vihaavat, paetkaat hänen edestänsä.

68:2 Aja heitä pois, niinkuin savu ajetaan pois; niinkuin vedenvaha sulaa tulen edessä, niin hukkukaan jumalattomat Jumalan kasvoin edessä.

68:3 Mutta vanhurskaat riemuitkaan ja iloitkaan Jumalan edessä, ja riemuitkaan ilossa.

68:4 Veisatkaan Jumalalle, veisatkaat kiitosta hänen nimellensä; tehkäät hänelle tietä, joka istuu ylimmäisten taivasten päällä; hänen nimensä on Herra, ja iloitkaat hänen edessänsä.

68:5 Joka on orpoin isä ja leskein tuomari: hän on Jumala pyhässä asumisessansa.

68:6 Jumala, joka yksinäisten antaa asua huoneessa, ja vie vangit ulos oikeudella; mutta vastahakoiset asuvat kuivassa.

68:7 Jumala, koskas kävit kansas edellä, koskas vaelsit korvessa, Sela,

68:8 Niin maa vapisi ja taivaat tiukkuivat Jumalan edessä: tämä Sinai, Jumalan edessä, joka Israelin Jumala on.

68:9 Mutta nyt sinä, Jumala, annat armollisen sateen, ja virvoitat perimises, joka väsynyt on.

68:10 Että sinun laumas siinä asuis: Jumala, sinä virvoitat hyvyydelläs raadolliset.

68:11 Herra antaa sanan suurella evankelistain joukolla.

68:12 Sotaväen kuninkaat pakenevat, he pakenevat; ja kotona asuva jakaa saaliit.

68:13 Kuin te tarhain välissä makaatte, niin mettisen sulat ovat silatut hopialla, ja hänen siipensä ruskialla kullalla.

68:14 Kuin Kaikkivaltias siinä joka paikassa kuninkaat levittää, niin Zalmonissa valaisee kuin lumi.

68:15 Jumalan vuori on hedelmällinen vuori: korkia vuori on se hedelmällinen vuori.

68:16 Miksi te, suuret vuoret, kippaatte? Tämä on Jumalan vuori, jossa hän mielistyy asumaan; ja Herra asuu siellä ijankaikkisesti.

68:17 Jumalan rattaita on monta tuhatta kertaa tuhatta: Herra on heissä, pyhässä Sinaissa.

68:18 Sinä astuit ylös korkeuteen, ja olet vangiksi ottanut vankeuden. Sinä olet lahjoja saanut ihmisille: vastahakoiset myös, että Herra Jumala siellä kumminkin asuu.

68:19 Kiitetty olkoon Herra joka päivä! Jumala panee kuorman meidän päällemme; mutta hän myös auttaa meitä, Sela!

68:20 Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.

68:21 Mutta Jumala särkee vihollistensa pään heidän päänlakeinsa kanssa, jotka pysyvät heidän synneissänsä.

68:22 Herra sanoo: minä palautan (muutamat) lihavista; meren syvyydestä minä heitä palautan,

68:23 Että sinun jalkas tulis painetuksi veressä, ja koirais kieli sinun vihollisistas.

68:24 He näkivät, Jumala, kuinkas vaellat; kuinkas, minun Jumalani ja kuninkaani, pyhässä vaellat:

68:25 Laulajat käyvät edellä, ja sitte leikarit piikain seassa, jotka kanteleita soittavat.

68:26 Kiittäkäät Herraa Jumalaa seurakunnissa, te Israelin lähteestä.

68:27 Siellä hallitsee heitä vähä Benjamin, Juudan päämiehet joukkoinensa, Zebulonin päämiehet, Naphtalin päämiehet.

68:28 Sinun Jumalas on käskenyt sinun olla väkevän: vahvista Jumala se, minkä sinä meissä tehnyt olet.

68:29 Sinun templis tähden, joka on Jerusalemissa, pitää kuninkaat sinulle lahjoja viemän.

68:30 Nuhtele ruovon petoa, härkäin laumaa kansain vasikkain kanssa, jotka kumartaen tuovat hopeakankeja: hajoittanut on hän kansat, jotka mielellänsä sotivat.

68:31 Egyptin päämiehet tulevat: Etiopia ojentaa käsiänsä Jumalalle.

68:32 Te maan valtakunnat, veisatkaat Jumalalle, veisatkaat kiitosta Herralle, Sela!

68:33 Sille joka asuu taivaissa joka paikassa, hamasta alusta: katso, hän antaa jylinälle voiman.

68:34 Antakaat Jumalalle voima: hänen herrautensa on Israelissa, ja hänen voimansa pilvissä.

68:35 Jumala on ihmeellinen pyhässänsä, hän on Israelin Jumala: hän antaa kansalle väen ja voiman: kiitetty olkoon Jumala!

69:1 Davidin Psalmi kukkasista, edelläveisaajalle. (H69:2) Jumala,auta minua; sillä vedet käyvät hamaan minun sieluuni asti.

69:2 Minä vajoon syvään mutaan, jossa ei pohjaa ole: minä olen tullut syviin vesiin, ja virta upottaa minun.

69:3 Minä väsyn huutamisesta: minun kurkkuni kuivettuu: minun näkyni vaipuu, toivoissani minun Jumalani päälle.

69:4 Niitä on enempi kuin päässäni hiuksia, jotka ilman syytä minua vihaavat, jotka syyttömästi minun viholliseni ovat, ja minua hukuttavat, ovat väkevät: niitä täytyy minun maksaa, joita en minä ryövännyt.

69:5 Jumala, sinäpä tiedät minun tyhmyyteni, ja minun rikokseni ei ole sinulta salatut.

69:6 Älä salli heitä häpiään tulla minun tähteni, jotka sinua odottavat, Herra, Herra Zebaot: älä anna heitä häväistä minun tähteni, jotka sinua etsivät, Israelin Jumala.

69:7 Sillä sinun tähtes minä pilkkaa kärsin; minun kasvoni ovat täynnä häpiää.

69:8 Minä olen muukalaiseksi veljilleni tullut, ja oudoksi äitini lapsille.

69:9 Sillä sinun huonees kiivaus syö minua: ja heidän pilkkansa, jotka sinua pilkkasivat, lankesi minun päälleni.

69:10 Minä itkin ja paastosin hartaasti, ja minä pilkattiin päälliseksi.

69:11 Ja minä puin säkin ylleni, ja olin heille sananlaskuksi.

69:12 Jotka portissa istuvat, ne minusta jaarittelevat, ja juodessansa he minusta lauleskelevat.

69:13 Mutta minä rukoilen sinua, Herra, otollisella ajalla, Jumala, sinun suuren laupiutes puolesta: kuule minua sinun autuutes totuuden tähden.

69:14 Pelasta minua loasta, etten minä vajoaisi; että minä pelastettaisiin vihollisistani ja syvistä vesistä.

69:15 Ettei vuo minua upottaisi ja syvyydet minua lainoaisi, eikä kaivon suu suljettaisi minun päälleni.

69:16 Kuule minua, Herra; sillä sinun laupiutes on hyvä: käännä sinuas minun puoleeni, sinun suuren laupiutes tähden.

69:17 Ja älä peitä kasvojas palvelialtas; sillä minä ahdistetaan: kuultele minua nopiasti.

69:18 Lähene minun sieluani, ja lunasta häntä: minun vihollisteni tähden pelasta minua.

69:19 Sinäpä tiedät pilkkani, häpiäni ja häväistykseni: kaikki minun viholliseni ovat edessäs.

69:20 Pilkka särkee minun sydämeni ja vaivaa minua: minä odotan, jos joku armahtais, ja ei ole kenkään, ja lohduttajia, vaan en ketään löydä.

69:21 Ja he antoivat minulle sappea syödäkseni, ja etikkaa juodakseni minun janossani.

69:22 Heidän pöytänsä olkoon heille paulaksi, sekä kostoksi että lankeemiseksi.

69:23 Tulkoon heidän silmänsä pimiäksi, ettei he näkisi, ja salli heidän lanteensa aina horjua.

69:24 Vuodata närkästykses heidän päällensä, ja hirmuinen vihas käsittäköön heitä,

69:25 Olkoon heidän huoneensa kylmillä; ja ei kenkään olko, joka heidän majassansa asuis.

69:26 Sillä he vainoovat sitä, jota lyönyt olet, ja juttelevat niiden kipua, joita haavoittanut olet.

69:27 Salli heitä langeta synnistä syntiin, ettei he tulisi sinun vanhurskautees.

69:28 Pyyhi heitä eläväin kirjasta, ettei he kirjoitettaisi vanhurskasten kanssa.

69:29 Mutta minä olen raadollinen ja murheellinen: Jumala, sinun autuutes suojelkoon minua!

69:30 Minä kiitän Jumalan nimeä veisuulla, ja suuresti ylistän häntä kiitoksella.

69:31 Se kelpaa paremmin Herralle kuin härkä taikka mulli, jolla ovat sarvet ja sorkat.

69:32 Raadolliset näkevät sen ja iloitsevat, ja jotka Jumalaa etsivät, heidän sydämensä pitää elämän.

69:33 Sillä Herra kuulee köyhiä, ja ei hän vankiansa katso ylön.

69:34 Kiittäkään häntä taivaat ja maa, meri, ja kaikki kuin niissä liikkuvat.

69:35 Sillä Jumala auttaa Zionia ja rakentaa Juudan kaupungit, että siellä asutaan, ja se perinnöllä omistetaan.

69:36 Ja hänen palveliainsa siemen sen perii: ja ne, jotka hänen nimeänsä rakastavat, pitää asuman siinä.

70:1 Davidin Psalmi edelläveisaajalle, muistoksi. (H70:2) Riennä, Jumala, minua vapahtamaan: kiiruhda, Herra, minua auttamaan.

70:2 Häpiään tulkoon ja hävetköön, jotka minun sieluani väijyvät: ajettakoon takaperin ja tulkoon häväistyksi, jotka minulle pahaa suovat;

70:3 Että he jälleen häpiään tulisivat, jotka minua pitittävät.

70:4 Iloitkaan ja riemuitkaan sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; ja jotka sinun autuuttas rakastavat, sanokaan aina: Jumala olkoon suuresti ylistetty!

70:5 Mutta minä olen raadollinen ja köyhä, riennä, Jumala, minun tyköni; sillä sinä olet minun auttajani ja pelastajani, Herra, älä viivyttele.

71:1 Sinuun, Herra, minä uskallan: älä anna minua ikänä häväistä.

71:2 Vapahda minua vanhurskaudessa ja pelasta minua: kallista korvas minun puoleeni ja auta minua.

71:3 Ole minulle vahva turva, johon minä aina pakenisin: sinä olet luvannut minua auttaa; sillä sinä olet minun kallioni ja linnani.

71:4 Minun Jumalani, auta minua jumalattoman kädestä, väärän ja väkivaltaisen kädestä.

71:5 Sillä sinä olet minun turvani, Herra, Herra: minun toivoni hamasta minun nuoruudestani.

71:6 Sinuun minä olen luottanut hamasta äitini kohdusta, sinä minun vedit ulos äitini kohdusta: sinusta on aina minun kerskaukseni.

71:7 Minä olen monelle ihmeeksi tullut; mutta sinä olet minun vahva turvani.

71:8 Täytä minun suuni sinun kiitoksestas ja sinun kunniastas joka päivä.

71:9 Älä minua heitä pois minun vanhuudessani: älä minua hylkää, kuin minä heikoksi tulen.

71:10 Sillä minun viholliseni puhuvat minua vastaan: ja jotka minun sieluani väijyvät, he keskenänsä neuvoa pitävät,

71:11 Ja sanovat: Jumala hylkäsi hänen; ajakaat takaa ja käsittäkäät häntä, sillä ei ole vapahtajaa.

71:12 Jumala, älä erkane kauvas minusta: minun Jumalani, riennä minua auttamaan.

71:13 Hävetköön ja hukkukoon, jotka minun sieluani vastaan ovat: häpiän ja häväistyksen alle tulkoon, jotka minulle pahaa suovat.

71:14 Mutta minä odotan aina, ja korotan aina sinun kiitokses.

71:15 Minun suuni pitää ilmoittaman sinun vanhurskauttas, joka päivä sinun autuuttas, joita en minä voi kaikkia lukea.

71:16 Minä vaellan Herran, Herran väkevyydessä: minä tahdon muistaa ainoastaan sinun vanhurskauttas.

71:17 Jumala, sinä olet minua nuoruudestani opettanut, sentähden minä julistan sinun ihmeitäs.

71:18 Ja minun vanhuudessani ja harmaaksi tultuani älä, Jumala, minua hylkää, siihenasti kuin minä ilmoitan sinun käsivartes lasten lapsille, ja sinun väkevyytes kaikille tulevaisille.

71:19 Ja tosin, Jumala, sinun vanhurskautes on sangen korkia, sinä teet suuria: Jumala, kuka on sinun vertaises?

71:20 Sillä sinä annat minun nähdä paljon ja suuria ahdistuksia, ja virvoitat minua jälleen; ja taas sinä haet minua ulos maan syvyydestä.

71:21 Sinä teet minun sangen suureksi, ja lohdutat minua jälleen.

71:22 Niin minäkin kiitän sinua psaltarilla, sinun totuuttas, minun Jumalani: minä veisaan kiitosta sinulle kanteleilla, sinä pyhä Israelissa.

71:23 Minun huuleni pitää kiittämän, koska minä sinulle veisaan, ja minun sieluni, jonkas lunastit.

71:24 Ja minun kieleni puhuu myös joka päivä sinun vanhurskaudestas; sentähden hävetkään he ja häpiään tulkoon, jotka minulle pahaa suovat.

72:1 Salomon. Jumala, anna tuomios kuninkaalle, ja vanhurskautes kuninkaan pojalle,

72:2 Että hän veis sinun kansas vanhurskauteen, ja auttais sinun raadollistas.

72:3 Vuoret tuokaan rauhan kansalle, ja kukulat vanhurskauden.

72:4 Hänen pitää raadollisen kansan oikeudessa pitämän, ja köyhäin lapsia auttaman ja särkemän pilkkaajat.

72:5 Sinua peljätään, niinkauvan kuin aurinko ja kuu ovat, lapsista niin lasten lapsiin.

72:6 Hän laskee alas niinkuin sade heinän sängelle, niinkuin pisarat, jotka maan lioittavat.

72:7 Hänen aikanansa vanhurskas kukoistaa, ja on suuri rauha siihen asti, ettei kuuta enää olekaan.

72:8 Hän hallitsee merestä mereen ja virrasta maailman ääriin.

72:9 Häntä pitää korven asuvaiset kumartaman, ja hänen vihollisensa pitää tomun nuoleman.

72:10 Kuninkaat meren tyköä ja luodoista pitää lahjoja kantaman: kuninkaat rikkaasta Arabiasta ja Sebasta pitää annot tuoman.

72:11 Kaikki kuninkaat pitää häntä kumartaman, ja kaikki pakanat pitää häntä palveleman.

72:12 Sillä hän vapahtaa huutavaisen köyhän, ja raadollisen, jolla ei ole auttajaa.

72:13 Hän on armollinen vaivaiselle ja köyhälle, ja köyhäin sielua hän auttaa.

72:14 Hän lunastaa heidän sielunsa petoksesta ja väkivallasta, ja heidän verensä luetaan kalliiksi hänen silmäinsä edessä.

72:15 Ja hän elää ja hänelle pitää annettaman kultaa rikkaasta Arabiasta, ja häntä alati kumartaen rukoiltaman, joka päivä pitää häntä kiitettämän.

72:16 Pivo jyviä pitää niin oleman maassa ja vuorten kukkuloilla, että sen hedelmä pitää häälymän niinkuin Libanon; ja kaupungin asuvaiset pitää kukoistaman niinkuin ruoho maan päällä.

72:17 Hänen nimensä pysyy ijankaikkisesti: niinkauvan kuin aurinko on, ulottuu hänen nimensä jälkeentulevaisille; ja he tulevat siunatuksi hänen kauttansa: kaikki pakanat ylistävät häntä.

72:18 Kiitetty olkoon Herra Jumala, Israelin Jumala, joka yksinänsä ihmeitä tekee!

72:19 Ja kiitetty olkoon hänen kunniansa nimi ijankaikkisesti; ja kaikki maa täytettäköön hänen kunniastansa, amen! amen!

72:20 Davidin, Isain pojan, rukoukset loppuvat.

73:1 Asaphin Psalmi. Totta on Jumala hyvä Israelille, niille, jotka puhtaat sydämestä ovat.

73:2 Mutta minä olisin pian jaloillani horjunut: minun askeleeni olisivat lähes liukastuneet.

73:3 Sillä minä närkästyin öykkäreistä, että minä näin jumalattomat menestyvän.

73:4 Sillä ei he ole missään kuoleman hädässä, vaan heidän voimansa pysyy vahvana.

73:5 Ei he ole vastoinkäymisessä niinkuin muut ihmiset, ja ei heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä.

73:6 Sentähden on heidän ylpeytensä koria, ja heidän väkivaltansa kaunistaa heitä.

73:7 Heidän silmänsä paisuvat lihavuudesta: he tekevät mitä ainoastansa heille kelpaa.

73:8 Kaikkia he katsovat ylön, ja sitte pahasti puhuvat: he puhuvat ja laittavat ylpiästi.

73:9 Mitä he puhuvat, sen täytyy olla taivaasta puhuttu: mitä he sanovat, sen täytyy maan päällä kelvata.

73:10 Sentähden noudattaa heitä yhteinen kansa, ja kokoontuvat heidän tykönsä niinkuin vedet,

73:11 Ja sanovat: mitä Jumalan pitäis heitä kysymän? mitä pitäis korkeimman heistä lukua pitämän?

73:12 Katso, ne ovat jumalattomat: he ovat onnelliset maailmassa ja rikastuvat.

73:13 Pitäiskö siis sen turhaan oleman, että minun sydämeni nuhteetoinna elää, ja minä pesen viattomuudessa minun käteni?

73:14 Ja minä ruoskitaan joka päivä, ja minun rangaistukseni on joka aamu käsissä?

73:15 Minä olisin lähes niin sanonut kuin hekin; mutta katso, niin minä olisin tuominnut kaikki sinun lapses, jotka ikänänsä olleet ovat.

73:16 Minä ajattelin sitä tutkia; mutta se oli minulle ylen raskas,

73:17 Siihenasti kuin minä menin Jumalan pyhään, ja ymmärsin heidän loppunsa.

73:18 Tosin sinä asetit heitä liukkaalle, ja syöksit heitä pohjaan.

73:19 Kuinka he niin pian hukkuvat: he hukkuvat ja saavat kauhian lopun.

73:20 Niinkuin uni, koska joku herää, niinpä sinä, Herra teet heidän kuvansa kaupungissa ylönkatsotuksi.

73:21 Vaan kuin se karvasteli minun sydämessäni ja pisti minun munaskuitani,

73:22 Silloin olin minä tyhmä ja en mitään tietänyt: minä olin niinkuin nauta sinun edessäs.

73:23 Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäs; sillä sinä pidät minun oikiasta kädestäni.

73:24 Sinä talutat minua neuvollas, ja korjaat minua viimein kunnialla.

73:25 Kuin sinä ainoastansa minulla olisit, niin en minä ensinkään sitte taivaasta eli maasta tottelisi.

73:26 Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuis, niin sinä, Jumala, kuitenkin olet aina minun sydämeni uskallus ja minun osani.

73:27 Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat: sinä kadotat kaikki, jotka sinua vastaan huorin tekevät.

73:28 Mutta se on minun iloni, että minä itseni Jumalan tykö pidän, ja panen toivoni Herran, Herran päälle, ilmoittamaan kaikkia sinun töitäs.

74:1 Asaphin opetus. Jumala, miksis meitä niin ratki pois syökset? ja olet niin hirmuisesti vihainen sinun laitumes lampaille?

74:2 Muista seurakuntaas, jonkas muinen omistit ja sinulle perimiseksi lunastanut olet, Zionin vuorta, jossas asuit.

74:3 Tallaa heitä jaloillas, ja sysää heitä ijäiseen hävitykseen: vihollinen on raiskannut kaikki pyhässä.

74:4 Sinun vihollises kiljuvat sinun huoneessas, ja asettavat epäjumalansa siihen.

74:5 Kirveet näkyvät välkkyvän ylhäällä, niinkuin metsässä hakattaisiin,

74:6 Ja hakkaavat rikki kaikki hänen kuvainsa kaunistukset, sekä keihäillä että kirveillä.

74:7 He polttavat sinun pyhäs, ja turmelevat sinun nimes asuinsian maan päällä.

74:8 He puhuvat sydämessänsä: raadelkaamme heitä ynnä; he polttavat kaikki Jumalan huoneet maalla.

74:9 Emme näe meidän ihmeitämme, eikä silleen prophetaa ole: ei myös ketään meidän seassamme ole, joka ymmärtää kuinka kauvan.

74:10 Jumala, kuinka kauvan vihamies häpäisee ja vihollinen sinun nimeäs ratki niin pilkkaa?

74:11 Miksis käännät pois sinun kätes? ja oikian kätes niin ratki sinun povestas?

74:12 Mutta Jumala on alusta minun kuninkaani, joka kaikkinaisen autuuden matkaan saattaa maan päällä.

74:13 Sinä hajoitat meren voimallas: sinä murennat lohikärmeiden päät vesissä.

74:14 Sinä murensit valaskalain päät, ja annat ne kansalle ruaksi metsän korvessa.

74:15 Sinä kuohutat lähteet ja virrat: sinä kuivaat väkevät kosket.

74:16 Päivä ja yö ovat sinun: sinä rakennat valkeuden ja auringon.

74:17 Sinä sovitit jokaisen maan rajat: sinä teet suven ja talven.

74:18 Niin muista siis, että vihollinen häpäisee Herraa, ja hullu kansa pilkkaa sinun nimeäs.

74:19 Älä siis anna pedolle mettises sielua, ja älä niin ratki unohda sinun köyhäis joukkoa.

74:20 Muista liittoa; sillä maa on joka paikassa surkiasti hävitetty, ja huoneet ovat täynnä vääryyttä.

74:21 Älä anna köyhän mennä pois häpiällä; sillä köyhät ja raadolliset kiittävät sinun nimeäs.

74:22 Nouse, Jumala, ja aja asias: muista niitä häväistyksiä, jotka sinulle joka päivä hulluilta tapahtuvat.

74:23 Älä unohda vihollistes ääntä: sinun vainollistes meteli tulee aina suuremmaksi.

75:1 Asaphin Psalmi ja veisu, ettei hän hukkunut, edelläveisaajalle. (H75:2) Me kiitämme sinua, ja ilmoitamme ihmeitäs, että sinun nimes on niin läsnä.

75:2 Sillä ajallansa minä oikein tuomitsen.

75:3 Maa vapisee ja kaikki, jotka sen päällä asuvat; mutta minä vahvistan lujasti hänen patsaansa, Sela!

75:4 Minä sanoin öykkäreille: älkäät niin kerskatko, ja jumalattomille: älkäät vallan päälle haastako.

75:5 Älkäät niin pahoin haastako teidän valtanne päälle: älkäät puhuko niin niskuristi,

75:6 Niinkuin ei mitään hätää olisi, eikä idästä eikä lännestä, taikka vuorilta korvessa.

75:7 Sillä Jumala on tuomari, joka tämän alentaa ja toisen ylentää.

75:8 Sillä Herran kädessä on malja täynnä, väkevällä viinalla täytetty, ja siitä hän panee sisälle; vaan sen rahkan täytyy kaikkein jumalattomain maan päällä juoda, ja ryypätä ulos.

75:9 Mutta minä ilmoitan ijankaikkisesti, ja veisaan kiitosta Jakobin Jumalalle.

75:10 Ja minä tahdon särkeä kaiken jumalattomain vallan, että vanhurskasten valta korotettaisiin.

76:1 Asaphin Psalmi ja veisu, kanteleilla, edelläveisaajalle. (H76:2) Jumala on tuttu Juudassa, Israelissa on hänen suuri nimensä.

76:2 Salemissa on hänen majansa, ja Zionissa hänen asumisensa.

76:3 Siellä hän särkee joutsen nuolet, kilvet, miekan ja sodan, Sela!

76:4 Sinä olet kirkkaampi ja väkevämpi kuin ryöstövuoret.

76:5 Urhoolliset pitää ryöstettämän ja uneensa nukkuman; ja kaikki sotamiehet täytyy käsistänsä hermottomaksi tulla.

76:6 Sinun rangaistuksestas, Jakobin Jumala, vajoo uneen orhi ja ratas,

76:7 Sinä olet peljättävä: kuka voi seisoa sinun edessäs, koskas vihastut?

76:8 Koskas tuomion annat kuulua taivaasta, niin maa vapisee ja vaikenee;

76:9 Koska Jumala nousee tuomitsemaan, että hän auttais kaikkia raadollisia maan päällä, Sela!

76:10 Kuin ihmiset kiukuitsevat sinua vastaan, niin sinä voitat kunnian, ja kuin he vielä enemmin kiukuitsevat, niin sinä olet valmis.

76:11 Luvatkaat ja antakaat Herralle teidän Jumalallenne kaikki, jotka hänen ympärillänsä olette, viekäät lahjoja peljättävälle,

76:12 Joka päämiehiltä ottaa pois rohkeuden, ja on peljättävä maan kuninkaille.

77:1 Asaphin Psalmi, Jedutunin edestä, edelläveisaajalle. (H77:2) Minä huudan äänelläni Jumalaa: Jumalaa minä huudan, ja hän kuultelee minua.

77:2 Minun hätä-ajallani etsin minä Herraa: minun käteni on yöllä ojettu, ja ei lakkaa; sillä ei minun sieluni salli itseänsä lohduttaa.

77:3 Minä ajattelen tosin Jumalan päälle, olen kuitenkin murheissani: minä tutkin, ja henkeni on sittekin ahdistuksessa, Sela!

77:4 Sinä pidät minun silmäni, että he valvovat: minä olen niin voimatoin, etten minä voi puhua.

77:5 Minä ajattelen vanhoja aikoja, entisiä vuosia:

77:6 Minä muistan yöllä minun kantelettani: minä puhun sydämelleni, ja minun henkeni tutkii:

77:7 Heittäneekö Jumala pois ijankaikkisesti, ja ei yhtään armoa silleen osoittane?

77:8 Puuttuneeko hänen laupiutensa ijankaikkisesti, ja olleeko lupauksella jo loppu suvusta sukuhun?

77:9 Onko Jumala unohtanut olla armollinen? ja sulkenut laupiutensa vihan tähden? Sela!

77:10 Minä sanoin: se on minun heikkouteni; mutta Ylimmäisen oikia käsi voi kaikki muuttaa.

77:11 Sentähden minä muistan Herran töitä, ja minä ajattelen entisiä ihmeitäs,

77:12 Ja puhun kaikista sinun töistäs, ja sanon sinun teoistas.

77:13 Jumala, sinun ties on pyhä: kussa on niin väkevää Jumalaa kuin sinä Jumala?

77:14 Sinä olet se Jumala, joka ihmeitä tekee: sinä osoitit voimas kansain seassa.

77:15 Sinä lunastit sinun kansas käsivarrellas, Jakobin ja Josephin lapset, Sela!

77:16 Vedet näkivät sinun, Jumala, vedet näkivät sinun ja vapisivat, ja syvyydet pauhasivat,

77:17 Paksut pilvet kaasivat vettä, pilvet jylisivät ja nuolet lensivät sekaan.

77:18 Se jylisi taivaassa, ja sinun leimaukses välkkyi maan piirin päälle: maa liikkui ja värisi siitä.

77:19 Sinun ties oli meressä, ja sinun polkus olivat suurissa vesissä, ja ei sinun jälkiäs kenkään tuntenut.

77:20 Sinä veit kansas niinkuin lammaslauman, Moseksen ja Aaronin kautta.

78:1 Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin.

78:2 Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,

78:3 Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,

78:4 Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt.

78:5 Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa,

78:6 Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa;

78:7 Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä,

78:8 Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa;

78:9 Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla.

78:10 Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa.

78:11 Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli.

78:12 Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla.

78:13 Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion.

78:14 Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.

78:15 Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä.

78:16 Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat.

78:17 Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa.

78:18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa.

78:19 He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa?

78:20 Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa?

78:21 Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle,

78:22 Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa.

78:23 Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet,

78:24 Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää.

78:25 He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi.

78:26 Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen,

78:27 Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä,

78:28 Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat.

78:29 Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa,

78:30 Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa,

78:31 Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi.

78:32 Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä.

78:33 Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain.

78:34 Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö,

78:35 Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa.

78:36 Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä.

78:37 Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa.

78:38 Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään.

78:39 Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja.

78:40 Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa?

78:41 Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa.

78:42 Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista:

78:43 Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla,

78:44 Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda:

78:45 Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat;

78:46 Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille;

78:47 Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä;

78:48 Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella;

78:49 Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä;

78:50 Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti;

78:51 Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa,

78:52 Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa,

78:53 Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri.

78:54 Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli.

78:55 Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua.

78:56 Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa.

78:57 Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi.

78:58 Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla.

78:59 Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin,

78:60 Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti,

78:61 Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin.

78:62 Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan.

78:63 Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi.

78:64 Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet,

78:65 Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta,

78:66 Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä,

78:67 Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa.

78:68 Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti,

78:69 Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan,

78:70 Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta.

78:71 Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä.

78:72 Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella.

79:1 Asaphin Psalmi. Jumala, pakanat ovat perikuntaas karanneet: he ovat saastuttaneet pyhän temppelis, ja Jerusalemista kiviraunion tehneet.

79:2 He antoivat sinun palveliais ruumiit linnuille taivaan alla ruaksi, ja pyhäis lihan maan pedoille.

79:3 He vuodattivat heidän verensä niinkuin veden Jerusalemin ympärille, ja ei kenkään haudannut.

79:4 Me olemme läsnäasuvaisillemme nauruksi tulleet, häväistykseksi ja pilkaksi niille, jotka meidän ympärillämme ovat.

79:5 Herra, kuinka kauvan sinä taukoomata niin vihainen olet? ja annat kiivautes palaa niinkuin tulen?

79:6 Vuodata vihas pakanain päälle, jotka ei sinua tunne, ja niiden valtakuntain päälle, jotka ei sinun nimeäs avuksi huuda;

79:7 Sillä he ovat Jakobin syöneet, ja hänen huoneensa hävittäneet.

79:8 Älä muistele meidän entisiä pahoja tekojamme: armahda sinuas nopiasti meidän päällemme; sillä me olemme sangen viheliäisiksi tulleet.

79:9 Auta meitä, meidän autuutemme Jumala, sinun nimes kunnian tähden: pelasta meitä, ja anna meille synnit anteeksi sinun nimes tähden.

79:10 Miksis sallit pakanain sanoa: kussa on nyt heidän Jumalansa? ilmoitettakaan pakanain seassa, meidän silmäimme edessä, sinun palveliais veren kosto, joka vuodatettu on!

79:11 Anna etees tulla vankein huokaukset: suuren käsivartes kautta, korjaa kuoleman lapset,

79:12 Ja kosta meidän läsnäasuvaisillemme seitsemin kerroin heidän helmaansa heidän pilkkansa, jolla he sinua, Herra, pilkanneet ovat.

79:13 Mutta me sinun kansas, ja sinun laitumes lauma, kiitämme sinua ijankaikkisesti, ja julistamme sinun kiitostas suvusta sukuun.

80:1 Asaphin Psalmi, kultasesta kukkaisesta, edelläveisaajalle. (H80:2) Kuules, Israelin paimen, joka saatat Josephin niinkuin lampaat: ilmoita sinus, joka istut Kerubimin päällä.

80:2 Herätä voimas, sinä joka Ephraimin, Benjaminin ja Manassen edessä olet, ja tule meidän avuksemme.

80:3 Jumala, käännä meitä, ja anna kasvos paistaa, niin me tulemme autetuksi.

80:4 Herra Jumala Zebaot, kuinka kauvan sinä vihastut kansas rukouksiin?

80:5 Sinä ruokit heitä kyyneleiden leivällä, ja juotat heitä suurella mitalla, täynnä kyyneleitä,

80:6 Sinä olet meidät pannut riidaksi läsnäasuvaisillemme; ja meidän vihollisemme pilkkaavat meitä.

80:7 Jumala Zebaot, käännä meitä, ja anna kasvos paistaa, niin me autetuksi tulemme.

80:8 Sinä toit viinapuun Egyptistä, olet pakanat karkoittanut ulos, ja sen istuttanut.

80:9 Sinä perkasit tien hänen eteensä, ja annoit hänen hyvästi juurtua, niin että se täytti maan.

80:10 Vuoret ovat sen varjolla peitetyt, ja hänen oksillansa Jumalan sedripuut.

80:11 Sinä levitit hänen oksansa hamaan mereen asti, ja hänen haaransa hamaan virran tykö.

80:12 Miksis siis särjit hänen aitansa, että sitä kaikki ohitsekäyvät repivät.

80:13 Metsäsika on sen kaivanut ylös, ja metsän pedot sen syövät.

80:14 Jumala Zebaot, käännä siis sinuas, katso alas taivaasta ja näe, ja etsi sitä viinapuuta,

80:15 Ja pidä se kiintiänä, jonka sinun oikia kätes on istuttanut, (ihmisen) pojan tähden, jonka sinulles lujasti valinnut olet.

80:16 Se on poltettu tulella ja revitty: sinun uhkauksestas he ovat hukkuneet.

80:17 Sinun kätes varjelkoon oikian kätes kansan, ja ihmisen pojan, jonka sinulles lujasti valinnut olet.

80:18 Niin emme sinusta luovu: suo meidän elää, niin me sinun nimeäs avuksi huudamme.

80:19 Herra Jumala Zebaot, käännä meitä: anna kasvos paistaa, niin me autetuksi tulemme.

81:1 Gittitin päällä, edelläveisaajalle, Asaphin (Psalmi.) (H81:2) Veisatkaat iloisesti Jumalalle, joka on meidän väkevyytemme: ihastukaat Jakobin Jumalalle.

81:2 Ottakaat psalmit ja tuokaat kanteleet, iloiset harput ja psaltari.

81:3 Soittakaat pasunilla uudessa kuussa, meidän lehtimajamme juhlapäivänä.

81:4 Sillä se on tapa Israelissa, ja Jakobin Jumalan oikeus.

81:5 Sen hän pani Josephissa todistukseksi, koska he Egyptin maalta läksivät, ja oudon kielen kuulleet olivat.

81:6 Minä olen heidän olkansa kuormasta vapahtanut; ja heidän kätensä pääsivät tiiliä tekemästä.

81:7 Koska sinä tuskassas minua avukses huusit, niin minä autin sinua: minä kuulin sinua, koska tuulispää tuli sinun päälles, ja koettelin sinua riitaveden tykönä, Sela!

81:8 Kuule, minun kansani, minä todistan sinun seassas: Israel, jospa sinä minua kuulisit!

81:9 Ei pidä sinun seassas muukalainen jumala oleman, ja ei pidä sinun vierasta jumalaa kumartaman.

81:10 Minä olen Herra sinun Jumalas, joka sinun vein ulos Egyptin maalta: levitä suus, niin minä sen täytän.

81:11 Mutta minun kansani ei kuullut minun ääntäni, ja Israel ei totellut minua.

81:12 Niin minä laskin heitä sydämensä pahuuteen, vaeltamaan neuvonsa jälkeen.

81:13 Jos minun kansani kuulis minua, ja Israel minun teissäni kävis,

81:14 Niin minä pian heidän vihollisensa painaisin alas, ja käteni kääntäisin heidän vihollistensa päälle,

81:15 Ja Herran viholliset hukkaan tulisivat; mutta heidän aikansa olisi ijankaikkisesti pysyvä,

81:16 Ja minä ruokkisin heitä parhailla nisuilla, ja ravitsisin heitä hunajalla kalliosta.

82:1 Asaphin Psalmi. Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa: hän on tuomari Jumalain seassa.

82:2 Kuinka kauvan te väärin tuomitsette, ja jumalattoman muotoa katsotte? Sela!

82:3 Tehkää oikeus köyhälle ja orvolle, ja auttakaat raadolliset ja vaivaiset oikeudelle.

82:4 Pelastakaat ylönkatsottua ja köyhää, ja päästäkäät häntä jumalattoman kädestä.

82:5 Mutta ei he tottele eikä lukua pidä: he käyvät lakkaamata pimeässä: sentähden täytyy kaikki maan perustukset kaatua.

82:6 Minä tosin sanoin: te olette jumalat, ja kaikki Korkeimman lapset;

82:7 Kuitenkin täytyy teidän kuolla niinkuin ihmiset, ja niinkuin tyrannit hukkua.

82:8 Nouse, Jumala, ja tuomitse maa; sillä kaikki pakanat ovat sinun omas.

83:1 Asaphin Psalmi ja veisu. (H83:2) Jumala, älä niin ratki vaikene, ja älä niin ääneti ole: Jumala, älä sitä niin kärsi.

83:2 Sillä katso, Sinun vihollises kiukuitsevat, ja jotka sinua vihaavat, ylentävät päänsä.

83:3 He pitävät kavaloita juonia sinun kansaas vastaan, ja pitävät neuvoa sinun salatuitas vastaan,

83:4 Sanoen: tulkaat, hävittäkäämme heitä, niin ettei he ensinkään kansa olisikaan, ettei Israelin nimeä silleen muisteltaisi.

83:5 Sillä he ovat sydämessänsä panneet neuvonsa yhteen, ja tehneet liiton sinua vastaan:

83:6 Edomilaiset ja Ismaelilaiset majat, Moabilaiset ja Hagarilaiset,

83:7 Gebalilaiset, Ammonilaiset ja Amalekilaiset, Philistealaiset ja Tyron asuvaiset.

83:8 Assur on myös itsensä heihin liittänyt, auttamaan Lotin lapsia, Sela!

83:9 Tee niille niinkuin Midianilaisille, niinkuin Siseralle, niinkuin Jabinille Kisonin ojan tykönä;

83:10 Jotka mestattiin Endorin tykönä, ja tulivat loaksi maan päälle.

83:11 Tee heidän pääruhtinaansa niinkuin Orebin ja Seebin, ja kaikki heidän ylimmäisensä niinkuin Seban ja Salmunnan,

83:12 Jotka sanovat: me omistamme meillemme Jumalan huoneet.

83:13 Jumala, tee heitä niinkuin rattaan, niinkuin korren tuulen edessä.

83:14 Niinkuin kulo metsän polttaa, ja niinkuin liekki mäet sytyttää;

83:15 Vainoo juuri niin heitä sinun rajuilmallas, ja hämmästytä heitä tuulispäälläs.

83:16 Täytä heidän kasvonsa häpiällä, että he sinun nimeäs, Herra, etsisivät.

83:17 Hävetköön he ja hämmästyköön ijankaikkisesti, ja häpiään tulkoon ja hukkukoon.

83:18 Niin he saavat tuta, että sinä, jonka ainoan nimi on Herra, olet ylimmäinen kaikessa maailmassa.

84:1 Koran lasten Psalmi, Gittitin päällä, edelläveisaajalle. (H84:2) Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijas, Herra Zebaot!

84:2 Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin: minun ruumiini ja sieluni iloitsee elävässä Jumalassa.

84:3 Sillä lintu on huoneen löytänyt, ja pääskynen pesänsä, johonka he poikansa laskevat: sinun alttaris, Herra Zebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.

84:4 Autuaat ovat, jotka sinun huoneessas asuvat: he kiittävät sinua ijankaikkisesti, Sela!

84:5 Autuaat ovat ne ihmiset, jotka sinun pitävät väkenänsä, ja sydämestänsä vaeltavat sinun jälkees,

84:6 Jotka käyvät itkun laakson lävitse, ja tekevät siellä kaivoja; ja opettajat monella siunauksella kaunistetaan.

84:7 He saavat yhden voiton toisen jälkeen, että tunnettaisiin oikia Jumala Zionissa.

84:8 Herra Jumala Zebaot, kuule minun rukoukseni: ota, Jakobin Jumala, tätä korviis, Sela!

84:9 Katsele siis, Jumala, meidän kilpemme, katso sinun voideltus kasvoja.

84:10 Sillä yksi päivä esikartanoissas on parempi kuin tuhannen muualla: ennen minä olisin ovenvartia Jumalani huoneessa, kuin asuisin jumalattomain majoissa.

84:11 Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi: Herra antaa armon ja kunnian: ei hän anna hurskailta mitään hyvää puuttua.

84:12 Herra Zebaot, autuas on se ihminen, joka sinuun uskaltaa.

85:1 Koran lasten Psalmi, edelläveisaajalle. (H85:2) Herra, sinä kuin (muinen) olit armollinen sinun maakunnalles, ja Jakobin vangit lunastit,

85:2 Sinä anteeksi annoit kansas pahat teot, ja kaikki heidän syntinsä peitit, Sela!

85:3 Sinä lepytit kaiken vihas, ja käänsit sinuas vihas julmuudesta.

85:4 Käännä meitä, meidän autuutemme Jumala, ja pane pois vihas meistä.

85:5 Tahdotkos siis ijankaikkisesti olla vihainen meidän päällemme? eli vihas pitää sukukunnasta sukukuntaan?

85:6 Etkös käänny, ja meitä virvoita, että kansas sinussa iloitsis?

85:7 Herra, osoita meille armos, ja sinun autuutes anna meille.

85:8 Jospa minä kuulisin, mitä Herra Jumala puhuu, että hän rauhan lupasi kansallensa ja pyhillensä, ettei he hulluuteen joutuisi.

85:9 Kuitenkin on hänen apunsa niiden tykönä, jotka häntä pelkäävät, että meidän maallamme kunnia asuis;

85:10 Että laupius ja totuus keskenänsä kohtaisivat: vanhurskaus ja rauha toinen toisellensa suuta antaisivat;

85:11 Että totuus maasta vesois, ja vanhurskaus taivaasta katsois;

85:12 Että myös meille Herra hyvin tekis, ja meidän maamme hedemänsä antais;

85:13 Että vanhurskaus sittenkin hänen edessänsä pysyis ja menestyis.

86:1 Davidin rukous. Kallista, Herra, korvas ja kuule minua; sillä minä olen raadollinen ja köyhä.

86:2 Kätke minun sieluni; sillä minä olen pyhä. Auta minua, minun Jumalani, palveliaas, joka sinuun luotan.

86:3 Herra, ole minulle armollinen; sillä minä huudan ylipäivää sinua.

86:4 Ilahuta palvelias sielu; sillä sinun tykös, Herra, minä ylennän sieluni.

86:5 Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja armollinen, sangen laupias kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.

86:6 Ota korviis, Herra, minun rukoukseni, ja ota vaari minun rukoukseni äänestä.

86:7 Tuskassani minä sinua rukoilen, ettäs minun kuulisit.

86:8 Herra! ei ole yksikään jumalista sinun kaltaises, ja ei ole kenkään, joka niin tehdä taitaa kuin sinä.

86:9 Kaikki pakanat, jotka tehnyt olet, pitää tuleman ja kumartaman sinua, Herra, ja sinun nimeäs kunnioittaman,

86:10 Ettäs niin suuri olet, ja teet ihmeitä; ja sinä olet yksinäs Jumala.

86:11 Osoita minulle, Herra, sinun ties, vaeltaakseni sinun totuudessas: kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäs pelkäisin.

86:12 Minä kiitän sinua, Herra minun Jumalani, kaikesta sydämestäni, ja kunnioitan sinun nimeäs ijankaikkisesti.

86:13 Sillä sinun hyvyytes on suuri minussa, ja sinä olet pelastanut sieluni syvimmästä helvetistä.

86:14 Jumala! ylpiät karkaavat minua vastaan, ja julmain joukot väijyvät minun sieluani, ja ei pidä sinua silmäinsä edessä.

86:15 Mutta sinä, Herra Jumala, olet armollinen ja laupias, kärsiväinen ja sangen hyvä ja vakaa.

86:16 Käännä itses minuun päin, ole minulle armollinen; vahvista palveliaas sinun voimallas, ja auta piikas poikaa.

86:17 Tee merkki minun kanssani, että minulle hyvin kävis, ja he sen näkisivät, jotka minua vihaavat, ja häpeäisivät, että sinä Herra autat ja lohdutat minua.

87:1 Psalmi, Koran lasten veisu. Hän on vahvasti perustettu pyhäin vuorten päälle.

87:2 Herra rakastaa Zionin portteja enempi kuin kaikkia Jakobin asuinsioja.

87:3 Korkiat ja kunnialliset asiat sinussa saarnataan, sinä Jumalan kaupunki, Sela!

87:4 Minä annan saarnata Rahabin ja Babelin edessä, että he minun tuntevat: katso, Philistealaiset, Tyrolaiset ja Etiopialaiset syntyvät siellä.

87:5 Zionille pitää sanottaman, että kaikkinaiset kansat siellä syntyvät, ja että Korkein sitä rakentaa.

87:6 Herra antaa saarnata kirjoituksessa kaikkinaisilla kielillä, että myös muutamat heistä siellä syntyvät, Sela!

87:7 Ja veisaajat niinkuin tanssissa, kaikki minun lähteeni sinussa.

88:1 Psalmi, Koran lasten veisu, edelläveisaajalle, raadollisten heikkoudesta, Hemanin Esrahilaisen oppi. (H88:2) Herra, minun autuuteni Jumala, minä huudan päivällä ja yöllä sinun edessäs,

88:2 Anna minun rukoukseni etees tulla: kallista korvas huutoni puoleen.

88:3 Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on juuri liki helvettiä.

88:4 Minä olen arvattu niiden kaltaiseksi, jotka hautaan menevät: minä olen niinkuin se mies, jolla ei yhtään apua ole.

88:5 Minä makaan hyljättynä kuolleiden seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudassa makaavat, joita et sinä enää muista, ja jotka kädestäs eroitetut ovat.

88:6 Sinä olet painanut minun alimmaiseen kaivoon, pimeyteen ja syvyyteen.

88:7 Sinun hirmuisuutes ahdistaa minua, ja pakottaa minua sinun aalloillas, Sela!

88:8 Sinä eroitat kauvas ystäväni minusta: sinä olet minun tehnyt heille kauhistukseksi: minä makaan vangittuna, etten minä voi päästä ulos.

88:9 Minun kasvoni ovat surkiat raadollisuuden tähden: Herra, minä avukseni huudan sinua joka päivä: minä hajoitan käteni sinun puolees.

88:10 Teetkös siis ihmeitä kuolleiden seassa? eli nousevatko kuolleet sinua kiittämään? Sela!

88:11 Luetellaanko haudoissa sinun hyvyyttäs? ja totuuttas kadotuksessa?

88:12 Tunnetaanko sinun ihmees pimiässä? eli vanhurskautes siinä maassa, jossa kaikki unohdetaan?

88:13 Mutta minä huudan sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun etees.

88:14 Miksis, Herra, heität pois sieluni, ja peität kasvos minulta?

88:15 Minä olen raadollinen ja väetöin, että minä niin hylätty olen: minä kärsin sinun hirmuisuuttas, että minä lähes epäilen.

88:16 Sinun vihas tulee minun päälleni: sinun pelkos likistää minua.

88:17 Ne saartavat minua joka päivä niinkuin vesi, ja ynnä minua piirittävät.

88:18 Sinä teet, että minun ystäväni ja lähimmäiseni erkanevat kauvas minusta, ja minun tuttavilleni olen minä pimeydessä.

89:1 Etanin sen Esrahilaisen opetus. (H89:2) Minä veisaan Herran armoja ijankaikkisesti, ja ilmoitan sinun totuuttas suullani suvusta sukuun,

89:2 Ja sanon: ijankaikkinen armo käy ylös: sinä pidät uskollisesti totuutes taivaissa.

89:3 Minä olen liiton tehnyt valittuini kanssa: minä olen vannonut Davidille palvelialleni:

89:4 Hamaan ijankaikkisuuteen vahvistan minä sinun siemenes, ja rakennan sinun istuimes suvusta sukuun, Sela!

89:5 Ja taivaat pitää ylistämän, Herra, sinun ihmeitäs, niin myös totuuttas pyhäin seurakunnassa.

89:6 Sillä kuka taidetaan pilvissä verrattaa Herraan? ja kuka on Herran kaltainen jumalain lasten seassa?

89:7 Jumala on sangen väkevä pyhäinsä kokouksissa, ja ihmeellinen kaikkein seassa, jotka ovat hänen ympärillänsä.

89:8 Herra Jumala Zebaot, kuka on niinkuin sinä, väkevä Jumala? ja sinun totuutes on sinun ympärilläs.

89:9 Sinä vallitset pauhaavaisen meren: sinä hillitset paisuvaiset aallot.

89:10 Sinä lyöt Rahabin kuoliaaksi: sinä hajoitat vihollises urhoollisella käsivarrellas.

89:11 Taivaat ovat sinun, maa myös on sinun: sinä olet perustanut maan piirin, ja mitä siinä on.

89:12 Pohjan ja etelän olet sinä luonut: Tabor ja Hermon kiittävät sinun nimeäs.

89:13 Sinulla on voimallinen käsivarsi: väkevä on sinun kätes, ja korkia on oikia kätes.

89:14 Vanhurskaus ja tuomio on istuimes vahvistus: armo ja totuus ovat sinun kasvois edessä.

89:15 Autuas on se kansa, joka ihastua taitaa: Herra, heidän pitää vaeltaman sinun kasvois valkeudessa.

89:16 Heidän pitää iloitseman joka päivä sinun nimestäs, ja sinun vanhurskaudessas kunnialliset oleman.

89:17 Sillä sinä olet heidän väkevyytensä kerskaus, ja sinun armos kautta nostat sinä ylös meidän sarvemme.

89:18 Sillä Herra on meidän kilpemme, ja pyhä Israelissa on meidän kuninkaamme.

89:19 Silloin sinä puhuit näyissä pyhilles ja sanoit: minä olen sankarin herättänyt auttamaan: minä olen korottanut valitun kansasta.

89:20 Minä olen löytänyt palveliani Davidin: minä olen hänen voidellut pyhällä öljylläni.

89:21 Minun käteni tukee häntä, ja minun käsivarteni vahvistaa häntä.

89:22 Ei pidä viholliset häntä voittaman, ja väärät ei pidä häntä sulloman.

89:23 Vaan minä lyön hänen vihollisensa hänen edestänsä; ja niitä, jotka häntä vihaavat, tahdon minä vaivata.

89:24 Mutta minun totuuteni ja armoni pitää hänen tykönänsä oleman, ja hänen sarvensa pitää minun nimeeni nostettaman ylös.

89:25 Minä asetan hänen kätensä mereen, ja hänen oikian kätensä virtoihin.

89:26 Näin hänen pitää minun kutsuman: sinä olet minun Isäni, Jumalani ja turvani, joka minua auttaa.

89:27 Ja minä asetan hänen esikoiseksi, kaikkein korkeimmaksi kuningasten seassa maan päällä.

89:28 Minä pidän hänelle armoni tähteellä ijankaikkisesti, ja minun liittoni pitää hänelle vahva oleman.

89:29 Minä annan hänelle ijankaikkisen siemenen, ja vahvistan hänen istuimensa niinkauvan kuin taivaat pysyvät.

89:30 Mutta jos hänen lapsensa minun lakini hylkäävät, ja ei vaella minun oikeudessani,

89:31 Jos he minun säätyni turmelevat, ja ei minun käskyjäni pidä;

89:32 Niin minä heidän syntinsä vitsalla rankaisen, ja heidän pahat tekonsa haavoilla.

89:33 Mutta armoani en minä hänestä käännä pois, enkä salli totuuteni vilpistellä.

89:34 En minä riko liittoani, ja mitä minun suustani käynyt on, en minä muuta.

89:35 Minä olen vihdoin vannonut pyhyyteni kautta: en minä Davidille valehtele.

89:36 Hänen siemenensä on oleva ijankaikkisesti, ja hänen istuimensa minun edessäni niinkuin aurinko.

89:37 Ja niinkuin kuu, vahvistetaan se ijankaikkisesti, ja on vahvana niinkuin todistus pilvissä, Sela!

89:38 Vaan nyt sinä syökset ja heität pois, ja vihastut voidellulles.

89:39 Sinä särjet palvelias liiton, ja tallaat hänen kruununsa maahan.

89:40 Sinä rikot hänen muurinsa, ja annat hänen linnansa särjettää.

89:41 Häntä raatelevat kaikki ohitsekäyväiset: hän on tullut läsnäolevaisillensa nauruksi.

89:42 Sinä korotat hänen vihollistensa oikian käden, ja ilahutat kaikki hänen vainollisensa.

89:43 Hänen miekkansa voiman olet sinä myös ottanut pois, ja et salli hänen voittaa sodassa,

89:44 Sinä hävitit hänen puhtautensa, ja annoit hänen istuimensa kaatua maahan.

89:45 Sinä lyhennät hänen nuoruutensa ajat, ja peität hänen häpiällä, Sela!

89:46 Herra, kuinka kauvan sinä sinus niin salaat? ja annat hirmuisuutes palaa niinkuin tulen?

89:47 Muista, kuinka lyhyt minun elämäni on: miksis tahdoit kaikki ihmiset hukkaan luoda?

89:48 Kuka elää, ja ei näe kuolemaa? kuka sielunsa tuonelan käsistä pelastaa? Sela!

89:49 Herra, kussa ovat sinun entiset armos, jotkas Davidille vannonut olet totuudessas?

89:50 Muista, Herra, palveliais pilkkaa, jonka minä kannan helmassani, kaikista niin monista kansoista,

89:51 Joilla, Herra, vihollises pilkkaavat, joilla he pilkkaavat voideltus askelia.

89:52 Kiitetty olkoon Herra ijankaikkisesti, amen! ja amen!

90:1 Moseksen Jumalan miehen rukous. Herra, sinä olet meidän turvamme, suvusta sukuun.

90:2 Ennenkuin vuoret olivat, eli maa ja maailma luotiin, olet sinä Jumala ijankaikkisesta ijankaikkiseen,

90:3 Sinä, joka annat ihmiset kuolla, ja sanot: tulkaat jälleen, te ihmisten lapset.

90:4 Sillä tuhat ajastaikaa ovat sinun edessäs niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin vartio yöllä.

90:5 Sinä vuodatat heitä niinkuin kosken, ja he ovat niinkuin uni, niinkuin ruoho aamulla, joka kohta lakastuu,

90:6 Joka aamulla kukoistaa ja nopiasti kuivuu, ja ehtoona leikataan ja kuivettuu.

90:7 Sen tekee sinun vihas, että me niin hukumme, ja sinun hirmuisuutes, että me niin äkisti täältä temmataan.

90:8 Sillä meidän pahat tekomme sinä asetat etees, meidän tuntemattomat syntimme valkeuteen sinun kasvois eteen.

90:9 Sentähden kuluvat kaikki meidän päivämme sinun vihastas: meidän vuotemme loppuvat pikemmin kuin juttu.

90:10 Meidän elinaikamme on seitsemänkymmentä vuotta, taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta: ja kuin se paras on ollut, niin on se tuska ja työ ollut: sillä se leikataan pois. niinkuin me lentäisimme pois.

90:11 Mutta kuka uskoo sinun niin raskaasti vihastuvan? ja kuka pelkää senkaltaista hirmuisuuttas?

90:12 Opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää kuoleman, että me ymmärtäväisiksi tulisimme.

90:13 Herra! käännä siis itses taas meidän puoleemme, ja ole palvelioilles armollinen.

90:14 Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme.

90:15 Ilahuta nyt meitä jälleen, ettäs meitä niin kauvan vaivannut olet, että me niin kauvan onnettomuutta kärsineet olemme.

90:16 Osoita palvelialles sinun tekos, ja kunnias heidän lapsillensa.

90:17 Ja, Herra meidän Jumalamme olkoon meille leppyinen, ja vahvistakoon meidän kättemme teot meissä: jaa, meidän kättemme teot hän vahvistakoon!

91:1 Joka Korkeimman varjeluksessa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa oleskelee,

91:2 Hän sanoo Herralle: minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johon minä uskallan.

91:3 Sillä hän pelastaa sinun väijyjän paulasta, ja vahingollisesta ruttotaudista.

91:4 Hän sulillansa sinua varjoo, ja sinun turvas on hänen siipeinsä alla: hänen totuutensa on keihäs ja kilpi;

91:5 Ettes pelkäisi yön kauhistusta, ja nuolia, jotka päivällä lentävät,

91:6 Sitä ruttoa, joka pimeässä liikkuu, ja sairautta, joka puolipäivänä turmelee.

91:7 Vaikka tuhannen lankeisi sivullas, ja kymmenentuhatta sinun oikiallas, niin ei se sinuun satu.

91:8 Ja tosin sinun pitää silmilläs näkemän ja katsoman, kuinka jumalattomille kostetaan.

91:9 Sillä Herra on sinun toivos, ja Ylimmäinen on sinun turvas.

91:10 Ei sinua pidä mikään paha kohtaaman, ja ei yhtään vaivaa pidä sinun majaas lähestymän.

91:11 Sillä hän on antanut käskyn enkeleillensä sinusta, että he kätkevät sinua kaikissa teissäs,

91:12 Että he kantavat sinua käsissä, ettes jalkaas kiveen loukkaisi.

91:13 Sinä käyt jalopeuran ja kyykäärmeen päällä, ja tallaat nuoren jalopeuran ja lohikäärmeen.

91:14 Että hän minua halasi, niin minä hänen päästän: hän tuntee minun nimeni, sentähden minä varjelen häntä.

91:15 Hän avuksihuutaa minua, sentähden minä kuulen häntä; hänen tykönänsä olen minä tuskassa; siitä minä hänen tempaan pois ja saatan hänen kunniaan.

91:16 Minä ravitsen hänen pitkällä ijällä, ja osoitan hänelle autuuteni.

92:1 Psalmi sabbatina veisattava. (H92:2) Hyvä on Herraa kiittää, ja veisata kiitosta sinun nimelles, sinä kaikkein Ylimmäinen.

92:2 Aamulla julistaa armoas, ja ehtoolla totuuttas,

92:3 Kymmenkielisellä ja psaltarilla, soittain kanteleilla.

92:4 Sillä sinä ilahutit minua, Herra, sinun teoissas: ja minä iloiten kerskaan kättes töitä.

92:5 Herra, kuinka sinun tekos ovat niin suuret? Sinun ajatukses ovat ylen syvät.

92:6 Hullu ei usko sitä, ja tomppeli ei ymmärrä niitä.

92:7 Jumalattomat viheriöitsevät niinkuin ruoho, ja pahointekiät kaikki kukoistavat, siihenasti kuin he hukkuvat ijankaikkisesti.

92:8 Mutta sinä, Herra, olet korkein, ja pysyt ijankaikkisesti.

92:9 Sillä katso, sinun vihollises, Herra, katso, sinun vihollises pitää katooman, ja kaikki pahantekiät pitää hajoitettaman.

92:10 Mutta minun sarveni tulee korotetuksi niinkuin yksisarvisen, ja minä voidellaan tuoreella öljyllä,

92:11 Ja minun silmäni näkevät viholliseni, ja minun korvani kuulevat pahoja, jotka heitänsä asettavat minua vastaan.

92:12 Vanhurskaan pitää viheriöitsemän niinkuin palmupuu, ja kasvaman niinkuin sedripuu Libanonissa.

92:13 Jotka ovat istutetut Herran huoneessa, pitää viheriöitsemän meidän Jumalamme kartanoissa.

92:14 Heidän pitää vesoman vielä vanhuudessansa, hedelmälliset ja vihannat oleman,

92:15 Ja julistaman, että Herra on niin hurskas, minun turvani, ja ei ole hänessä vääryyttä.

93:1 Herra on kuningas: hän on pukenut yllensä suuren kunnian: Herra on pukenut ja vyöttänyt itsensä väkevyydellä, ja on vahvistanut maan piirin, ettei sen pidä liikkuman.

93:2 Siitä ajasta pysyy sinun istuimes vahvana: sinä olet ijankaikkinen.

93:3 Herra, vesikosket paisuvat, vesikosket paisuttavat pauhinansa, vesikosket paisuttavat aaltonsa.

93:4 Aallot meressä ovat suuret ja pauhaavat hirmuisesti; mutta Herra on vielä väkevämpi korkeudessa.

93:5 Sinun todistukses ovat aivan lujat: pyhyys on sinun huonees kaunistus, Herra, ijankaikkisesti.

94:1 Herra Jumala, jonka kostot ovat, Jumala, jonka kostot ovat, selkiästi itses näytä.

94:2 Korota sinuas, maailman tuomari: maksa ylpeille, mitä he ansainneet ovat.

94:3 Herra, kuinka kauvan pitää jumalattomain, kuinka kauvan pitää jumalattomain riemuitseman?

94:4 Tiuskuman ja puhuman niin ylpiästi, ja kaikki pahantekiät niin kerskaaman?

94:5 Herra, he polkevat alas sinun kansas, ja sinun perimistäs he vaivaavat.

94:6 Lesket ja muukalaiset he tappavat, ja orvot he kuolettavat,

94:7 Ja sanovat: ei Herra sitä näe, ja Jakobin Jumala ei sitä tottele.

94:8 Ymmärtäkäät siis, te hullut kansan seassa! ja, te tyhmät, koska te taitaviksi tulette?

94:9 Joka korvan on istuttanut, eikö hän kuule? eli joka silmän loi, eikö hän näe?

94:10 Joka pakanoita kurittaa, eikö hän rankaise, joka ihmisille opettaa tiedon?

94:11 Mutta Herra tietää ihmisten ajatukset, että ne turhat ovat.

94:12 Autuas on se, jota sinä, Herra, kuritat, ja opetat sinun laistas,

94:13 Että hänellä kärsivällisyys olis, koska vastoin käy, siihenasti kuin jumalattomalle hauta valmistetaan.

94:14 Sillä ei Herra heitä kansaansa pois, eli hylkää perimistänsä.

94:15 Sillä oikeuden pitää sittekin oikeuden oleman, ja kaikki hurskaat sydämet sitä seuraavat.

94:16 Kuka seisoo minun kanssani pahoja vastaan? kuka astuu minun tyköni pahointekiöitä vastaan?

94:17 Ellei Herra minua auttaisi, niin minun sieluni makais lähes hiljaisuudessa.

94:18 Minä sanoin: minun jalkani on horjunut, vaan sinun armos, Herra, minun tukesi.

94:19 Minulla oli paljo surua sydämessäni; mutta sinun lohdutukses ilahutti minun sieluni.

94:20 Etpäs mielisty koskaan tosin vahingolliseen istuimeen, joka lain häijysti opettaa.

94:21 He kokoovat joukkonsa vanhurskaan sielua vastaan, ja tuomitsevat viattoman veren kadotukseen,

94:22 Mutta Herra on minun varjelukseni: minun Jumalani on minun uskallukseni turva,

94:23 Ja hän kostaa heidän vääryytensä, ja hukuttaa heitä heidän pahuutensa tähden: Herra, meidän Jumalamme, hukuttaa heitä.

95:1 Tulkaat, veisatkaamme kiitosta Herralle, ja iloitkaamme meidän autuutemme turvalle!

95:2 Tulkaamme hänen kasvoinsa eteen kiitoksella, ja riemuitkaamme hänelle lauluilla!

95:3 Sillä Herra on suuri Jumala, ja suuri kuningas kaikkein jumalain ylitse.

95:4 Sillä hänen kädessänsä on kaikki, mitä maa kantaa, ja vuorten kukkulat ovat myös hänen.

95:5 Sillä hänen on meri, ja hän on sen tehnyt, ja hänen kätensä ovat kuivan valmistaneet.

95:6 Tulkaat, kumartakaamme ja polvillemme langetkaamme, ja maahan laskeukaamme Herran meidän Luojamme eteen!

95:7 Sillä hän on meidän Jumalamme ja me hänen elatuskansansa, ja hänen kättensä lauma. Tänäpänä, jos kuulette hänen äänensä,

95:8 Niin älkäät paaduttako sydämiänne, niinkuin Meribassa tapahtui, niinkuin kiusauksen päivänä korvessa,

95:9 Kussa isänne minua kiusasivat, koettelivat minua, ja näkivät myös minun tekoni;

95:10 Että minä neljäkymmentä ajastaikaa suutuin tähän kansaan, ja sanoin: se on senkaltainen kansa, jonka sydämet aina eksyä tahtovat, ja jotka minun tietäni ei tahtoneet oppia;

95:11 Joille minä vihoissani vannoin: ettei heidän pidä minun lepooni tuleman.

96:1 Veisatkaat Herralle uusi veisu: veisatkaat Herralle, kaikki maa!

96:2 Veisatkaat Herralle, ja kiittäkäät hänen nimeänsä: julistakaat päivä päivältä hänen autuuttansa.

96:3 Luetelkaat pakanain seassa hänen kunniaansa, kaikkein kansain seassa hänen ihmeitänsä!

96:4 Sillä Herra on suuri ja sangen kiitettävä, ihmeellinen kaikkein jumalain seassa.

96:5 Sillä kaikki kansain jumalat ovat epäjumalat; mutta Herra on taivaat tehnyt.

96:6 Kunnia ja kaunistus ovat hänen edessänsä, väkevyys ja kauneus hänen pyhässänsä.

96:7 Kansain sukukunnat, tuokaat Herralle, tuokaat Herralle kunnia ja voima!

96:8 Tuokaat Herralle hänen nimensä kunnia: tuokaat lahjoja ja tulkaat hänen esihuoneisiinsa!

96:9 Kumartakaat Herraa pyhässä kaunistuksessa: peljätkään häntä kaikki maailma!

96:10 Sanokaat pakanain seassa: Herra on kuningas, joka maan piirin on vahvistanut, ettei se liiku, ja tuomitsee kansan oikeudella.

96:11 Taivaat riemuitkaan, ja maa iloitkaan: meri pauhatkaan ja mitä siinä on.

96:12 Kedot olkaan iloiset, ja kaikki mitkä hänessä ovat, ja kaikki puut ihastukaan metsissä,

96:13 Herran edessä; sillä hän tulee, hän tulee tuomitsemaan maata. Hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudessa ja kansat totuudessansa.

97:1 Herra on kuningas, siitä maa iloitkaan: olkoon saaret riemuiset, niin monta kuin heitä on.

97:2 Pilvet ja pimeys ovat hänen ympärillänsä: vanhurskaus ja tuomio ovat hänen istuimensa vahvistus.

97:3 Tuli käy hänen edellänsä ja polttaa ympärillä hänen vihollisensa.

97:4 Hänen leimauksensa välkkyvät maan piirin päällä: maa näkee sen ja vapisee.

97:5 Vuoret sulavat niinkuin vedenvaha Herran edessä, koko maailman Herran edessä.

97:6 Taivaat julistavat hänen vanhurskauttansa, ja kaikki kansat näkevät hänen kunniansa.

97:7 Hävetkäät kaikki, jotka kuvia palvelevat, ja kerskaavat epäjumalista: kumartakaat häntä kaikki enkelit.

97:8 Zion kuulee sen ja iloitsee, ja Juudan tyttäret ovat riemuissansa, Herra, sinun hallituksestas.

97:9 Sillä sinä, Herra, olet Korkein kaikissa maakunnissa: sinä olet sangen suuresti korotettu kaikkein jumalain ylitse.

97:10 Te kuin Herraa rakastatte, vihatkaat pahaa! hän kätkee pyhäinsä sielut: jumalattomain käsistä hän heitä pelastaa.

97:11 Vanhurskaalle koittaa valkeus, ja ilo hurskaille sydämille,

97:12 Vanhurskaat iloitkaat Herrassa, kiittäkäät hänen pyhyytensä muistoksi.

98:1 Psalmi. Veisatkaat Herralle uusi veisu; sillä hän tekee ihmeitä. Hän saa voiton oikialla kädellänsä ja pyhällä käsivarrellansa.

98:2 Herra antaa tiettäväksi tehdä autuutensa: kansain edessä hän ilmoittaa vanhurskautensa.

98:3 Hän muistaa armonsa ja totuutensa Israelin huoneelle: kaikki maailman ääret näkevät meidän Jumalamme autuuden.

98:4 Riemuitkaat Herralle kaikki maa: veisatkaat, ylistäkäät ja kiittäkäät.

98:5 Kiittäkäät Herraa kanteleella, kanteleella ja psalmilla,

98:6 Vaskitorvilla ja basunilla: riemuitkaat Herran, kuninkaan, edessä.

98:7 Meri pauhatkaan ja kaikki, mitä hänessä on, maan piiri ja jotka asuvat sen päällä.

98:8 Kosket pauhatkaan ilosta, ja kaikki vuoret olkaan iloiset,

98:9 Herran edessä; sillä hän tulee maata tuomitsemaan: hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudella ja kansat oikeudella.

99:1 Herra on Kuningas, kansat kiukuitsevat: hän istuu Kerubimin päällä, sentähden liikkuu maailma.

99:2 Suuri on Herra Zionissa, ja korkein kaikkein kansain ylitse.

99:3 Kiittäkään he sinun suurta ja ihmeellistä nimeäs, joka pyhä on.

99:4 Ja Kuninkaan voima rakastaa oikeutta: sinä toimitat oikeuden, sinä saatat tuomion ja vanhurskauden Jakobissa.

99:5 Korottakaat Herraa meidän Jumalaamme, ja kumartakaat hänen astinlautansa juuressa, sillä hän on pyhä.

99:6 Moses ja Aaron hänen pappeinsa seassa, ja Samuel niiden seassa, jotka hänen nimeänsä avuksensa huutavat: he avuksensa huutavat Herraa, ja hän kuulee heidän rukouksensa.

99:7 Hän puhui heille pilven patsaasta: he pitivät hänen todistuksensa ja säätynsä, jonka hän heille antoi.

99:8 Herra, sinä olet Jumalamme, sinä kuulit heidän rukouksensa: sinä, Jumala, annoit heille anteeksi, ja laitit heidän työnsä.

99:9 Korottakaat Herraa meidän Jumalaamme, ja kumartakaat hänen pyhällä vuorellansa; sillä Herra meidän Jumalamme on pyhä.

100:1 Kiitos-Psalmi. Riemuitkaat Herralle, kaikki maa!

100:2 Palvelkaat Herraa ilolla: tulkaat hänen kasvoinsa eteen riemulla!

100:3 Tietäkäät, että Herra on Jumala: hänpä meidän teki, ja emme itse meitämme, kansaksensa ja laitumensa lampaiksi.

100:4 Menkäät hänen porttiinsa kiitoksella, hänen esihuoneisiinsa veisulla: kiittäkäät häntä ja ylistäkäät hänen nimeänsä!

100:5 Sillä Herra on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti, ja hänen totuutensa sukukunnasta sukukuntaan.

101:1 Davidin Psalmi. Minä veisaan armosta ja oikeudesta: sinulle, Herra, minä veisaan.

101:2 Minä tahdon vaarin ottaa oikiasta tiestä, koskas minun tyköni tulet: minä tahdon vaeltaa sydämeni vakuudessa minun huoneessani.

101:3 En minä ota pahaa asiaa eteeni: minä vihaan väärintekiöitä, ja en salli heitä olla tykönäni.

101:4 Nurja sydän olkoon minusta pois: en minä kärsi pahaa.

101:5 Joka lähimmäistänsä salaa panettelee, sen minä hukutan: en minä kärsi ylpeitä ja röyhkeitä.

101:6 Minun silmäni katsovat uskollisia maan päällä, että he asuisivat minun tykönäni: joka vaeltaa oikialla tiellä, se pitää oleman minun palveliani.

101:7 Petollisia ihmisiä en minä pidä huoneessani: ei valehteliat menesty minun tykönäni.

101:8 Varhain minä hukutan kaikki jumalattomat maasta, hävittääkseni kaikkia pahantekiöitä Herran kaupungista.

102:1 Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. (H102:2) Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!

102:2 Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.

102:3 Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.

102:4 Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.

102:5 Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.

102:6 Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.

102:7 Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.

102:8 Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.

102:9 Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,

102:10 Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.

102:11 Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.

102:12 Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.

102:13 Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.

102:14 Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,

102:15 Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.

102:16 Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.

102:17 Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.

102:18 Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.

102:19 Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,

102:20 Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;

102:21 Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,

102:22 Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.

102:23 Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.

102:24 Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.

102:25 Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.

102:26 Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.

102:27 Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.

102:28 Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.

103:1 Davidin Psalmi. Kiitä Herraa, sieluni, ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä!

103:2 Kiitä Herraa, sieluni, ja älä unohda, mitä hyvää hän minulle tehnyt on,

103:3 Joka sinulle kaikki syntis antaa anteeksi, ja parantaa kaikki rikokses;

103:4 Joka henkes päästää turmeluksesta, joka sinun kruunaa armolla ja laupiudella;

103:5 Joka suus täyttää hyvyydellä, että sinun nuoruutes uudistetaan niinkuin kotkan.

103:6 Herra saattaa vanhurskauden ja tuomion kaikille, jotka vääryyttä kärsivät.

103:7 Hän on tiensä Mosekselle tiettäväksi tehnyt, Israelin lapsille tekonsa.

103:8 Laupias ja armollinen on Herra, kärsiväinen ja aivan hyvä.

103:9 Ei hän aina riitele, eikä vihastu ijankaikkisesti.

103:10 Ei hän synteimme perästä tee meille, eikä kosta meille pahain tekoimme jälkeen.

103:11 Sillä niin korkia kuin taivas on maasta, antaa hän armonsa lisääntyä niille, jotka häntä pelkäävät.

103:12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, siirsi hän meistä pahat tekomme.

103:13 Niinkuin isä armahtaa lapsia, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä;

103:14 Sillä hän tietää, minkäkaltainen teko me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.

103:15 Ihminen on eläissänsä niinkuin ruoho: hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla:

103:16 Kuin tuuli käy sen päällitse, niin ei hän enään kestä, eikä hänen siansa tunne häntä ensinkään.

103:17 Mutta Herran armo pysyy ijankaikkisesta ijankaikkiseen, hänen pelkääväistensä päälle, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsiin,

103:18 Niille, jotka hänen liittonsa pitävät, ja muistavat hänen käskyjänsä, tehdäksensä niitä.

103:19 Herra on valmistanut istuimensa taivaassa, ja hänen valtakuntansa hallitsee kaikkia.

103:20 Kiittäkäät Herraa, te hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä toimitatte, että hänen sanansa ääni kuultaisiin.

103:21 Kiittäkäät Herraa, kaikki hänen sotaväkensä, te hänen palveliansa, jotka teette hänen tahtonsa.

103:22 Kiittäkäät Herraa, kaikki hänen työnsä, kaikissa hänen valtansa paikoissa: kiitä, sieluni, Herraa.

104:1 Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.

104:2 Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.

104:3 Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.

104:4 Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.

104:5 Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.

104:6 Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.

104:7 Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.

104:8 Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.

104:9 Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.

104:10 Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;

104:11 Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.

104:12 Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.

104:13 Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.

104:14 Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.

104:15 Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.

104:16 Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;

104:17 Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.

104:18 Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.

104:19 Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.

104:20 Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.

104:21 Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.

104:22 Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.

104:23 Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.

104:24 Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.

104:25 Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;

104:26 Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.

104:27 Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.

104:28 Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.

104:29 Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.

104:30 Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.

104:31 Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.

104:32 Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.

104:33 Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.

104:34 Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.

104:35 Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!

105:1 Kiittäkäät Herraa, ja saarnatkaat hänen nimeänsä, julistakaat hänen töitänsä kansain seassa!

105:2 Veisatkaat hänelle, soittakaat hänelle, puhukaat kaikista hänen ihmeistänsä.

105:3 Ylistäkäät hänen pyhää nimeänsä: niiden sydän iloitkaan, jotka etsivät Herraa!

105:4 Kysykäät Herraa ja hänen voimaansa, etsikäät alati hänen kasvojansa!

105:5 Muistakaat hänen ihmeellisiä töitänsä, jotka hän tehnyt on, hänen ihmeitänsä ja hänen sanojansa.

105:6 Te Abrahamin hänen palveliansa siemen, te Jakobin hänen valittunsa lapset.

105:7 Hänpä on Herra meidän Jumalamme: hän tuomitsee kaikessa maailmassa.

105:8 Hän muistaa liittonsa ijankaikkisesti, sanansa, jonka hän on käskenyt tuhannelle sukukunnalle,

105:9 Jonka hän teki Abrahamin kanssa, ja valansa Isaakin kanssa.

105:10 Ja pani sen Jakobille säädyksi ja Israelille ijankaikkiseksi liitoksi,

105:11 Ja sanoi: sinulle minä annan Kanaanin maan, teidän perimisenne arvan.

105:12 Koska heitä vähä ja harvat olivat, ja he olivat muukalaiset siinä,

105:13 Ja vaelsivat kansasta kansaan ja valtakunnasta toiseen kansaan:

105:14 Ei hän sallinut yhdenkään ihmisen heitä vahingoittaa, vaan rankaisi kuninkaat heidän tähtensä.

105:15 Älkäät ruvetko minun voideltuihini, ja älkäät tehkö pahaa minun prophetailleni.

105:16 Ja hän kutsui nälän maan päälle, ja vei kaiken leivän varan pois.

105:17 Hän lähetti miehen heidän eteensä: Joseph myytiin orjaksi.

105:18 He ahdistivat hänen jalkansa jalkapuuhun: hänen ruumiinsa täytyi raudoissa maata,

105:19 Siihenasti että hänen sanansa tuli, ja Herran puhe koetteli hänen.

105:20 Niin lähetti kuningas ja päästi hänen: kansain päämies laski hänen vallallensa,

105:21 Ja asetti hänen huoneensa herraksi, ja kaiken tavaransa haltiaksi,

105:22 Opettamaan päämiehiänsä oman tahtonsa jälkeen, ja vanhimmille viisautta.

105:23 Ja Israel meni Egyptiin, ja Jakob tuli muukalaiseksi Hamin maalle.

105:24 Ja hän antoi kansansa sangen suuresti kasvaa, ja teki heitä väkevämmäksi kuin heidän vihollisensa.

105:25 Hän käänsi heidän sydämensä vihaamaan hänen kansaansa, ja hänen palvelioitansa viekkaudella painamaan alas.

105:26 Hän lähetti palveliansa Moseksen, ja Aaronin, jonka hän valitsi.

105:27 Ne tekivät hänen merkkinsä heidän seassansa, ja hänen ihmeensä Hamin maalla.

105:28 Hän antoi pimeyden tulla, ja sen pimeytti; ja ei olleet he hänen sanoillensa kuulemattomat.

105:29 Hän muutti heidän vetensä vereksi ja kuoletti heidän kalansa.

105:30 Heidän maansa kuohutti sammakoita, heidän kuningastensa kammioissa.

105:31 Hän sanoi, niin turilaat ja täit tulivat heidän maansa ääriin.

105:32 Hän antoi rakeet heille sateeksi, tulen liekit heidän maallensa,

105:33 Ja löi heidän viinapuunsa ja fikunapuunsa, ja särki puut heidän maansa äärissä.

105:34 Hän sanoi, niin tulivat epälukuiset paarmat ja vapsaiset,

105:35 Ja ne söivät kaiken ruohon heidän maaltansa, ja ne söivät heidän maansa hedelmän.

105:36 Ja hän löi kaikki esikoiset heidän maallansa, ensimäiset kaikesta heidän voimastansa,

105:37 Ja vei heitä hopialla ja kullalla ulos: ja ei ollut heidän sukukunnissansa yksikään sairas.

105:38 Egypti iloitsi heidän lähtemisestänsä; sillä heidän pelkonsa oli tullut heidän päällensä.

105:39 Hän levitti pilven verhoksi ja tulen yötä valistamaan.

105:40 He anoivat, niin antoi hän metsäkanat tulla, ja ravitsi heitä taivaan leivällä.

105:41 Hän avasi kallion, niin vesi vuoti, ja virrat juoksivat kuivaa myöten.

105:42 Sillä hän muisti pyhän sanansa, jonka hän palveliallensa Abrahamille puhunut oli,

105:43 Ja vei kansansa ilolla ulos, ja valittunsa riemulla,

105:44 Ja antoi heille pakanain maan, niin että he kansain hyvyydet omistivat heillensä.

105:45 Että he pitäisivät hänen säätynsä, ja hänen lakinsa kätkisivät, Halleluja!

106:1 Halleluja. Kiittäkäät Herraa! sillä hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

106:2 Kuka taitaa puhua ulos Herran suurta voimaa, ja ylistää kaikkia hänen kiitettäviä tekojansa?

106:3 Autuaat ovat, jotka käskyn pitävät ja aina vanhurskauden tekevät.

106:4 Herra, muista minua armos perästä, jonkas kansalles luvannut olet: opi minua sinun autuudellas,

106:5 Että minä näkisin valittujes menestyksen, ja iloitsisin kansas ilossa, ja kerskaisin perimises kanssa.

106:6 Me teimme syntiä meidän isäimme kanssa: me teimme väärin, ja olemme olleet jumalattomat.

106:7 Ei meidän isämme tahtoneet ymmärtää Egyptissä sinun ihmeitäs, eikä muistaneet sinun suurta laupiuttas, ja olivat meren tykönä tottelemattomat, Punaisen meren tykönä.

106:8 Kuitenkin autti hän heitä nimensä tähden, niin että hän voimansa osoitti.

106:9 Ja hän uhkasi Punaista merta, niin se kuivui; ja vei heitä syvyyden lävitse, niinkuin korvessa,

106:10 Ja vapahti heitä niiden käsistä, joka heitä vihasivat, ja lunasti heitä vihollistensa käsistä.

106:11 Ja vedet peittivät heidän vainollisensa, niin ettei yksikään eläväksi jäänyt.

106:12 Silloin he uskoivat hänen sanansa, ja veisasivat hänen kiitoksensa.

106:13 Mutta he unohtivat pian hänen työnsä, ja ei ottaneet hänen neuvoansa.

106:14 He kiehuivat himosta korvessa, ja kiusasivat Jumalaa erämaassa.

106:15 Mutta hän antoi heille heidän anomisensa, ja lähetti heille laihuuden heidän himonsa tähden.

106:16 Ja he asettuivat Mosesta vastaan leirissä, Aaronia Herran pyhää vastaan.

106:17 Maa aukeni ja nieli Datanin, ja peitti Abiramin joukon,

106:18 Ja tuli syttyi heidän joukossansa, ja liekki poltti jumalattomat.

106:19 He tekivät vasikan Horebissa, ja kumarsivat valettua kuvaa.

106:20 Ja he muuttelivat kunniansa härjän muotoon, joka heiniä syö.

106:21 He unohtivat Jumalan, vapahtajansa, joka oli niin suuria töitä tehnyt Egyptissä,

106:22 Ihmeitä Hamin maalla, ja peljättäviä töitä Punaisen meren tykönä.

106:23 Ja hän sanoi heitä hukuttavansa, ellei Moses hänen valittunsa olisi seisonut siinä välissä, ja palauttanut hänen vihaansa, ettei hän ratki heitä kadottanut.

106:24 Ja he katsoivat sen ihanan maan ylön, eikä uskoneet hänen sanaansa,

106:25 Ja napisivat majoissansa, eikä olleet kuuliaiset Herran äänelle.

106:26 Ja hän nosti kätensä heitä vastaan, maahan lyödäksensä heitä korvessa,

106:27 Ja heittääksensä heidän siemenensä pakanain sekaan, ja hajoittaaksensa heitä maakuntiin.

106:28 Ja he ryhtyivät BaalPeoriin, ja söivät kuolleiden (epäjumalain) uhreista,

106:29 Ja vihoittivat hänen töillänsä; niin tuli myös rangaistus heidän sekaansa.

106:30 Niin Pinehas astui edes, ja lepytti asian, ja rangaistus lakkasi.

106:31 Ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, suvusta sukuun ijankaikkisesti.

106:32 Ja vihoittivat hänen riitaveden tykönä ja tapahtui Mosekselle pahoin heidän tähtensä;

106:33 Sillä he saattivat hänen sydämensä murheelliseksi, niin että hän sanoissansa eksyi.

106:34 Ei he hukuttaneet pakanoita, niinkuin Herra heille käskenyt oli,

106:35 Vaan sekaantuivat pakanain sekaan, ja oppivat heidän töitänsä,

106:36 Ja palvelivat heidän epäjumaliansa; ja ne tulivat heille paulaksi.

106:37 Ja he uhrasivat poikansa ja tyttärensä perkeleille,

106:38 Ja vuodattivat viattoman veren, poikainsa ja tyttäriensä veren, jotka he uhrasivat Kanaanealaisten epäjumalille, niin että maa veren vioilla turmeltiin,

106:39 Ja saastuttivat itsensä omissa töissänsä, ja tekivät huorin teoissansa.

106:40 Niin julmistui Herran viha kansansa päälle, ja hän kauhistui perimistänsä,

106:41 Ja hylkäsi ne pakanain käsiin, että ne vallitsivat heitä, jotka heitä vihasivat.

106:42 Ja heidän vihollisensa ahdistivat heitä, ja he painettiin heidän kätensä alle.

106:43 Hän monesti heitä pelasti; mutta he vihoittivat hänen neuvoillansa, ja he painettiin alas pahain tekoinsa tähden.

106:44 Ja hän näki heidän tuskansa, kuin hän heidän valituksensa kuuli,

106:45 Ja muisti liittonsa, jonka hän heidän kanssansa tehnyt oli, ja katui sitä suuresta laupiudestansa,

106:46 Ja antoi heidän löytää armon kaikkein edessä, jotka heitä vanginneet olivat.

106:47 Auta meitä, Herra meidän Jumalamme, ja kokoa meitä pakanoista, että kiittäisimme sinun pyhää nimeäs, ja kehuisimme sinun kiitostas.

106:48 Kiitetty olkoon Herra Israelin Jumala, ijankaikkisuudesta niin ijankaikkisuuteen: ja sanokaan kaikki kansa: Amen, Halleluja!

107:1 Kiittäkäät Herraa; sillä hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

107:2 Sanokaan Herran lunastetut, jotka hän on tuskasta vapahtanut,

107:3 Ja jotka hän on maakunnista koonnut, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä,

107:4 Jotka eksyksissä vaelsivat korvessa umpitietä, ja ei he löytäneet kaupunkia asuaksensa,

107:5 Isoovaiset ja janoovaiset; ja heidän sielunsa vaipui heissä.

107:6 Ja he huusivat Herraa tuskissansa, ja hän pelasti heitä heidän hädistänsä,

107:7 Ja vei heitä oikiaa tietä, että he menivät asuinkaupunkiin.

107:8 Kiittäkään he siis Herraa hänen laupiutensa edestä, ja hänen ihmeittensä tähden, jotka hän ihmisten lasten kohtaan tekee:

107:9 Että hän ravitsee himoitsevaisen sielun ja täyttää isoovaisen sielun hyvyydellä.

107:10 Jotka istuvat pimeässä ja kuoleman varjossa, vangitut ahdistuksessa ja raudoissa:

107:11 Että he olivat Jumalan käskyä vastaan kovakorvaiset, ja olivat katsoneet ylön ylimmäisen lain;

107:12 Sentähden täytyi heidän sydämensä onnettomuudella vaivattaa, niin että he lankesivat, ja ei kenkään heitä auttanut.

107:13 Ja he huusivat Herraa tuskissansa, ja hän autti heitä heidän hädistänsä,

107:14 Ja vei heitä pimeydestä ulos ja kuoleman varjosta, ja särki heidän siteensä.

107:15 Kiittäkään he siis Herraa hänen laupiutensa edestä, ja hänen ihmeittensä tähden, jotka hän ihmisten lasten kohtaan tekee:

107:16 Että hän särkee vaskiportit, ja rikkoo rautaiset salvat.

107:17 Hullut, jotka rangaistiin ylitsekäymisensä tähden, ja synteinsä tähden,

107:18 Heidän sielunsa kauhistui kaikkea ruokaa, ja saivat kuolintautinsa.

107:19 Ja he huusivat Herraa tuskissansa, ja hän autti heitä heidän hädistänsä.

107:20 Hän lähetti sanansa ja paransi heitä, ja pelasti heitä, ettei he kuolleet.

107:21 Kiittäkään he siis Herraa hänen laupiutensa edestä, ja hänen ihmeittensä tähden, jotka hän ihmisten lasten kohtaan tekee,

107:22 Ja uhratkaan kiitosuhria, ja luetelkaan hänen tekojansa ilolla.

107:23 Jotka haaksilla meressä vaeltavat, ja asiansa toimittavat suurilla vesillä,

107:24 He näkivät Herran työt, ja hänen ihmeensä syvyydessä.

107:25 Kuin hän sanoi, ja paisutti suuren ilman, joka aallot nosti ylös,

107:26 Niin he menivät ylös taivasta kohden ja menivät syvyyteen alas, että heidän sielunsa ahdistuksesta epäili,

107:27 Että he horjuivat ja hoipertelivat niinkuin juopuneet, ja ei silleen neuvoa tietäneet;

107:28 Ja he huusivat Herraa tuskissansa, ja hän autti heitä heidän hädistänsä.

107:29 Ja hän hillitsi kovan ilman, että aallot asettuivat.

107:30 Ja he tulivat iloisiksi, että tyveni, ja hän vei heitä satamaan heidän mielensä jälkeen.

107:31 Kiittäkään he siis Herraa hänen laupiutensa edestä, ja hänen ihmeittensä tähden, jotka hän ihmisten lasten kohtaan tekee.

107:32 Ja ylistäkään häntä kansan seurakunnassa, ja kiittäkään häntä vanhimpain seassa,

107:33 Joka virrat teki erämaaksi, ja vesilähteet kuivaksi maaksi,

107:34 Ettei hedelmällinen maa mitään kantanut, heidän pahuutensa tähden, jotka siinä asuivat.

107:35 Erämaan teki hän vesilammiksi ja kuivan maan vesilähteeksi,

107:36 Ja asetti sinne isoovaiset; ja he valmistivat siihen kaupunkia, jossa he asuivat,

107:37 Ja kylvivät pellot ja viinapuita istuttivat, ja saivat jokavuotisen hedelmän.

107:38 Ja hän siunasi heitä ja he sangen suuresti enenivät, ja hän antoi paljon karjaa heille;

107:39 Jotka olivat painetut alas ja sorretut pahain väkivallalta ja ahdistukselta,

107:40 Koska ylönkatse päämiesten päälle vuodatettu oli, ja kaikki maa eksyksissä ja autiona oli.

107:41 Ja hän varjeli köyhää raadollisuudesta, ja enensi hänen sukunsa niinkuin lauman.

107:42 Näitä vanhurskaat näkevät ja iloitsevat, ja jokainen paha suu pitää tukittaman.

107:43 Kuka on taitava ja näitä kätkee, se ymmärtää Herran moninaisen laupiuden.

108:1 Psalmi, Davidin veisu. (H108:2) Jumala! minun sydämeni on valmis: minä veisaan ja kiitän, niin myös minun kunniani.

108:2 Nouse, psaltari ja kantele; minä nousen varhain.

108:3 Sinua, Herra, minä kiitän kansain seassa: minä veisaan sinulle kiitosta sukukunnissa.

108:4 Sillä sinun armos on suuri ylitse taivasten, ja sinun totuutes hamaan pilviin asti.

108:5 Korota sinuas, Jumala, taivasten ylitse ja kunnias kaiken maan ylitse,

108:6 Että sinun rakkaat ystäväs vapaaksi tulisivat; auta oikialla kädelläs, ja kuule minun rukoukseni.

108:7 Jumala on puhunut pyhässänsä, siitä minä iloitsen: minä jaan Sikemin, ja mittaan Sukkotin laakson.

108:8 Gilead on minun, Manasse on myös minun, ja Ephraim on minun pääni väkevyys: Juuda on minun päämieheni;

108:9 Moab on minun pesinastiani, minä venytän kenkäni Edomin päälle: Philistealaisten ylitse minä iloitsen.

108:10 Kuka vie minua vahvaan kaupunkiin? kuka vie minua Edomiin?

108:11 Etkös sinä, Jumala, joka meitä heittänyt olet pois? Ja etkös mene ulos, Jumala, meidän sotaväkemme kanssa?

108:12 Saata meille apua tuskissamme; sillä ihmisten apu on turha.

108:13 Jumalassa me tahdomme urhoollisia töitä tehdä; ja hän polkee meidän vihollisemme alas.

109:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.

109:2 Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,

109:3 Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.

109:4 Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.

109:5 He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä.

109:6 Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä.

109:7 Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.

109:8 Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.

109:9 Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski.

109:10 Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.

109:11 Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.

109:12 Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.

109:13 Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.

109:14 Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.

109:15 Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,

109:16 Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa.

109:17 Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.

109:18 Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.

109:19 Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.

109:20 Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.

109:21 Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.

109:22 Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.

109:23 Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.

109:24 Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.

109:25 Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.

109:26 Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,

109:27 Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.

109:28 Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.

109:29 Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.

109:30 Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.

109:31 Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.

110:1 Davidin Psalmi. Herra sanoi minun Herralleni: istu oikialle kädelleni, siihenasti kuin minä panen sinun vihollises sinun jalkais astinlaudaksi.

110:2 Herra lähettää sinun väkevyytes valtikan Zionista: vallitse vihollistes seassa.

110:3 Sinun voittos päivänä palvelee sinun kansas sinua mielellänsä pyhissä kaunistuksissa: sinun lapses synnytetään sinulle niinkuin kaste aamuruskosta.

110:4 Herra on vannonut, ja ei kadu sitä: sinä olet pappi ijankaikkisesti, Melkisedekin säädyn jälkeen.

110:5 Herra on sinun oikialla kädelläs: hän musertaa kuninkaat vihansa päivänä.

110:6 Hän tuomitsee pakanain seassa, hän täyttää maakunnat ruumiilla: hän musertaa monen maakunnan pään.

110:7 Hän juo ojasta tiellä; sen tähden korottaa hän päänsä.

111:1 Halleluja! Minä kiitän Herraa kaikesta sydämestäni, hurskasten neuvossa ja seurakunnassa.

111:2 Suuret ovat Herran työt: joka niistä ottaa vaarin, hänellä on sula riemu niistä.

111:3 Mitä hän asettaa, se on kunniallinen ja jalo, ja hänen vanhurskautensa pysyy ijankaikkisesti.

111:4 Hän on säätänyt ihmeittensä muiston: armollinen ja laupias on Herra.

111:5 Hän antaa ruan pelkääväisillensä: hän muistaa liittonsa ijankaikkisesti.

111:6 Hän ilmoittaa kansallensa väkevät työnsä, antaaksensa heille pakanain perimisen.

111:7 Hänen kättensä työt ovat totuus ja oikeus: kaikki hänen käskynsä ovat toimelliset.

111:8 Ne pysyvät vahvana aina ja ijankaikkisesti: ne ovat tehdyt totuudessa ja oikeudessa.

111:9 Hän lähetti kansallensa lunastuksen, hän lupaa liittonsa pysymään ijankaikkisesti: pyhä ja peljättävä on hänen nimensä.

111:10 Herran pelko on viisauden alku: se on hyvä ymmärrys kaikille, jotka sen tekevät: hänen kiitoksensa pysyy ijankaikkisesti.

112:1 Halleluja! Autuas on, joka pelkää Herraa: joka hänen käskyjänsä sangen himoitsee.

112:2 Hänen siemenensä on valtias maan päällä: hurskasten suku pitää siunatuksi tuleman.

112:3 Rikkaus ja runsaus on hänen huoneessansa, ja hänen vanhurskautensa pysyy ijankaikkisesti.

112:4 Hurskaille koittaa valkeus pimeässä, armolliselta, laupiaalta ja vanhurskaalta.

112:5 Hyvä ihminen on laupias ja mielellänsä lainaa, ja toimittaa asiansa toimellisesti.

112:6 Sillä hän pysyy ijankaikkisesti: ei vanhurskas ikänä unhoteta.

112:7 Koska rangaistus tulee, niin ei hän pelkää: hänen sydämensä uskaltaa lujasti Herran päälle.

112:8 Hänen sydämensä on vahvistettu ja ei pelkää, siihenasti kuin hän näkee ilonsa vihollisistansa.

112:9 Hän jakaa ja antaa vaivaisille: hänen vanhurskautensa pysyy ijankaikkisesti: hänen sarvensa korotetaan kunnialla.

112:10 Jumalatoin näkee sen ja närkästyy: hän pureskelee hampaitansa ja nääntyy; sillä mitä jumalattomat halajavat, se tyhjäksi tulee.

113:1 Halleluja! Kiittäkäät te, Herran palveliat, kiittäkäät Herran nimeä!

113:2 Kiitetty olkoon Herran nimi, nyt ja ijankaikkisesti!

113:3 Auringon koitosta hänen laskemiseensa asti olkoon Herran nimi kiitetty!

113:4 Herra on korkia ylitse kaikkein pakanain, ja hänen kunniansa ylitse taivasten.

113:5 Kuka on niinkuin Herra meidän Jumalamme, joka niin korkialla asuu?

113:6 Ja kuitenkin katsoo alimmaisia taivaassa ja maassa;

113:7 Joka köyhän tomusta ylentää, ja vaivaisen loasta korottaa,

113:8 Istuttaaksensa häntä päämiesten sivuun, kansansa päämiesten sivuun;

113:9 Joka hedelmättömät saattaa huoneesen asumaan, että hän riemuiseksi lasten äidiksi tulee. Halleluja!

114:1 Kuin Israel Egyptistä läksi, Jakobin huone muukalaisesta kansasta,

114:2 Niin Juuda tuli hänen pyhäksensä: Israel hänen vallaksensa.

114:3 Sen meri näki ja pakeni: Jordan palasi takaperin,

114:4 Vuoret hyppäsivät niinkuin oinaat, ja kukkulat niinkuin nuoret lampaat.

114:5 Mikä sinun oli meri, ettäs pakenit? ja sinä Jordan, ettäs palasit takaperin?

114:6 Te vuoret, että te hyppäsitte niinkuin oinaat? te kukkulat niinkuin nuoret lampaat?

114:7 Herran edessä vapisi maa, Jakobin Jumalan edessä,

114:8 Joka kalliot muuttaa vesilammiksi, ja kiven vesilähteeksi.

115:1 Ei meille, Herra, ei meille, vaan sinun nimelles anna kunnia, sinun armos ja totuutes tähden.

115:2 Miksi pakanat sanovat: kussa on nyt heidän Jumalansa?

115:3 Mutta meidän Jumalamme on taivaissa: mitä ikänä hän tahtoo, sen hän tekee.

115:4 Vaan heidän epäjumalansa ovat hopia ja kulta, ihmisten käsillä tehdyt.

115:5 Heillä on suu, ja ei puhu: heillä ovat silmät, ja ei näe.

115:6 Heillä ovat korvat, ja ei kuule: heillä ovat sieraimet, ja ei haista.

115:7 Heillä ovat kädet, ja ei rupee: heillä ovat jalat, ja ei käy; ja ei puhu kurkustansa.

115:8 Jotka niitä tekevät, ovat niiden kaltaiset, ja kaikki, jotka heihin uskaltavat.

115:9 Mutta Israel toivokaan Herran päälle: hän on heidän apunsa ja heidän kilpensä.

115:10 Aaronin huone toivokaan Herran päälle: hän on heidän apunsa ja heidän kilpensä.

115:11 Jotka Herraa pelkäävät, toivokaan myös Herran päälle: hän on heidän apunsa ja heidän kilpensä.

115:12 Herra muistaa meitä ja siunaa meitä: hän siunaa Israelin huoneen, hän siunaa Aaronin huoneen.

115:13 Hän siunaa ne, jotka Herraa pelkäävät, sekä pienet että suuret.

115:14 Herra siunatkoon teitä enemmin ja enemmin, teitä ja teidän lapsianne.

115:15 Te olette Herran siunatut, joka taivaat ja maan on tehnyt.

115:16 Taivasten taivaat ovat Herran; mutta maan on hän ihmisten lapsille antanut.

115:17 Kuolleet ei taida Herraa kiittää, eikä ne, jotka menevät alas hiljaisuuteen.

115:18 Mutta me kiitämme Herraa, hamasta nyt ja ijankaikkiseen, Halleluja!

116:1 Sitä minä rakastan, että Herra kuulee minun rukoukseni äänen;

116:2 Että hän korvansa kallistaa minun puoleeni; sentähden minä avukseni huudan häntä elinaikanani.

116:3 Kuoleman paulat ovat minun piirittäneet, ja helvetin ahdistukset ovat minun löytäneet: minä tulin vaivaan ja tuskaan.

116:4 Mutta minä avukseni huudan Herran nimeä: o Herra, pelasta minun sieluni!

116:5 Herra on armollinen ja vanhurskas, ja meidän Jumalamme on laupias.

116:6 Herra kätkee yksinkertaiset: kuin minä olin kovin vaivattu, niin hän minua autti.

116:7 Palaja taas, minun sieluni, sinun lepoos; sillä Herra tekee hyvästi sinulle.

116:8 Sillä sinä olet sieluni temmannut pois kuolemasta, silmäni kyynelistä, jalkani kompastuksesta.

116:9 Minä vaellan Herran edessä eläväin maassa.

116:10 Minä uskon, sentähden minä puhun; mutta minä sangen vaivataan.

116:11 Minä sanoin hämmästyksessä: kaikki ihmiset ovat valehteliat.

116:12 Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa, jotka hän minulle teki?

116:13 Minä otan sen autuaallisen kalkin, ja saarnaan Herran nimeä.

116:14 Minä maksan lupaukseni Herralle kaiken hänen kansansa edessä.

116:15 Hänen pyhäinsä kuolema on kallis Herran edessä.

116:16 O Herra! minä olen sinun palvelias, minä olen sinun palvelias, sinun piikas poika: sinä olet minun siteeni vallallensa päästänyt.

116:17 Minä uhraan sinulle kiitosuhria, ja Herran nimeä saarnaan.

116:18 Minä maksan Herralle lupaukseni kaiken hänen kansansa edessä,

116:19 Herran huoneen esikartanoissa, keskellä sinua, Jerusalem. Halleluja!

117:1 Kiittäkäät Herraa, kaikki pakanat: ylistäkäät häntä kaikki kansat!

117:2 Sillä hänen armonsa on voimallinen meidän päällemme, ja Herran totuus ijankaikkisesti. Halleluja!

118:1 Kiittäkäät Herraa; sillä hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

118:2 Sanokaan nyt Israel: hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

118:3 Sanokaan nyt Aaronin huone: hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

118:4 Sanokaan nyt kaikki, jotka Herraa pelkäävät: hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

118:5 Tuskissani minä Herraa avukseni huusin, ja Herra kuuli minua, ja pelasti minun.

118:6 Herra on minun kanssani; sentähden en minä pelkää, mitä ihmiset minulle tekisivät.

118:7 Herra on minun kanssani auttamassa minua, ja minä tahdon nähdä iloni minun vihollisistani.

118:8 Parempi on uskaltaa Herran päälle, kuin luottaa ihmisiin.

118:9 Parempi on uskaltaa Herran päälle, kuin luottaa päämiehiin.

118:10 Kaikki pakanat piirittävät minua; mutta Herran nimeen minä heitä lyön maahan.

118:11 He piirittävät minua joka kulmalta; mutta Herran nimeen minä heitä lyön maahan.

118:12 He piirittävät minua niinkuin kimalaiset, ja he sammuvat niinkuin tuli orjantappuroissa; mutta Herran nimeen minä heitä lyön maahan.

118:13 Minua kovin sysätään lankeemaan; mutta Herra auttaa minua.

118:14 Herra on minun väkevyyteni, ja minun virteni, ja on minun autuuteni.

118:15 Ilon ja autuuden ääni on vanhurskasten majoissa: Herran oikia käsi saa voiton.

118:16 Herran oikia käsi on koroitettu: Herran oikia käsi saa voiton.

118:17 En minä kuole, vaan elän, ja Herran tekoja luettelen.

118:18 Kyllä Herra minua kurittaa, vaan ei hän minua kuolemalle anna.

118:19 Avatkaat minulle vanhurskauden portit, minun käydäkseni sisälle, kiittämään Herraa.

118:20 Tämä on Herran portti: vanhurskaat siitä käyvät sisälle.

118:21 Minä kiitän sinua, ettäs minun rukoukseni kuulit, ja autit minua.

118:22 Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi.

118:23 Herralta se on tapahtunut, ja on ihme meidän silmäimme edessä.

118:24 Tämä on se päivä, jonka Herra teki: iloitkaamme ja riemuitkaamme hänessä.

118:25 O Herra, auta, o Herra, anna menestyä!

118:26 Siunattu olkoon se,joka tulee Herran nimeen! me siunaamme teitä Herran huoneesta.

118:27 Herra on Jumala, joka meitä valistaa: kaunistakaat juhlalehdillä hamaan alttarin sarviin asti.

118:28 Sinä olet minun Jumalani, ja minä kiitän sinua; minun Jumalani! sinua minä ylistän.

118:29 Kiittäkäät Herraa; sillä hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

119:1 Autuaat ovat ne, jotka viattomasti elävät, ja jotka Herran laissa vaeltavat.

119:2 Autuaat ovat ne, jotka hänen todistuksiansa pitävät, ja kaikesta sydämestä häntä etsivät.

119:3 Sillä, jotka hänen teissänsä vaeltavat, ei he tee mitään pahaa.

119:4 Sinä olet käskenyt sangen visusti pitää sinun käskys.

119:5 O jospa minun tieni ojennettaisiin pitämään sinun säätyjäs!

119:6 Koska minä katson kaikkia sinun käskyjäs, niin en minä tule häpiään.

119:7 Minä kiitän sinua oikiasta sydämestä, ettäs opetat minulle vanhurskautes oikeudet.

119:8 Sinun säätys minä pidän, älä minua ikänä hylkää.

119:9 Kuinka nuorukainen tiensä puhdistais? kuin hän itsensä käyttää sinun sanas jälkeen.

119:10 Minä etsin sinua kaikesta sydämestäni: älä salli minun eksyä sinun käskyistäs.

119:11 Minä pidän sydämessäni sinun sanas, etten minä rikkoisi sinua vastaan.

119:12 Kiitetty ole, sinä Herra: opeta minulle sinun säätyjäs!

119:13 Minä luettelen huulillani kaikki sinun suus oikeudet.

119:14 Minä iloitsen sinun todistustes tiellä, niinkuin kaikkinaisesta rikkaudesta.

119:15 Minä tutkistelen sinun käskyjäs, ja katselen sinun teitäs.

119:16 Minä halajan sinun oikeuttas, ja en unohda sinun sanojas.

119:17 Tee hyvästi palvelialles, että minä eläisin ja sinun sanas pitäisin.

119:18 Avaa minun silmäni näkemään ihmeitä sinun laistas.

119:19 Minä olen vieras maan päällä: älä peitä minulta käskyjäs.

119:20 Minun sieluni on muserrettu rikki ikävöitsemisestä, alati sinun oikeutes jälkeen.

119:21 Sinä rankaiset ylpiät kirotut, jotka sinun käskyistäs poikkeevat.

119:22 Käännä minusta pois pilkka ja ylönkatse; sillä minä pidän sinun todistukses.

119:23 Istuvat myös päämiehet ja puhuvat minua vastaan; mutta sinun palvelias tutkistelee sinun säätyjäs.

119:24 Sinun todistukses ovat minun iloni, ne ovat minun neuvonantajani.

119:25 Minun sieluni tomussa makaa: virvoita minua sanas jälkeen.

119:26 Minä luen minun teitäni, ja sinä kuulet minua: opeta minulle sinun säätys.

119:27 Anna minun ymmärtää sinun käskyis tie, niin minä puhun sinun ihmeistäs.

119:28 Niin minä suren, että sydän sulaa minussa: vahvista minua sinun sanas jälkeen.

119:29 Käännä minusta pois väärä tie, ja suo minulle sinun lakis.

119:30 Totuuden tien minä olen valinnut, oikeutes olen minä asettanut eteeni.

119:31 Minä riipun sinun todistuksissas: Herra, älä salli minun häpiään tulla.

119:32 Koskas minun sydämeni vahvistat, niin minä juoksen sinun käskyis tietä myöten.

119:33 Opeta minulle, Herra, sinun säätyis tie, että minä sen loppuun asti kätkisin.

119:34 Anna minulle ymmärrys, kätkeäkseni sinun lakias, ja pitääkseni sitä koko sydämestäni.

119:35 Anna minun käydä sinun käskyis tietä; sillä niihin minä halajan.

119:36 Kallista minun sydämeni sinun todistuksiis, ja ei ahneuden puoleen.

119:37 Käännä minun silmäni pois katselemasta turhuutta; vaan virvoita minua sinun tiehes.

119:38 Anna palvelias lujasti sinun käskys pitää, että minä sinua pelkäisin.

119:39 Käännä minusta pois se pilkka, jota minä pelkään; sillä sinun oikeutes ovat suloiset.

119:40 Katso, minä pyydän sinun käskyjäs: virvoita minua vanhurskaudellas.

119:41 Herra, anna armos minulle tapahtua, autuutes sinun sanas jälkeen,

119:42 Että minä voisin vastata minun pilkkaajiani; sillä minä luotan sinun sanaas.

119:43 Älä ota totuuden sanaa peräti pois minun suustani; sillä minä toivon sinun oikeuttas.

119:44 Minä pidän alati sinun lakis, aina ja ijankaikkisesti,

119:45 Ja vaellan ilossa, sillä minä etsin sinun käskyjäs,

119:46 Ja puhun sinun todistuksistas kuningasten edessä, ja en häpee,

119:47 Ja iloitsen sinun käskyistäs, joita minä rakastan,

119:48 Ja nostan käsiäni sinun käskyihis, joita minä rakastan, ja puhun sinun säädyistäs.

119:49 Muista sanaas sinun palvelialles, jota sinä annoit minun toivoa.

119:50 Tämä on minun turvani minun vaivassani, että sinun sanas virvoittaa minun.

119:51 Ylpiät irvistelevät minua sangen; en minä sentähden sinun laistas poikkee.

119:52 Herra, kuin minä ajattelen, kuinka sinä maailman alusta toiminut olet, niin minä lohdutetaan.

119:53 Minä hämmästyin jumalattomain tähden, jotka sinun lakis hylkäävät.

119:54 Sinun oikeutes ovat minun veisuni vaellukseni huoneessa.

119:55 Herra, minä ajattelen yöllä sinun nimeäs, ja pidän sinun lakis.

119:56 Se olis minun tavarani, että minä sinun käskys pitäisin.

119:57 Minä olen sanonut: Herra, se on minun perimiseni, että minä pidän sinun sanas.

119:58 Minä rukoilen sinun kasvois edessä täydestä sydämestä: ole minulle armollinen sinun sanas jälkeen.

119:59 Minä tutkin teitäni, ja käännän jalkani sinun todistustes puoleen.

119:60 Minä riennän, ja en viivy, sinun käskyjäs pitämään.

119:61 Jumalattomain joukko raatelee minua; mutta en minä unohda sinun lakias.

119:62 Puoliyöstä minä nousen sinua kiittämään, sinun vanhurskautes oikeuden tähden.

119:63 Minä olen heidän kumppaninsa, jotka sinua pelkäävät ja sinun käskyjäs pitävät,

119:64 Herra! maa on täynnä sinun hyvyyttäs: opeta minulle sinun säätyjäs.

119:65 Hyvästi teit sinun palveliaas kohtaan, Herra, sinun sanas jälkeen.

119:66 Opeta minulle hyviä tapoja ja taitoa; sillä minä uskon sinun käskys.

119:67 Ennenkuin minä nöyryytettiin, eksyin minä; mutta nyt minä pidän sinun sanas.

119:68 Sinä olet hyvä ja teet hyvin: opeta minulle sinun säätyjäs.

119:69 Ylpiät ajattelevat valheen minun päälleni; mutta minä pidän täydestä sydämestä sinun käskys.

119:70 Heidän sydämensä on lihava niinkuin rasva; mutta minä iloitsen sinun laistas.

119:71 Se on minulle hyvä, ettäs minun nöyryytit, että minä sinun säätyjäs oppisin.

119:72 Sinun suus laki on minulle otollisempi kuin monta tuhatta kappaletta kultaa ja hopiaa.

119:73 Sinun kätes ovat minun tehneet ja valmistaneet: anna minulle ymmärrystä oppiakseni sinun käskyjäs.

119:74 Jotka sinua pelkäävät, ne minun näkevät ja iloitsevat; sillä minä toivon sinun sanaas.

119:75 Herra! minä tiedän sinun tuomios vanhurskaaksi, ja sinä olet minua totuudessa nöyryyttänyt.

119:76 Olkoon siis sinun armos minun lohdutukseni, niinkuin sinä palvelialles luvannut olet.

119:77 Anna minulle sinun laupiutes tapahtua, että minä eläisin; sillä sinun lakis on minun iloni.

119:78 Jospa ylpiät häpiään tulisivat, jotka minua painavat alas valheellansa; mutta minä ajattelen sinun käskyjäs.

119:79 Tulkaan ne minun tyköni, jotka sinua pelkäävät, ja sinun todistukses tuntevat.

119:80 Olkoon minun sydämeni toimellinen sinun säädyissäs, etten minä häväistäisi.

119:81 Minun sieluni ikävöitsee sinun autuuttas: minä toivon sinun sanas päälle.

119:82 Minun silmäni hiveltyvät sinun sanas jälkeen, ja sanovat: koskas minua lohdutat?

119:83 Sillä minä olen niinkuin nahka savussa: en minä unohda sinun säätyjäs.

119:84 Kuinka kauvan sinun palvelias odottaa? koskas tuomitset minun vainoojani?

119:85 Ylpiät minulle kuoppia kaivavat, jotka ei ole sinun lakis perään.

119:86 Kaikki sinun käskys ovat sula totuus: he valheella minua vaivaavat: auta minua.

119:87 He olisivat juuri lähes minun maan päällä hukuttaneet; mutta en minä sinun käskyjäs hyljännyt.

119:88 Virvoita minua sinun armoillas, että minä pitäisin sinun suus todistuksen.

119:89 Herra! sinun sanas pysyy ijankaikkisesti taivaissa.

119:90 Sinun totuutes pysyy suvusta sukuun: sinä perustit maan, ja se pysyy.

119:91 Ne pysyvät tähän päivään asti sinun asetukses jälkeen; sillä kaikki sinua palvelevat.

119:92 Ellei sinun lakis olisi ollut minun lohdutukseni, niin minä olisin raadollisuudessani hukkunut.

119:93 En minä ikänä unohda sinun käskyjäs; sillä niillä sinä minua lohdutat.

119:94 Sinun minä olen: auta minua! sillä minä etsin sinun käskyjäs.

119:95 Jumalattomat minua vartioitsevat hukuttaaksensa; mutta sinun todistuksistas minä otan vaarin.

119:96 Kaikista kappaleista minä olen lopun nähnyt; mutta sinun käskys ovat määrättömät.

119:97 Kuinka minä rakastan sinun lakias? Joka päivä minä sitä ajattelen.

119:98 Sinä teit minun taitavammaksi käskyilläs kuin minun viholliseni ovat; sillä se on minun ijankaikkinen tavarani.

119:99 Minä olen oppineempi kuin kaikki minun opettajani; sillä sinun todistukses ovat minun ajatukseni.

119:100 Enemmän minä ymmärrän kuin vanhemmat; sillä minä pidän sinun käskys.

119:101 Minä estän jalkani kaikista pahoista teistä, että minä sinun sanas pitäisin.

119:102 En minä poikkee sinun oikeudestas; sillä sinä opetat minua.

119:103 Sinun sanas ovat minun suulleni makiammat kuin hunaja.

119:104 Sinun käskys tekevät minun ymmärtäväiseksi; sentähden minä vihaan kaikkia vääriä teitä.

119:105 Sinun sanas on minun jalkaini kynttilä, ja valkeus teilläni.

119:106 Minä vannon, ja sen vahvana pidän, että minä sinun vanhurskautes oikeudet pitää tahdon.

119:107 Minä olen sangen kovin vaivattu: Herra, virvoita minua sinun sanas perästä.

119:108 Olkoon sinulle, Herra, otolliset minun suuni mieluiset uhrit, ja opeta minulle sinun oikeutes.

119:109 Minun sieluni on alati minun käsissäni, ja en unohda sinun lakias.

119:110 Jumalattomat virittävät minulle paulan; mutta en minä eksy sinun käskyistäs.

119:111 Sinun todistukses ovat minun ijankaikkiset perimiseni; sillä ne ovat minun sydämeni ilo.

119:112 Minä kallistan minun sydämeni tekemään sinun säätys jälkeen, aina ja ijankaikkisesti.

119:113 Minä vihaan viekkaita henkiä, ja rakastan sinun lakias.

119:114 Sinä olet minun varjelukseni ja kilpeni: minä toivon sinun sanas päälle.

119:115 Poiketkaat minusta, te pahanilkiset; ja minä pidän minun Jumalani käskyt.

119:116 Tue minua sanallas, että minä eläisin, ja älä anna minun toivoni häpiään tulla.

119:117 Vahvista minua, että minä autetuksi tulisin, niin minä halajan alati sinun säätyjäs.

119:118 Sinä tallaat alas kaikki, jotka sinun säädyistäs horjuvat; sillä heidän viettelyksensä on sula valhe.

119:119 Sinä heität pois kaikki jumalattomat maan päältä niinkuin loan; sentähden minä rakastan sinun todistuksias.

119:120 Minä pelkään sinua, niin että minun ihoni värisee, ja vapisen sinun tuomioitas.

119:121 Minä teen oikeuden ja vanhurskauden: älä minua hylkää niille, jotka minulle väkivaltaa tekevät.

119:122 Vastaa palvelias edestä, ja lohduta häntä, ettei ylpiät tekisi minulle väkivaltaa.

119:123 Minun silmäni hiveltyvät sinun autuutes perään, ja sinun vanhurskautes sanan jälkeen.

119:124 Tee palvelias kanssa sinun armos jälkeen, ja opeta minulle sinun säätyjäs.

119:125 Sinun palvelias minä olen: anna minulle ymmärrystä, että minä tuntisin sinun todistukses.

119:126 Jopa aika on, että Herra siihen jotakin tekis: he ovat sinun lakis särkeneet.

119:127 Sentähden minä rakastan sinun käskyjäs, enempi kuin kultaa ja parasta kultaa.

119:128 Sentähden minä pidän visusti kaikkia sinun käskyjäs: minä vihaan kaikkia vääriä teitä.

119:129 Ihmeelliset ovat sinun todistukses; sentähden minun sieluni ne pitää.

119:130 Kuin sinun sanas julistetaan, niin se valistaa ja antaa yksinkertaisille ymmärryksen.

119:131 Minä avaan suuni ja huokaan; sillä minä halajan sinun käskys.

119:132 Käännä sinuas minun puoleeni, ja ole minulle armollinen, niinkuin sinä olet niille tottunut tekemään, jotka sinun nimeäs rakastavat.

119:133 Vahvista minun käymiseni sinun sanassas, ja älä anna väkivallan minua vallita.

119:134 Lunasta minua ihmisten väkivallasta, niin minä pidän sinun käskys.

119:135 Valista sinun kasvos palvelias päälle, ja opeta minulle sinun säätys.

119:136 Minun silmäni vettä vuotavat, niinkuin virta, ettei sinun käskyjäs pidetä.

119:137 Herra! sinä olet vanhurskas ja sinun tuomios ovat oikiat.

119:138 Sinä olet vanhurskautes todistukset ja totuuden visusti käskenyt.

119:139 Minä olen lähes surmakseni kiivannut, että minun viholliseni ovat sinun sanas unohtaneet.

119:140 Sinun puhees on sangen koeteltu, ja sinun palvelias sen rakkaana pitää.

119:141 Minä olen halpa ja ylönkatsottu, mutta en minä unohda sinun käskyjäs.

119:142 Sinun vanhurskautes on ijankaikkinen vanhurskaus, ja sinun lakis on totuus.

119:143 Ahdistus ja tuska ovat minun saavuttaneet; mutta minä iloitsen sinun käskyistäs.

119:144 Sinun todistustes vanhurskaus pysyy ijankaikkisesti: anna minulle ymmärrys, niin minä elän.

119:145 Minä huudan kaikesta sydämestäni: kuule, Herra, minua, että minä sinun säätys pitäisin.

119:146 Sinua minä huudan, auta minua, että minä sinun todistukses pitäisin.

119:147 Varhain minä ennätän, ja huudan: sinun sanas päälle minä toivon.

119:148 Varhain minä herään, tutkistelemaan sinun sanojas.

119:149 Kuule minun ääneni sinun armos jälkeen: Herra, virvoita minua sinun oikeutes jälkeen.

119:150 Pahanilkiset vainoojat karkaavat minun päälleni, ja ovat kaukana sinun laistas.

119:151 Herra, sinä olet läsnä, ja sinun käskys ovat sula totuus.

119:152 Mutta minä sen aikaa tiesin, että sinä olet todistukses ijankaikkisesti perustanut.

119:153 Katso minun raadollisuuttani, ja pelasta minua; sillä enpä minä unohda sinun lakias.

119:154 Toimita minun asiani ja päästä minua: virvoita minua sinun sanas kautta.

119:155 Autuus on kaukana jumalattomista, sillä ei he tottele säätyjäs.

119:156 Herra, sinun laupiutes on suuri: virvoita minua sinun oikeutes jälkeen.

119:157 Minun vainoojaani ja vihollistani on monta; mutta en minä poikkee sinun todistuksistas.

119:158 Minä näen ylönkatsojat, ja siihen suutun, ettei he sinun sanaas pidä.

119:159 Katso, minä rakastan sinun käskyjäs: Herra, virvoita minua sinun armos jälkeen.

119:160 Sinun sanas on alusta totuus ollut: kaikki sinun vanhurskautes oikeudet pysyvät ijankaikkisesti.

119:161 Päämiehet vainoovat minua ilman syytä; mutta minun sydämeni pelkää sinun sanojas.

119:162 Minä iloitsen sinun puheestas, niinkuin se joka suuren saaliin löytänyt on.

119:163 Valhetta minä vihaan ja kauhistun; mutta sinun lakias minä rakastan.

119:164 Seitsemästi päivässä minä kiitän sinua sinun vanhurskautes oikeuden tähden.

119:165 Suuri rauha on niillä, jotka sinun lakias rakastavat, ja ei he itsiänsä loukkaa.

119:166 Herra! minä odotan sinun autuuttas, ja teen sinun käskys.

119:167 Minun sieluni pitää sinun todistukses, ja minä rakastan niitä sangen suuresti.

119:168 Minä pidän sinun käskys ja todistukses; sillä kaikki minun tieni ovat edessäs.

119:169 Herra! anna minun huutoni tulla sinun etees: anna minulle ymmärrystä sinun sanas jälkeen.

119:170 Anna minun rukoukseni tulla sinun etees: pelasta minua sinun sanas jälkeen.

119:171 Minun huuleni kiittävät, koskas minulle opetat sinun säätys.

119:172 Minun kieleni puhuu sinun sanastas; sillä kaikki sinun käskys ovat vanhurskaat.

119:173 Olkoon sinun kätes minulle avullinen; sillä minä olen valinnut sinun käskys.

119:174 Herra, minä ikävöitsen sinun autuuttas, ja halajan sinun lakias.

119:175 Anna minun sieluni elää, että hän sinua kiittäis, ja sinun oikeutes auttakoon minua!

119:176 Minä olen eksyvä niinkuin kadotettu lammas, etsi sinun palveliaas; sillä en minä unohda sinun käskyjäs.

120:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä huudan Herraa minun tuskissani, ja hän kuulee minun rukoukseni.

120:2 Herra, pelasta minun sieluni valhettelevista suista ja vääristä kielistä?

120:3 Mitä väärä kieli taitaa sinulle tehdä? ja mitä se taitaa toimittaa?

120:4 Se on niinkuin väkevän terävät nuolet, niinkuin tuli katajissa.

120:5 Voi minua, että minä olen muukalainen Mesekin seassa! minun täytyy asua Kedarin majain seassa.

120:6 Se tulee minun sielulleni ikäväksi, asua niiden tykönä, jotka rauhaa vihaavat.

120:7 Minä pidän rauhan, mutta kuin minä puhun, niin he sodan nostavat.

121:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä nostan silmäni mäkiin päin, joista minulle apu tulee.

121:2 Minun apuni tulee Herralta, joka taivaan ja maan tehnyt on.

121:3 Ei hän salli jalkas horjua; eikä se torku, joka sinua kätkee.

121:4 Katso, joka Israelia varjelee, ei se torku eli makaa.

121:5 Herra kätkeköön sinua: Herra on sinun varjos, sinun oikialla kädelläs,

121:6 Ettei aurinko sinua polttaisi päivällä, eikä kuu yöllä.

121:7 Herra kätkeköön sinun kaikesta pahasta: hän kätkeköön sinun sielus!

121:8 Herra kätkeköön sinun uloskäymises ja sisällekäymises, hamasta nyt ja ijankaikkiseen!

122:1 Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä iloitsen niistä, jotka minulle sanovat: että me menemme Herran huoneeseen,

122:2 Ja että meidän jalkamme pitää seisoman sinun porteissas, Jerusalem.

122:3 Jerusalem on rakennettu kaupungiksi, johon on tuleminen kokoon,

122:4 Että sukukunnat astuisivat sinne ylös, Herran sukukunnat, Israelille todistukseksi, kiittämään Herran nimeä.

122:5 Sillä siellä ovat istuimet rakennetut tuomittaa, Davidin huoneen istuimet.

122:6 Toivottakaat Jerusalemille rauhaa: he menestyköön, jotka sinua rakastavat!

122:7 Rauha olkoon sinun muureis sisällä, ja onni sinun huoneissas!

122:8 Minun veljieni ja ystäväini tähden minä toivotan nyt sinulle rauhaa!

122:9 Herran meidän Jumalamme huoneen tähden etsin minä sinun parastas.

123:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä nostan silmäni sinun tykös, joka asut taivaissa.

123:2 Katso, niinkuin palveliain silmät katsovat isäntänsä käsiin, niinkuin piikain silmät katsovat emäntäinsä käsiin, niin meidänkin silmämme katsovat Herraa meidän Jumalaamme, siihenasti että hän meitä armahtaa.

123:3 Ole meille armollinen, Herra, ole meille armollinen! sillä me olemme sangen täytetyt ylönkatseesta;

123:4 Sangen täynnä on meidän sielumme rikasten pilkkaa ja ylpeiden ylönkatsetta.

124:1 Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. Ellei Herra olisi meidän kanssamme, niin sanokaan Israel:

124:2 Ellei Herra olisi meidän kanssamme, koska ihmiset karkaavat meitä vastaan,

124:3 Niin he nielisivät meidät elävältä, kuin heidän vihansa julmistuu meidän päällemme;

124:4 Niin vesi meitä upottais: kosket kävisivät sieluimme ylitse:

124:5 Niin ylpiät veden aallot kävisivät sielumme ylitse.

124:6 Kiitetty olkoon Herra, joka ei meitä anna raatelukseksi heidän hampaillensa!

124:7 Meidän sielumme pääsi niinkuin lintu lintumiehen paulasta. Paula on särjetty, ja me olemme päästetyt.

124:8 Meidän apumme on Herran nimessä, joka taivaan ja maan tehnyt on.

125:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Jotka Herran päälle uskaltavat, ei he lankee, vaan pysyvät ijankaikkisesti niinkuin Zionin vuori.

125:2 Jerusalemin ympäri ovat vuoret, ja Herra on kansansa ympärillä, hamasta nyt ja ijankaikkiseen.

125:3 Sillä jumalattomain valtikka ei pidä pysymän vanhurskasten joukon päällä, ettei vanhurskaat ojentaisi käsiänsä vääryyteen.

125:4 Herra, tee hyvästi hyville ja hurskaille sydämille.

125:5 Mutta jotka poikkeevat vääriin teihinsä, niitä Herra ajaa pois pahantekiäin kanssa; mutta rauha olkoon Israelille!

126:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Koska Herra päästää Zionin vangit, niin me olemme niinkuin unta näkeväiset.

126:2 Silloin meidän suumme naurulla täytetään, ja kielemme on täynnä riemua; silloin sanotaan pakanoissa: Herra on suuria heidän kohtaansa tehnyt.

126:3 Herra on suuria tehnyt meidän kohtaamme: siitä me olemme iloiset.

126:4 Herra! käännä meidän vankiutemme, niinkuin virrat etelässä.

126:5 Jotka kyyneleillä kylvävät, ne ilolla niittävät.

126:6 He menevät matkaan ja itkevät, ja vievät ulos kalliin siemenen, ja tulevat riemulla, ja tuovat lyhteensä.

127:1 Salomon veisu korkeimmassa Kuorissa. Jos ei Herra huonetta rakenna, niin hukkaan työtä tekevät, jotka sitä rakentavat: jos ei Herra kaupunkia varjele, niin vartiat hukkaan valvovat.

127:2 Se on turha, että te varhain nousette ja hiljain maata menette, ja syötte leipänne surulla; sillä hän antaa ystävillensä heidän maatessansa.

127:3 Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anto.

127:4 Kuin nuolet väkevän kädessä, niin ovat nuorukaiset.

127:5 Autuas on se, jonka viini on niitä täynnänsä: ei ne häväistä, kuin heillä vihollistensa kanssa portissa tekemistä on.

128:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Autuas on jokainen, joka Herraa pelkää, ja hänen tiellänsä vaeltaa.

128:2 Sillä sinä elätät itses kättes töistä: autuas sinä olet, ja sinulle käy hyvästi.

128:3 Sinun emäntäs on niinkuin hedelmällinen viinapuu huonees sisimmäisissä loukkaissa: sinun lapses niinkuin öljypuun vesat, pöytäs ympärillä.

128:4 Katsos, näin se mies siunataan, joka Herraa pelkää.

128:5 Herra siunaa sinua Zionista, ettäs näet Jerusalemin onnen kaikkena elinaikanas,

128:6 Ja saat nähdä lastes lapset: rauha olkoon Israelille!

129:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani, sanokaan nyt Israel;

129:2 He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani; mutta ei he minua voittaneet.

129:3 Kyntäjät ovat minun selkäni päällä kyntäneet, ja vakonsa pitkäksi vetäneet.

129:4 Herra, joka vanhurskas on, on jumalattomain köydet katkonut.

129:5 Tulkoon häpiään ja kääntyköön takaperin kaikki, jotka Zionia vihaavat.

129:6 Olkoon niinkuin ruoho kattojen päällä, joka kuivettuu ennen kuin se reväistään ylös,

129:7 Joista niittäjä ei kättänsä täytä, eikä lyhteensitoja syliänsä;

129:8 Eikä yksikään ohitsekäypä sano: olkoon Herran siunaus teidän päällänne: me siunaamme teitä Herran nimeen.

130:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Syvyydessä minä huudan sinua, Herra.

130:2 Herra, kuule minun ääneni: vaarinottakaan korvas rukousteni äänestä.

130:3 Jos sinä, Herra, soimaat syntiä: Herra, kuka siis pysyy?

130:4 Sillä sinun tykönäs on anteeksi antamus, että sinua peljättäisiin.

130:5 Minä odotan Herraa: sieluni odottaa, ja minä toivon hänen sanansa päälle.

130:6 Sieluni vartioitsee Herraa huomenvartiosta toiseen huomenvartioon asti.

130:7 Israel toivokaan Herran päälle; sillä Herralla on armo, ja runsas lunastus hänellä.

130:8 Ja hän lunastaa Israelin kaikista synneistänsä.

131:1 Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. Herra! ei minun sydämeni ole paisunut, eikä minun silmäni ole ylpiät; enkä minä vaella suurissa asioissa, jotka minulle työläät ovat.

131:2 Kuin en minä sieluani asettanut ja vaikittanut, niin minun sieluni tuli vieroitetuksi, niinkuin lapsi äidistänsä vieroitetaan.

131:3 Israel toivokaan Herran päälle, hamasta nyt ja ijankaikkiseen.

132:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,

132:2 Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:

132:3 En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;

132:4 En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,

132:5 Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.

132:6 Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.

132:7 Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.

132:8 Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.

132:9 Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.

132:10 Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.

132:11 Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.

132:12 Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.

132:13 Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.

132:14 Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.

132:15 Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.

132:16 Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.

132:17 Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.

132:18 Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.

133:1 Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. Katsos kuinka hyvä ja kuinka suloinen se on, että veljekset sovinnossa keskenänsä asuvat.

133:2 Niinkuin kallis voide, joka Aaronin päästä vuotaa koko hänen partaansa, joka vuotaa hänen vaatettensa liepeesen;

133:3 Niinkuin Hermonin kaste, joka tulee alas Zionin vuorelle; sillä siellä lupaa Herra siunauksen ja elämän alati ja ijankaikkisesti.

134:1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Katso, kiittäkäät Herraa, kaikki Herran palveliat, jotka yöllä seisotte Herran huoneessa!

134:2 Nostakaat kätenne pyhään päin, ja kiittäkäät Herraa.

134:3 Herra siunatkoon sinua Zionista, joka taivaan ja maan tehnyt on.

135:1 Halleluja! Ylistäkäät Herran nimeä, kiittäkäät, Herran palveliat.

135:2 Te kuin seisotte Herran huoneessa, meidän Jumalamme esihuoneissa.

135:3 Kiittäkäät Herraa, sillä Herra on hyvä, ja veisatkaat kiitosta hänen nimellensä; sillä se on suloinen.

135:4 Sillä Herra on itsellensä valinnut Jakobin, Israelin omaksensa.

135:5 Minä tiedän, että Herra on suuri, ja meidän Jumalamme kaikkein jumalain ylitse.

135:6 Kaikki, mitä Herra tahtoo, niin hän tekee, taivaassa ja maassa, meressä ja kaikessa syvyydessä;

135:7 Joka pilvet nostaa maan ääristä, joka pitkäisen leimauksesta sateen saattaa, ja tuulen tuo ulos tavaroistansa;

135:8 Joka esikoiset Egyptissä löi, sekä ihmisistä että karjasta,

135:9 Ja antoi merkkinsä ja ihmeensä tulla Egyptin keskelle, Pharaolle ja kaikille hänen palvelioillensa;

135:10 Joka monet pakanat löi, ja tappoi väkevät kuninkaat:

135:11 Sihonin Amorilaisten kuninkaan, ja Ogin Basanin kuninkaan, ja kaikki Kanaanin valtakunnat,

135:12 Ja antoi heidän maansa perimiseksi, Israelille kansallensa perimiseksi.

135:13 Herra, sinun nimes pysyy ijankaikkisesti: Herra, sinun muistos pysyy suvusta sukuun.

135:14 Sillä Herra tuomitsee kansansa, ja on palvelioillensa armollinen.

135:15 Pakanain epäjumalat ovat hopia ja kulta, ihmisten käsillä tehdyt.

135:16 Heillä on suu, ja ei puhu: heillä ovat silmät, ja ei näe;

135:17 Heillä ovat korvat, ja ei kuule: eikä ole henkeä heidän suussansa.

135:18 Jotka niitä tekevät, he ovat niiden kaltaiset, ja kaikki, jotka heihin uskaltavat.

135:19 Te Israelin huoneesta, kiittäkäät Herraa! te Aaronin huoneesta, kiittäkäät Herraa!

135:20 Te Levin huoneesta, kiittäkäät Herraa! te jotka Herraa pelkäätte, kiittäkäät Herraa!

135:21 Kiitetty olkoon Herra Zionista, joka Jerusalemissa asuu! Halleluja!

136:1 Kiittäkäät Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

136:2 Kiittäkäät kaikkein jumalain Jumalaa; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

136:3 Kiittäkäät kaikkein herrain Herraa; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti,

136:4 Joka yksinänsä suuret ihmeet tekee; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:5 Joka taivaat toimellisesti on tehnyt; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:6 Joka maan on levittänyt veden päälle; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:7 Joka suuret valkeudet on tehnyt; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:8 Auringon päivää hallitsemaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:9 Kuun ja tähdet yötä hallitsemaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:10 Joka Egyptin esikoiset löi: sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:11 Ja vei Israelin ulos heidän keskeltänsä; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:12 Väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

136:13 Joka Punaisen meren jakoi kahtia; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:14 Ja antoi Israelin käydä sen keskeltä; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:15 Joka Pharaon sotaväkinensä Punaiseen mereen upotti; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:16 Joka johdatti kansansa korven lävitse; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:17 Joka suuret kuninkaat löi; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:18 Ja tappoi väkevät kuninkaat; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:19 Sihonin Amorilaisten kuninkaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:20 Ja Ogin Basanin kuninkaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:21 Ja antoi heidän maansa perimiseksi; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:22 Perimiseksi palveliallensa Israelille; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

136:23 Hän muisti meitä, kuin me olimme painetut alas; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:24 Ja lunasti meitä vihollisistamme; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;

136:25 Joka antaa kaikelle lihalle ruan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

136:26 Kiittäkäät taivaan Jumalaa! sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.

137:1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

137:2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

137:3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

137:4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

137:5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

137:6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

137:7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

137:8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

137:9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

138:1 Davidin. Minä kiitän sinua kaikesta sydämestäni: jumalain edessä minä sinulle kiitosta veisaan.

138:2 Minä tahdon kumartaen rukoilla sinun pyhän templis puoleen, ja kiittää sinun nimeäs, sinun armos ja totuutes tähden; sillä sinä teit nimes ja sanas suureksi kaikkein ylitse.

138:3 Koska minä sinua avukseni huudan, niin sinä kuulet minua, ja annat sielulleni suuren väkevyyden.

138:4 Herra! sinua kiittävät kaikki kuninkaat maan päällä, että he kuulevat sinun suus sanoja,

138:5 Ja veisaavat Herran teille, että Herran kunnia on suuri.

138:6 Sillä Herra on korkia, ja katselee nöyriä, ja ylpiät tuntee kaukaa.

138:7 Jos minä vaeltaisin ahdistuksen keskellä, niin sinä virvoitat minua, ja lähetät kätes vihollisteni vihan päälle: sinun oikia kätes varjelee minua.

138:8 Herra tekee siihen lopun minun tähteni: Herra, sinun laupiutes on ijankaikkinen, älä käsialaas hylkää!

139:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Herra! sinä tutkit minua, ja tunnet minun.

139:2 Joko minä istun eli nousen, niin sinä sen tiedät: sinä ymmärrät taampaa ajatukseni.

139:3 Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni, ja näet kaikki tieni.

139:4 Sillä katso, ei ole sanaakaan kieleni päällä, joita et sinä Herra kaikkia tiedä.

139:5 Sinä olet tehnyt jälkimäiseni ja ensimäiseni, ja pidät sinun kätes minun päälläni.

139:6 Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen ja ylen korkia, etten minä voi sitä käsittää.

139:7 Kuhunka minä menen sinun hengestäs? ja kuhunka minä sinun kasvois edestä pakenen?

139:8 Jos minä astuisin ylös taivaaseen, niin sinä siellä olet: jos minä vuoteeni helvetissä rakentaisin, katso, sinä myös siellä olet.

139:9 Jos minä ottaisin aamuruskon siivet, ja asuisin meren äärissä,

139:10 Niin sinun kätes sielläkin minua johdattais, ja sinun oikia kätes pitäis minun.

139:11 Jos minä sanoisin: pimeys kuitenkin peittää minun, niin on myös yö valkeus minun ympärilläni.

139:12 Sillä ei pimeys sinun edessäs pimitä, ja yö valistaa niinkuin päivä; pimeys on niinkuin valkeus.

139:13 Sinun hallussas ovat minun munaskuuni: sinä peitit minun äitini kohdussa.

139:14 Minä kiitän sinua sen edestä, että minä niin aivan ihmeellisesti tehty olen: ihmeelliset ovat sinun tekos, ja sen minun sieluni kyllä tietää.

139:15 Ei minun luuni olleet sinulta salatut, kuin minä siinä salaisesti tehty olin, kuin minä maan sisällä niin taitavasti koottu olin.

139:16 Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut.

139:17 Mutta kuinka kalliit ovat minun edessäni, Jumala, sinun ajatukses? kuinka suuri on heidän lukunsa?

139:18 Jos minä heitä lukisin, niin ne olisivat usiammat kuin santa: kuin minä herään, olen minä vielä tykönäs.

139:19 Jumala, jospa tappaisit jumalattomat, ja verikoirat minusta poikkeisivat.

139:20 Sillä he puhuvat sinusta häpiällisesti, ja sinun vihollises turhaan lausuvat (sinun nimes).

139:21 Herra, minä tosin vihaan niitä, jotka sinua vihaavat, ja minä närkästyn heistä, jotka karkaavat sinua vastaan.

139:22 Täydestä todesta minä heitä vihaan; sentähden ovat he minulle viholliset.

139:23 Tutki minua, Jumala, ja koettele sydämeni: kiusaa minua, ja ymmärrä, kuinka minä ajattelen.

139:24 Ja katsos, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua ijankaikkiselle tielle.

140:1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. (H140:2) Herra, pelasta minua pahoista ihmisistä: varjele minua vääristä miehistä,

140:2 Jotka pahaa ajattelevat sydämissänsä, ja joka päivä sotaan hankitsevat.

140:3 He hiovat kieltänsä niinkuin kärme: kyykärmeen myrkky on heidän huultensa alla, Sela!

140:4 Varjele minua, Herra, jumalattomain käsistä, varjele minua vääristä ihmisistä, jotka ajattelevat minun käymiseni kukistaa.

140:5 Ylpiät asettavat paulat ja nuorat minun eteeni, ja venyttävät verkot tien viereen: minun eteeni panevat he paulan, Sela!

140:6 Mutta minä sanoin Herralle: sinä olet minun Jumalani: Herra, kuule minun rukoukseni ääni.

140:7 Herra, Herra, väkevä apuni! sinä varjelet minun pääni sodan aikana.

140:8 Herra, älä salli jumalattomalle hänen himoansa: älä vahvista hänen pahaa tahtoansa, ettei hän ylpeytyisi, Sela!

140:9 Heidän sappensa, jotka minua piirittävät, ja heidän huultensa vaiva langetkoon heidän päällensä.

140:10 Tuliset hiilet pitää heidän päällensä putooman: hän antaa heidän langeta tuleen ja syvään kuoppaan, ettei heidän pidä nouseman ylös.

140:11 Kielilakkarin ei pidä menestymän maan päällä: häijy väärä ihminen karkoitetaan ja kukistetaan.

140:12 Sillä minä tiedän, että Herra raadollisen asian ja köyhän oikeuden toimittaa.

140:13 Tosin vanhurskaat kiittävät sinun nimeäs, ja vakaat asuvat sinun kasvois edessä.

141:1 Davidin Psalmi. Herra, minä avukseni huudan sinua: riennä minun puoleeni: ota korviis minun ääneni, koska minä sinua huudan.

141:2 Kelvatkoon minun rukoukseni sinun edessäs niinkuin savu-uhri, minun kätteni ylennys niinkuin ehtoo-uhri.

141:3 Herra, varjele minun suuni ja varjele minun huuleni.

141:4 Älä kallista minun sydäntäni mihinkään pahuuteen, pitämään jumalatointa menoa pahointekiäin kanssa, etten minä söisi niitä, mitkä heille kelpaavat.

141:5 Vanhurskas lyökään minua ystävällisesti, ja nuhdelkaan minua, se olkoon niinkuin öljy minun pääni päällä; sillä minä vielä rukoilen heidän pahuuttansa vastaan.

141:6 Heidän opettajansa sysättäköön kiveen, niin sitte kuullaan minun opetukseni suloiseksi.

141:7 Meidän luumme ovat hajoitetut haudan reunalle, niinkuin joku maan repis ja kaivais.

141:8 Sillä sinua, Herra, Herra, minun silmäni katsovat: minä uskallan sinuun, älä minun sieluani hylkää.

141:9 Varjele minua siitä paulasta, jonka he asettivat eteeni, ja pahointekiäin ansasta.

141:10 Jumalattomat lankeevat toinen toisensa kanssa omiin verkkoihinsa, siihenasti kuin minä pääsen ohitse.

142:1 Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. (H142:2) Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni.

142:2 Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni,

142:3 Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.

142:4 Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani.

142:5 Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla.

142:6 Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät.

142:7 Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet.

143:1 Davidin Psalmi. Herra! kuule minun rukoukseni, ota anomiseni korviis, sinun totuutes tähden, kuule minua sinun vanhurskautes tähden,

143:2 Ja älä käy tuomiolle palvelias kanssa; sillä ei yksikään elävä ole vakaa sinun edessäs.

143:3 Sillä vihollinen vainoo minun sieluani, ja lyö minun elämäni rikki maahan asti: hän panee minun pimeyteen, niinkuin kuolleet maailmassa.

143:4 Minun henkeni on minussa ahdistettu: sydämeni on minussa kulutettu.

143:5 Minä muistelen entisiä aikoja: minä ajattelen kaikkia sinun tekojas, ja tutkistelen sinun kättes töitä.

143:6 Minä levitän käteni sinun puolees: minun sieluni janoo sinua, niinkuin karkia maa, Sela!

143:7 Herra, kuule minua nopiasti, henkeni katoo: älä kasvojas minulta kätke, etten minä niiden kaltaiseksi tulisi, jotka hautaan menevät.

143:8 Suo minun varhain kuulla sinun armojas, sillä sinuun minä toivon: ilmoita minulle tie, jota minä käyn; sillä minä ylennän sieluni sinun tykös.

143:9 Pelasta minua, Herra, vihollisistani! sinun tykös minä pakenen.

143:10 Opeta minua tekemään sinun suosios jälkeen; sillä sinä olet minun Jumalani: sinun hyvä henkes viekään minua tasaista tietä.

143:11 Herra, virvoita minua nimes tähden: vie sieluni hädästä ulos sinun vanhurskautes tähden.

143:12 Ja teloita viholliseni sinun laupiutes tähden, ja kadota kaikki, jotka minun sieluani ahdistavat, sillä minä olen palvelias.

144:1 Davidin Psalmi. Kiitetty olkoon Herra, minun turvani, joka käteni opettaa sotimaan, ja sormeni tappelemaan,

144:2 Minun laupiuteni ja minun linnani, minun varjelukseni ja minun vapahtajani, minun kilpeni, johon minä uskallan, joka minun kansani minun alleni vaatii.

144:3 Herra, mikä on ihminen, ettäs häntä korjaat? eli ihmisen poika, ettäs hänestä otat vaarin?

144:4 On sittekin ihminen tyhjän verta: hänen aikansa katoo niinkuin varjo.

144:5 Herra, kallista sinun taivaas, ja astu alas: rupee vuoriin, että he suitsisivat.

144:6 Anna leimaukset iskeä, ja hajoita heitä: ammu nuolias ja kauhistuta heitä.

144:7 Lähetä kätes ylhäältä, ja kirvota minua, ja pelasta minua suurista vesistä ja muukalaisten lasten käsistä,

144:8 Joiden suu puhuu valhetta, ja heidän oikia kätensä on petollinen oikia käsi.

144:9 Jumala, minä veisaan sinulle uuden virren: minä soitan sinulle kymmenkielisellä psaltarilla,

144:10 Sinä joka kuninkaille voiton annat, ja palvelias Davidin vapahdat murhamiekasta.

144:11 Päästä myös minua ja pelasta minua muukalaisten kädestä, joiden suu puhuu valhetta, ja heidän oikia kätensä on petollinen oikia käsi,

144:12 Että meidän pojat kasvaisivat nuoruudessansa niinkuin vesat, ja meidän tyttäret, niinkuin templin kaunistetut seinät.

144:13 Meidän aittamme olkoon täynnä, jotka runsaat elatukset antaisivat toinen toisensa perästä, että meidän lampaamme poikisivat tuhannen, ja sata tuhatta, kylissämme;

144:14 Että härkämme olisivat vahvat työhön; ettei yhtään vahinkoa, eikä valitusta eli kannetta olisi kaduillamme.

144:15 Autuas on se kansa, jolle niin käy; vaan autuas on se kansa, jonka Jumalana Herra on.

145:1 Davidin kiitos. Minä ylistän sinua, Jumalani, sinä kuningas, ja kiitän sinun nimeäs aina ja ijankaikkiseti.

145:2 Joka päivä minä kunnioitan sinua, ja kiitän sinun nimeäs aina ja ijankaikkisesti.

145:3 Suuri on Herra, ja sangen kunniallinen, ja hänen suuruutensa on sanomatoin.

145:4 Suku pitää suvulle jutteleman sinun töitäs, ja sinun voimastas puhuman.

145:5 Minä ajattelen sinun suuren kunnias kauneutta ja sinun ihmeitäs;

145:6 Että puhuttaisiin sinun ihmeellisten töittes voimasta: ja sinun suurta herrauttas minä juttelen;

145:7 Että sinun suuren hyvyytes muisto ylistettäisiin, ja sinun vanhurskautes kiitettäisiin.

145:8 Armollinen ja laupias on Herra, hidas vihaan ja sangen hyvä.

145:9 Suloinen on Herra kaikille, ja armahtaa kaikkia tekojansa.

145:10 Kiittäkään sinua, Herra, kaikki sinun tekos, ja sinun pyhäs kiittäkään sinua;

145:11 Julistakaan sinun valtakuntas kunniaa, ja puhukaa sinun voimastas.

145:12 Että sinun voimas tulis ihmisten lapsille tiettäväksi, ja sinun valtakuntas suuri kunnia.

145:13 Sinun valtakuntas on ijankaikkinen valtakunta, ja sinun herrautes pysyy suvusta sukuun.

145:14 Herra tukee kaikkia kaatuvaisia, ja nostaa kaikkia sullotuita.

145:15 Kaikkein silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille ruan ajallansa.

145:16 Sinä avaat kätes, ja ravitset kaikki, kuin elävät, suosiolla.

145:17 Vanhurskas on Herra kaikissa teissänsä, ja laupias kaikissa töissänsä.

145:18 Läsnä on Herra kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat.

145:19 Hän tekee, mitä häntä pelkääväiset halajavat, ja kuulee heidän huutonsa, ja auttaa heitä.

145:20 Herra varjelee kaikkia, jotka häntä rakastavat, ja hukuttaa kaikki jumalattomat.

145:21 Minun suuni pitää puhuman Herran kiitoksen, ja kaikki liha kunnioittakaan hänen pyhää nimeänsä, aina ja ijankaikkisesti.

146:1 Halleluja! Kiitä Herraa, minun sieluni.

146:2 Minä kiitän Herraa niinkauvan kuin minä elän, ja Jumalalleni kiitoksen veisaan, niinkauvan kuin minä täällä olen.

146:3 Älkäät uskaltako päämiehiin; ihmiset he ovat, ei he voi mitään auttaa.

146:4 Sillä ihmisen henki pitää erkaneman, ja hänen täytyy maaksi tulla jälleen: silloin ovat kaikki hänen aivoituksensa hukassa.

146:5 Autuas on se, jonka apu Jakobin Jumala on, jonka toivo Herrassa hänen Jumalassansa on;

146:6 Joka taivaan ja maan, meren ja kaikki, jotka niissä ovat, tehnyt on, joka totuuden pitää ijankaikkisesti;

146:7 Joka oikeuden saattaa niille, jotka väkivaltaa kärsivät, joka isoovaiset ravitsee. Herra kirvottaa vangitut:

146:8 Herra avaa sokian silmät: Herra nostaa kukistetut: Herra rakastaa vanhurskaita.

146:9 Herra varjelee vieraat, ja holhoo orpoja ja leskiä, ja jumalattomain tien hajoittaa.

146:10 Herra on kuningas ijankaikkisesti, sinun Jumalas, Zion, suvusta sukuun, Halleluja!

147:1 Kiittäkäät Herraa! sillä Jumalaamme kiittää on kallis asia: kiitos on suloinen ja kaunis.

147:2 Herra rakentaa Jerusalemin, ja kokoo hajoitetut Israelilaiset.

147:3 Hän parantaa murretut sydämet, ja sitoo heidän kipunsa.

147:4 Hän lukee tähdet, ja kutsuu heitä kaikkia nimeltänsä.

147:5 Suuri on meidän Herramme, ja suuri hänen voimansa, ja hänen viisautensa on määrätöin.

147:6 Herra ojentaa raadolliset, ja jumalattomat maahan paiskaa.

147:7 Vuoroin veisatkaat Herralle kiitossanalla, ja veisatkaat meidän Herrallemme kanteleella;

147:8 Joka taivaan pilvillä peittää ja antaa sateen maan päälle; joka ruohot vuorilla kasvattaa;

147:9 Joka eläimille antaa heidän ruokansa, ja kaarneen pojille, jotka häntä avuksensa huutavat.

147:10 Ei hän mielisty hevosten väkevyyteen, eikä hänelle kelpaa miehen sääriluut.

147:11 Herralle kelpaavat ne, jotka häntä pelkäävät, ja jotka hänen laupiuteensa uskaltavat.

147:12 Ylistä, Jerusalem, Herraa: kiitä, Zion, sinun Jumalaas!

147:13 Sillä hän vahvistaa sinun porttis salvat, ja siunaa sinussa sinun lapses.

147:14 Hän saattaa rauhan sinun ääriis, ja ravitsee sinua parhailla nisuilla.

147:15 Hän lähettää puheensa maan päälle: hänen sanansa nopiasti juoksee.

147:16 Hän antaa lumen niinkuin villan; hän hajoittaa härmän niinkuin tuhan.

147:17 Hän heittää rakeensa niinkuin palat; kuka hänen pakkasensa edessä kestää?

147:18 Hän lähettää sanansa, ja sulaa ne; hän antaa tuulen puhaltaa, niin vedet juoksevat.

147:19 Hän ilmoittaa Jakobille sanansa, ja Israelille säätynsä ja oikeutensa.

147:20 Ei hän niin tehnyt kaikille pakanoille; eikä he tiedä hänen oikeuttansa, Halleluja!

148:1 Halleluja! Kiittäkäät Herraa taivaissa, kiittäkäät häntä korkeudessa.

148:2 Kiittäkäät häntä kaikki hänen enkelinsä: kiittäkäät häntä kaikki hänen sotaväkensä.

148:3 Kiittäkäät häntä aurinko ja kuu: kiittäkäät häntä kaikki kirkkaat tähdet.

148:4 Kiittäkäät häntä, te taivasten taivaat, ja vedet, jotka taivasten päällä ovat.

148:5 Heidän pitää Herran nimeä kiittämän; sillä hän käski, ja ne luoduksi tulivat.

148:6 Hän pitää ylös ne aina ja ijankaikkisesti: hän asettaa heitä, ettei heidän toisin käymän pitäisi.

148:7 Kiittäkäät Herraa maan päällä, te valaskalat ja kaikki syvyydet;

148:8 Tuli ja rakeet, lumi ja sumu, tuulispää, jotka hänen sanansa toimittavat,

148:9 Vuoret ja kaikki kukkulat, hedelmälliset puut ja kaikki sedripuut;

148:10 Pedot ja kaikki eläimet, madot ja siivelliset linnut;

148:11 Maan kuninkaat ja kaikki kansat, päämiehet ja kaikki tuomarit maan päällä;

148:12 Nuorukaiset ja neitseet, vanhat nuorten kanssa:

148:13 Kiittäkään Herran nimeä; sillä hänen ainoan nimensä on korotettu, ja hänen suuri kunniansa ylitse maan ja taivaan.

148:14 Ja hän korottaa sarven kansallensa: kaikki hänen pyhänsä kiittäkäät, Israelin lapset, kansa joka häntä lähin on, Halleluja!

149:1 Halleluja! Veisatkaat Herralle uusi veisu: pyhäin seurakunnan pitää häntä kiittämän.

149:2 Iloitkaan Israel tekiässänsä: Zionin lapset riemuitkaan Kuninkaastansa.

149:3 Heidän pitää tanssissa hänen nimeänsä kiittämän: harpuilla ja kanteleilla pitää heidän soittaman.

149:4 Sillä Herra rakastaa kansaansa: hän kunnioittaa nöyriä autuudella.

149:5 Pyhäin pitää iloitseman kunnialla, ja kiittämän vuoteissansa.

149:6 Heidän suussansa pitää Jumalan ylistys oleman, ja kaksiteräiset miekat heidän käsissänsä,

149:7 Kostamaan pakanoille, ja rankaisemaan kansoja,

149:8 Heidän kuninkaitansa sitomaan kahleisiin, ja heidän jaloimpiansa rautakahleisiin,

149:9 Ja tekemään heille kirjoitetun oikeuden: tämä kunnia pitää kaikille hänen pyhillensä oleman, Halleluja!

150:1 Halleluja! Kiittäkäät Herraa hänen pyhässänsä: kiittäkäät häntä hänen väkevyytensä avaruudessa!

150:2 Kiittäkäät häntä hänen voimallisten tekoinsa tähden: kiittäkäät häntä ylenpalttisen suuruutensa tähden!

150:3 Kiittäkäät häntä basunilla: kiittäkäät häntä psaltareilla ja kanteleilla!

150:4 Kiittäkäät häntä harpuilla ja tanssilla: kiittäkäät häntä harpun kielillä ja huiluilla!

150:5 Kiittäkäät häntä kilisevillä symbaleilla!

150:6 Kaikki, joilla henki on, kiittäkään Herraa, Halleluja!


Next: Proverbs